Viikonlopun kuulumisia

Oikein ihanaa virallista lepopäivää! Mun lempparipäivä on tänään, eli sunnuntai. Toivottavasti siellä on ollut rentouttava viikonloppu. Täällä vapaat alkoivat perjantaina Nuija ja tosinuija leffalla kera ystäväpariskunnan ja käytiin vielä muutamalla lasillisella Tempossa. Oli muuten sellaista alapäähuumoria tuo elokuva, että itse ainakin tunsin kasvaneeni jo hieman ohi tuon elokuvan viihdyttävyyden… Tai noh, enää en nauranut samalla tavoin kuin ensimmäiselle osalle. Se oli kuitenkin mukava perjantai se.

Eilinenkin meni todella rennoissa merkeissä. Ensin reilut kymmenen tunnin yöunet, jonka jälkeen pitkän kaavan aamiainen ja juoksulenkki. Loppupäivä menikin blogin parissa, kirjaa lukien ja telkkaa sivusilmällä katsellen. Katsoin ensimmäsitä kertaa myös Magic Mike -elokuvan mikä tosin ei sekään mieskomeudesta huolimatta ihan vienyt pisteitä kotiin. Saatiin eilen myös hoitokoira Paavo jälleen vieraaksi. Se on kyllä sellainen söpöpallero ettei toista. Ja mikä parasta, niin helppo koira. 

Tänään heräsin kivaan auringonpaisteeseen jota ei olekaan hetkeen näkynyt. Aamukahvit uudella Nesfacèn Dolce Gusto -koneella jonka sain Nescafen kahvilähettiläänä. Ufoksi tuota kutsun. Meillä oli pitkään musta versio mutta uutta tulevaa keittiötämme ajatellen tämä valkoinen tulee mätsäämään huomattavasti paremmin sisustukseen. Plussaa on kahvikoneen automaattisuus ja helppous. Tuore kahvi on valmis muutamassa minuutissa ja patruunoita on saatavilla laaja valikoima. Omat suosikkini ovat kahvit joissa ei ole laisinkaan maitojauhetta, eli esimerkiksi tämä Zoegan tummapaahtoinen kahvi. Aivan herkkua ja toimii todella hyvin myös makeuttamattoman mantelimaidon kera.

Tänään tuli vedettyä myös oikein kunnon tuhti smoothie. Kuvasta jäi uupumaan vielä inkivääri jota myöskin lisäsin. Tavallisesti vedän joka aamu lähestulkoon saman setin paitsi avocado ja lehtikaali ovat sellaista bonaria jota ei ihan joka aamu ole tullut smoothieen laitettua. Mulla on vähän viharakkaus -suhde avocadoon smoothien joukossa… Se meinaan vaatii sitten enemmän makeutusta, koska tekee mausta helposti sellaisen vähän paksuhkon ja öklön. Ehkä tiedätte mitä meinaan? Hankala raaka-aine mutta toimii ainakin leivän päällä erinomaisesti. 

Sellainen viikonloppu täällä. Pitkästä aikaa ihanan rento ilman suurempia suunnitelmia. Ensi viikonloppu on taas ihan erilainen ja siitä eteenpäin lähestulkoon jokainen viikonloppu ennen joulua… Itse kyllä vältän turhat kissanristiäiset ja otan osaa vain niihin ns. kivoimpiin ja tärkeimpiin juhliin joita on luvassa. Mites teillä on viikonloppu mennyt? Oletteko ottaneet rennosti vai kiitäneet paikasta toiseen? 🙂 

Toivottelen teille oikein nautinnosta sunnuntain jatkoa! 


* Kahvikone ja CocoVi:n tuotteet yhteistyössä saatuja

Kommentit (4)
  1. Mullekaan ei ihan oikein auennut Magic Mike silloin joskus kun sen näin, monet kaverit taas hehkuttaa ihan älyttömästi! Ihanaa, etten oo ainoa 😀

    1. Joo! Vähän liibalaaba leffa…

  2. Kysymys ei liity tähän postaukseen, mutta vero modassa työskennelleenä onko sulla kokemusta veron modan vahapintaisista mustista jegginsseistä tai farkuista? Kun olen miettinyt miten niiden vahapinta kestää pesua?

    1. Sanotaan nyt näin, että ei kyllä kestä sen paremmin kuin muidenkaan ”halppisten” vahapinta… Itselläni ei ole niitä ollut mutta mitä muilta kuuli siinä työskentelyn lomassa. Mulla on Mangon vahapintaiset ja hyvin ovat ainakin toistaiseksi kestäneet… Hintaa taisi olla vaivaiset kolmekymppiä. Mulla on kyllä vahva epäilys Kuitenkin ettei noissakaan kestä puolta vuotta pidempään.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *