Karvajuttuja

En ole koskaan käynyt vahauksessa, en kainaloiden, säärien saatika bikinirajan. Olen oikeastaan kaikki nämä vuodet ollut uskollinen sheiverin käyttäjä mutta suhteeni siihen on aika viha -rakkaus henkinen. Tavallaan se on kätevä, kulkee aina matkassa, sheivaus sujuu muutamassa minuutissa tavallisen suihkun ohessa ja työväline on kooltaan pieni. No sitten niitä negatiivisia puolia… Niitähän riittää! Ensinnäkin se miten sheivaus nopeuttaa karvan kasvua. Ainakin omalla kohdallani sheivauksen joutuu tosiaan suorittamaan joka ikisen suihkussa käynnin yhteydessä, päivittäin. Melkein jos täysin sängetön haluaa olla all the time niin pitäisi sheivata tyyliin kaksi kertaa päivässä (hullua!). Lisäksi sheiveristä tulee haavoja ja satunnaisesti myös ihottumaa. 

Olen kokeillut muutamaa ajokonettakin ja vaikka nuo kuinka laadukkaita ovat olleet niin lähinnä se kipu on saanut mut silti turvautumaan sheivaamiseen. Minulla on alhainen kipukynnys ja varsinkin itselleen ”tuotettu kipu” on niin ikävää etten vaan kykene siihen. Sääret taisivat vielä hammasta purren mennä mutta sitten bikinirajan ja kainaloiden kanssa oli hieman eri meininki. 

Olen jo aika pitkään funtsinut vahaukseen menemistä, etenkin säärien ja bikinirajan osalta. Sekin kuulemma on aika kivuliasta ensimmäisillä kerroilla mutta kai siihenkin tottuu? Ja aika palkitsevaahan olisi, että yhden vahauksen jälkeen saa karvatonta elämää elää ainakin kuukauden verran. Tällä hetkellä se ongelma on nyt oikeastaan siinä etten tiedä mihin menisin. Tavallaan etenkin alapää levällään toisen eteen meneminen tuntuu aika henkilökohtaiselle ja siksi olisikin ihanaa mennä paikkaan jossa on a) hyvä tekijä, rento ja luonnollinen b) mieluiten nainen 😀 ja c) vielä osaava tyyppi. Lisäksi tietty hinnan olisi kiva olla suhteellisen kohdillaan, eli jossain sadan (?) euron tuntumassa. 

Se miksi tästä nyt tänne blogiin kirjoittelin on tosiaan se, että kaipaisin teiltä neuvoja. Vinkkejä hyvistä paikoista Helsingissä joihin kannattaisi mennä ja ylipäänsä mitä olette olleet mieltä vahauksesta? Käyttekö joka kuukausi vai kuinka? Tai suositteko kenties jotain muuta parempaa tapaa?

PS. Lisäsin eilen illalla muutaman tuotteen blogikirppikselle, sinne pääset tästä. Niin ja terkkuja Onni- bussista! 😀 Täällä on oma verkkokin, joten bloggailu onnistuu vaikkakin tosiaan polvet suussa kuten joku anonyymi totesi, hahah. 

Ihanaa Itsenäisyyspäivää jokaiselle, nauttikaahan illasta ja pukuloistosta! 🙂

Kommentit (13)
  1. Kun karvat nyppästään ekan kerran pois on karvat eri kasvu vaiheissa eli saattaa kasvaa takaisin 1-2 vk kuluessa mutta 2-4 kerran jälkeen kasvu rytmi on suurinpiirtein sama ja alkaa olla pidempiä lopputuloksia .. eli ei kannata heittää hanskoja tiskiin ekalla kerralla , ja karva tosiaan on pehmempää kuin sheiverillä ku sheivatessa karva katkeaa kun taas karvatupesta asti poistettuna se kasvaa kokonaan uudestaan jolloin se on pehmempää ja sänkeäkään ei niin huomaa 😉

  2. Mulla on samoja ajatuksia! Sheivaamonen ottaa päähän, mut se on kivutonta 😀 oon muutaman kerran käynyt sokeroinnissa ja sillon otettiin alhaalta kaikki pois ja sattu hemmetisti!!!! Ajattelin silloin ettei ole kivun veroista mutta nyt tekis taas mieli kokeilla;) sääristä olen kuullut sen verran että jalkojen karvat kasvavat niin eritahtiin että on todella vaikea saada sileää lopputulosta?

    1. Huiii, et kyllä yhtään rohkaissut mua. 😀 Varmastikaan ei tee heti mieli mennä takaisin jos saa kunnon traumat. Aijaa, empäs ole kuullutkaan?! :O mutta ihan järkeen käypää kyllä. Mua rasittaa ehkä eniten juuri biksualue, se kasvaa nopeiten. 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *