Christmas came early

Olen huono lahjojen kanssa, malttamaton. Lapsenakin kävin salaa kurkkimassa lahjasäkillä vaikka äiti nimenomaan kielsi. Tänään mieheni kanssa kaupungilla kierrellessämme hän osti minulle yhden joululahjan ja antoi paketin mukaan kotiin kanssani, olihan se pakko avata! Ehkä hieman tylsää mutta paketoin sen sitten aatoksi uudestaan. :D 


Itse lahjahan on aivan ihana. Yksinkertaiset mutta kauniit Michael Korssin korvikset joista olen haaveillut jo jonkun aikaa. Korut ovat mielestäni sellaisia ostoksia joita ei vaan tule itse hankittua, mikähän siinä onkin? Korviksia olen ollut aika huono käyttämään, kaikki rihkamat ovat suoraan sanoen jääneet ja tilalle pyrin hankkimaan (toivomaan lahjaksi) vähän laadukkaampia yksilöitä. Nämä Korssit ovat mielestäni ihanan naiselliset, kauniit ja yksinkertaiset. Menevät hyvin arjessa ja juhlassakin. Toiset joita mietin olivat Marc Jacobsin pienet korvikset tai vastaavanlaiset Korssin pelkät ”ympyrät”. Päädyin kuitenkin näihin, olivat ylivoimaisesti näteimmät mielestäni. 


Vai mitäs mieltä te olette, nätit eikö? Onko joku muu muuten samanlainen lahjojen kanssa? Ei vaan jaksa odottaa aattoon. :D

 

FitFashion

FitFashion on Suomen suurin ja paras aktiivisen elämäntyylin blogiyhteisö. Bloggaajien elämänmakuisista tositarinoista löydät motivaatiota ja ideoita arkeesi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta