Minä ja alkoholi

Tammikuu ja monilla tipaton edessä. Toiset meinaavat viettää raikkaan tammikuun ja toiset kokeilevat jopa 100 päivän alkoholittomuutta. Se on mahtavaa! Itse olen kerran elämässäni viettänyt tipattoman mutta nykypäivänä en oikeastaan perusta tuollaiseen ehdottomuuteen. Arvostan toki jos osa haluaa sen viettää ja toisille tuollainen täys kieltäytyminen toimiikin. Itse en jaksa moiseen ryhtyä, koska en koe alkoholinkäyttöni olevan nykyään mitenkään liiallista tai huolestuttavaa.

Alkoholi sanana herättää monenlaisia tunteita. Itse en ole alkoholistiperheestä eikä suvussa ole alkoholismia tietääkseni ollenkaan, tai ei ainakaan kovin läheisesti tiedossa. Perheessämme ei ole koskaan juopoteltu ja koen siinä mielessä välttyneeni monelta pahalta. Itsekin olen juonut ensimmäiset huppelit vasta Helsinkiin muutettuani, 19 -vuotiaana. Mutta sitten toisaalta, kolikolla on kääntöpuolensa. Suojelu saattaa muuttua jossain vaiheessa sinua vastaan.

Kun pääsin alkoholin makuun tulikin sitä kiskottua kaksin käsin, juotua itsensä kirjaimellisesti pöydän alle. Mut on kannettu kotiin, heitetty ulos baarista, laukku varastettu ja vaikka mitä. Tiukkojen viinojen juonti sekoitti pääni todella enkä osannut yhtään hallita juomistani, alkoholi hallitsi minua. Kaiken lisäksi minulla on vielä todella herkkä viinapää, eli jo lasi viiniä tuntuu. Siitä voi sitten miettiä, kun päälle 50 kilonen tyttö vetelee tiukkoja viinoja ja aloittelee jo himassa kossulla… Jossain vaiheessa tosiaan elin viikonlopusta toiseen, eli duunissakin kävin vaan siksi, että sain rahaa. Elämässä ei ollut muuta sisältöä kuin juhliminen ja erilaiset kissanristiäiset sekä vipeissä pyöriminen. Silloin luulin sen olevan ehkä maailman siisteintä. Muistan kuin eilisen sen fiiliksen, kun ensimmäistä kertaa pääsin silloisen LUX:in vippiin, fiilis oli kuin olisin jotenkin tärkeä. LOL. 😀

IMG_9019-002

Onneksi tuo elämä alkoi kuitenkin jossain vaiheessa tökkimään ja sitä kaipasi jotain muuta. Nyt, kun noita asioita mietin tunnen edelleen häpeää ja jollain tapaa en ole vieläkään sinut tuon elämänvaiheen kanssa. Haluan kuitenkin olla avoin siksi, että ehkä joku toinen voi saada kokemuksestani jonkunlaisen havahtumisen. Elämän paras sisältö löytyy ihan jostain muualta kuin alkoholista! Minun piti käydä aika pohjalukemissa tajutakseni se mutta moni saattaa uida vielä syvemmissä vesissä. Itse koen, että rinnallani oli tuolloinkin suojelusenkelit sillä niin usein oltiin tilanteissa jotka olivat jopa vaarallisia. Mitään pahempaa ei kuitenkaan koskaan sattunut mikä on todellinen ihme.

Onhan tuosta elämänvaiheesta jäänyt myös tietynlaisia traumoja häpeän lisäksi. Yhdessä vaiheessa mua todella ahdisti enää käydä ollenkaan ulkona sillä mietin missä kunnossa porukka on minut milloinkin nähnyt. Nykyään en enää välitä, eiköhän meistä useampi ole kasvanut tuon ajan yliste. Niin ja olihan mun pitkään vaikea löytää poikaystäväkin, koska kuka nyt tuollaista alkoholilla sekoilevaa naista haluaisi? Aikamoista tyttöystävä matskua… 😀

IMG_9004-002

Nykyään olen aika tarkka juodessani, en koske tiukkoihin viinoihin ja seuraan kokoajan omaa olotilaa. Niin ja enkä juo koskaan enää niin paljon, että olisin tosi tosi kännissä tai en vaikka selviäisi yksin himaan. Käyn ehkä kerran kaksi kuussa ulkona, yleensä väsähdän joskus kahden aikoihin ja hyppään taksiin tai tulen bussilla. Muutenkin olen huomannut, että baariin siirtymisvaiheessa koen hiljaista halua lähteä kotiin. Parasta on se ystävien kanssa vietetty aika ennen yökerhoja. Siellä ei oikeasti tapahdu mitään mielenkiintoista joka ainakaan itseäni enää kiinnostaisi…

Loppuun pakko todeta, että alkoholi itsessään on kyllä aika ristiriitainen juttu. Enkä varmasti ole ainoa, joka näin ajattelee… Tavallaan rakastan raittiutta ja haluan pitää kehostani hyvää huolta enkä tuhota sitä päihteillä. Jo kuukauden täys alkoholittomuushan näkyy kropassa ja mielessä aika tavalla! Toisaalta nautin ulos lähtemisestä, siitä laittautumisesta ja kaunistautumisesta. Vähän valkkaria seuraksi ja hyvää loungea. Jollain tapaa taas inhoan humalaa, toisaalta pidän siitä olotilasta etenkin nousuvaiheessa. Krapulat ovat mulla aivan hirveitä… Näistä ristiriidoista huolimatta koen nykyään löytäneeni tietyn balanssin tuollakin saraa. En ota asiaa liian vakavasti mutta kuuntelen kuitenkin omia fiiliksiäni. Välillä on halua lähteä ulos, toisinaan ei kiinnosta yhtään ja niiden mukaan mennään. Aina ei myöskään ole pakko juoda. Tosin omalla kohdallani tuollainen selvin päin baariin lähteminen ei tule kuuloonkaan. 😀 Mieluummin jään sohvalle kuin kuuntelen kännisten ihmisten sepustuksia.

IMG_9001-004

Millainen suhtautuminen teillä on alkoholiin? Vietättekö tipatonta tammikuuta tai elättekö tipatonta loppuelämää? Herättääkö alkoholi teissä hyviä vai huonoja viboja tai kenties molempia?

Kommentit (20)
  1. En ole koskaan maistanut alkoholia

  2. Tää on jo vanha postaus mutta eksyin tänne vahingossa. Olen 20-vuotias ja oon niin samaa mieltä. En nää itseäni enää yökerhossa viikosta toiseen ja mielummin Lepään vaan viikonlopun ja meen pirteänä töihin maanantaina, tykkään herätä viikonloppunakin jo aikasin ja fiilistellä sitä kun ei oo krapulaa 😀 tätä on jatkunut jo vuoden, aloitin juomisen jo 15-vuotiaana joten innostus laantui jo 19-vuotiaana. Ainoa miinus on että huomaan joka viikonloppu että jos en lähde baanalle niin vietän illan yksin kotona tai poikaystävän kanssa, se harmittaa koska haluaisin tehdä asioita mutta en kuitenkaan ryypätä 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *