Onko lauantaina pakko herkutella?

Herkuttelu on näin tammikuussa aika monelle kielletty aihe. Moni on aloittanut sokerittoman kuukauden tai jopa loppuvuoden. Itse olen elämässäni pitänyt useammankin karkkilakon, pisimmillään puoli vuotta. Viime keväänä olin ilman sokeria (tai välttelin sitä) neljän viikon ajan jolloin testasin sokerin vaikutusta vatsaani. Tuolloin en syönyt mitään karkkeja, sokerijogurtteja, suklaita, jäätelöitä tai muuta. En edes niitä kuivattuja hedelmiä. 😉 Pakko sanoa, että ensimmäisen viikon aikana himo makeaan oli suuri. Sitä jotenkin oli pinttänyt päähänsä sen herkkupäivän, joka on kerran viikossa. Kun lauantai lähestyi alkoi ne irtsikkalaarit kummasti houkuttelemaan… Se karkkipäivä taitaa olla enemmänkin henkisen puolen pelastusrengas. Kun kerran viikossa saat herkutella, jaksat taas muina päivinä syödä terveellisesti.

Itse olen siis edelleen sitä mieltä, että herkuttelu on paikallaan aina välillä mutta se millä herkuttelee ei ole pakosta oltava sitä ravintoarvoltaan paskinta shaissea. Multa itseltäni on vaan oikeastaan kadonnut se fiksaatio niihin irtokarkkeihin ja siihen lauantaihin. Nykyään en siis enää osta sitä puolen kilon karkkipussia joka viikonloppu vaan, koska nyt siihen on lupa. Ostan niitä silloin kun tosissaan mieli tekee. Ja sehän on oikeasti sitä todellista himoa, että sä lähdet hakemaan sitä Makuunin säkkiä vaikka puolelta öin. 😀 Hih. Tuotakin on tosiaan harrastettu. En tiedä mitä mulle on käymässä mutta nykyään nautin esimerkiksi paljon enemmän jostain hyvästä laadukkaasta pizzasta tai pannareista jäden kera kuin noista väriainepommeista. Ja noh, blogiani seuranneethan tietävät, että rakastan Parrotseja (niitä yhtään sen enempää puolustamatta) mutta niidenkin suhteen olen pitänyt sellaisen linjan, että silloin kun mieli tekee. Olen vaan halunnut oppia pois tuosta tavasta, se on vähän kuin joku alkoholi. Monilla alkaa viinahammasta kolottaa, kun perjantai lähenee ja ihan vaan sen tottumuksen vuoksi. Itse en  enää halua olla riippuvainen jostain tiestyistä maneereista.

IMG_9336-001

Toisaalta ymmärrän hyvin teitä, jotka treenaatte koko viikon täysillä ja sitten lauantaina repäsette ja mätätte kaikkea. Se on teidän valintanne ja saattaa toimia kohdallanne. Kirjoitan tässä kuitenkin vain itsestäni ja siitä, että tosiaan siitä lauantaipussista voi halutessaan vierottautua. Herkuttelu on ihanaa mutta nykyään vaan arvostan enemmän sitä herkkujen laadukkuutta ja niin paljon mieluummin nautin viikottain jotain laadultaan parempaa kuin irtsikat. Enää ei ole muuten tarvinnut potea sitä karkista tulevaa oksettavaa oloakaan… Jouluna tuli kyllä syötyä suklaita, putki jäi päälle mutta mihinkään oksettavaan oloon saakka niitä ei kuitenkaan tullut vedettyä. Siitä olen ylpeä vaikkakaan en niistä kuluneista rasioista, heheh. 🙂

Miten tämä sitten on tapahtunut? Omalla kohdallani muutos on käynyt huomaamattani pikkuhiljaa. Jossain vaiheessa aloin lipsumaan karkkipäivissä ja mua alkoi ärsyttämään juurikin se, että perjantaina aloin jo miettimään sitä ihanaa väriainesäkkiä. Lauantaina olin iloinen, kun sen sain mutta tosi nopsaa niistä tuli vaan lamaannuttava ja paha olo. Suoraansanoen loppupäivä meni sohvalla makoillessa… Tuo olotila on mielestäni jotain niin ällöttävää! Tietysti tuossakin olisi fiksua se, että sitä ostaisi jonkun pienemmän pussin mutta omalla kohdallani se on yleensä ollut suhteellisen muhkea ja suklainen. Paha olo taattu. 😀 Kun aloin jättämään noita karkkipäiviä pois huomasin, kuinka suhtautumiseni makeaan alkoi muuttumaan. Se makea ei enää ollut sellainen ”ohjelmanumero” vaan muuttui enemmänkin luonnolliseksi jutuksi. Voin ottaa viikolla duunissa keksin tai karkkeja jos haluan, mun ei tarvitse piinata itseäni sillä, että ei tänään ei ole herkkupäivä. Tietenkään ei ole hyvä ottaa päivittäistä keksittelyä tavaksi sillä sitten sitä keksiä kaipaa taas joka ikinen iltapäivä mutta ehkä ymmärrätte mitä meinaan. Rennompi ote ja huomaamatta syöt oikeasti vaan vähemmän makeaa kuin ennen. Ainakin mun kohdallani on käynyt näin. Ja kuten kirjoitin, nykyään nautin suuresti jostain oikein hyvästä pizzasta tai kanaruoasta, teen pannareita ja syön niiden kanssa jädeä tai ostan suklaapatukan. Se herkuttelu voi olla jotain laadukkaampaakin kuin pussi karkkeja.

IMG_9322-001

No millä minä sitten herkuttelen? Tässä muutamia vaihtoehtoja:

Ne terveellisemmät…

  • Dipatut kasvikset (kukkakaali, kurkku ja porkkana)
  • Banaanipannarit hunajalla
  • Raakapatukat
  • Raakasuklaa
  • Pähkinät
  • Tortillat terveellisillä täytteillä ja cosmopolitan -salaatinlehdillä.
  • Hedelmälautanen (siivutetaan päärynöitä, hunajameloania, omenoita ja appelsiinia)
  • Viinirypäleet

Ei niin terveelliset…

  • Parrotsit, etenkin kaikki suklaalla kuorrutetut. 😉
  • Jäätelö, etenkin Mascarpone ja kinuskijäde, nam!
  • Gluteeniton pizza
  • Suklaa
  • Piirakat, esim mustikkapiirakka, oih!
  • Tortillat
  • Kuivahedelmät, esim. banaanilastut ja mangosuikaleet.

Miten te herkuttelette ja kuinka usein? Onko moni ottanut osaa tuohon sokerittomaan tammikuuhun?

PS. Täällä on muuten tänään pizzapäivä karkkien sijaan. 😉 Ajattelin väsätä gluteenittoman pohjan, joten jos oikein hyvin onnistun niin laittelen reseptiä tänne bloginkin puolelle.

Kommentit (12)
  1. Nyt kuulostaa kyllä hyvältä!:) Juurikin se, ettei herkuttelusta tule _suoritusta_, joka aiheutuu monesti ensin kontrollista ja kieltämisestä ja viimein herkun sallimisesta. Herkuttelunhan pitäisi tuoda hyvää mieltä, olla kivaa ja sitä se on silloin, kun kuuntelee oikeaa sisäistä himoa ja täyttää sen. Itse yritän noudattaa kaikessa syömisessä ohjetta: syö vain silloin, kun tunnet itsesi hyväksi. Toisin sanoen, silloin kun halu syödä jotain tulee halusta eikä pakkomielteestä/maneerista. Silloin olokin jää hyväksi, vaikka suusta menisi suklaata:)

    Itse olen pyrkinyt parhaillaan irrottautua lounaan/päivällisen jälkeisestä makeansyönnin pakkomielteestä. Hassua kyllä, lisäämällä aterioihin hiilaria ja korvaamalla iltapäivän smoothien glut.leivällä, sokerihimo on taltuttunut tai se makea ei ole enää niin juttu. Olen tiennyt tuon aikaisemminkin, mutta jotenkin se on unohtunut noissa ”syö niin kevyesti kuin mahdollista”, eli vetänyt pelkkää salaattia ja korvannut ruokia raakaruokapatukoilla, jotka ovat samalla tappaneet sitä makeanhimoa. Nyt en ole kolmeen viikkoon syönyt siis edes yhtäkään rawbaria (taatelit sun muut) 😀

    1. Kyllä, samoilla linjoilla tosiaan täälläkin. Myös muunkin ruoan suhteen. 🙂 Hahah, mun tekee myös aina lounaan jälkeen mieli jotain makeaa. Kahvin lisäksi tietenkin. Itse nappaan yleensä omenan tai mandariinin, sen mukaan kuinka täysi ruoasta olen. Myös pari viinirypälettä toimii erinomaisesti.

      Mukava kuulla, että sinulle makeanhimoon on löytynyt ratkaisu! 🙂 Itse juon smoothien vaan aamulla, eli iltapäivällä otan duunissa juurikin hedelmää tai soijajogua jota mulla on yleensä siellä messissä. Joskus raakapatukkakin mutta ei tosiaan joka päivä. 🙂 Kun pääsen himaan niin syön gluteenitonta tai kauraleipää hyvien täytteiden kera. Kuten joskus olen blogissakin kirjoittanut, en osaa syödä päivällistä. Mielelläni söisin, koska se olisi niin helppoa mutta kun ei vaan maistu…

  2. Noi banaani pannukakut hunajalla on jotain niiiiiin hyvää! Ja siihen kun vielä laittaa vähän marjoja päälle… Nam! 😀

    1. On kyllä! Mä laitan usein siihen mansikoita ja vielä kookoshiutaleita. Aika bueno yhdistelmä!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *