Hellävaraiset kiharat ilman rautaa

Olen viime aikoina taas innostunut kihartamaan hiuksiani myös arkisin ja lähestulkoon aina tuo kiharrus on tapahtunut raudalla. Vaikka hyvillä lämpösuojatuotteilla pystyykin estämään tukan vaurioitumisen, niin silti musta on tuntunut aika pahalle tuollainen tyyliin joka toinen päivä kuumalla käsitteleminen. Hieman kiharrettu tukka näyttää kuitenkin paremmalle, huolitellulle ja tuo pehkoon tietysti sitä kuohkeuttakin. Oma tukkani kun on sellainen kiharan ja suoran sekoitus eli usein aika tylsä sellaisenaan, tai sitten mä vaan kuvittelen. :)

Joskus aikanaan käytin tarrarullia aika usein suihkun jälkeen jolloin hiuksiin sai mukavasti lainetta. Mua kuitenkin raivostutti se tarra joka takertui aina tukkaan ja tuntui kuin niitä hiuksia lähtisi aina ihan kunnolla rullien mukana. Ei jatkoon. Jo jonkun aikaa olen koittanut bongailla kaupoista ns. kiharapatukoita joissa ei olisi tarraa ja jotka olisivat helppo, sekä nopea laittaa vaikka hieman kosteaankin hiukseen. Mistään en meinannut löytää kunnes Cittarissa nenäni eteen osui Iberon kiharapatukat. Pakko oli ostaa edes testiin ja noh, jo yhden kokeilukerran jälkeen oli pakko kysyä itseltäni miksi en ole bongannut näitä aikaisemmin?!

IMG_9461-001IMG_9393-001IMG_9397-001

Aivan täydelliset. Voit laittaa patukat puoli kosteaankin tukkaan ja pitää vaikka vaan kymmenen minuuttia tai koko yön. Nukkuessakaan eivät paina, koska ovat niin pehmeää matskua. Patukat on todella helppo laittaa hiuksiin, voit päättää minkä paksuisia kiharoita haluat ja kuinka ”tiukkoja”. Itse olen kokeillut näitä nyt muutaman kerran, toisella kertaa pidin koko yön jolloin aamulla tukka oli kunnon säkkärä ja kiharat pysyivät hienosti seuraavaan pesuun saakka. Toisella kertaa pidin kymmenen minuuttia sellaiseen puolikuivaan hiukseen ja alla tulos. Lainetta tulee jo noinkin lyhyessä ajassa ihan kivasti mutta toki pysyvämmän lopputuloksen saa vähintään muutaman tunnin ”kiharrusajalla”.

Nämäkin kiharat vaativat tietysti hyvät pohjustus -ja viimeistelytuotteet kuten rautakiharatkin mutta wow, olen ihan myyty näinkin vanhanaikaiselle idealle. :D Ja mikä parasta hius ei kulu läheskään yhtä paljon mitä se kuumuudessa saattaa kulua. Nyt voikin huoletta olla kiharapää vaikka joka ikinen päivä!

Onko teistä moni hurahtanut tähän kiharrus taktiikkaan? 

Alla tukka heti patukoiden irroituksen jälkeen.

IMG_9410-001IMG_9412-001

Ja kevyen harjauksen jäljiltä.

IMG_9433-001IMG_9424-001

On my way

Yksi vastaus artikkeliin “Hellävaraiset kiharat ilman rautaa”

  1. hei vau! varmaan tälläinen joka ei osaa hiuksille tehdä mitään, en edes kiharoita niin onnistuisi noilla :) täytyy kyllä heti ostaa nämä. En tiedä mikä siinä raudan kanssa temppuilussa on niin vaikeaa :D hermo vaan menee..hiustyyppini tosin on erittäin liukas/silkkinen ja vaikeasti muotoiltava itse..mutta ehkä näillä onnistuu?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta