Kookosjuomaan tehty smoothie

Kuten olen monesti kirjoitellut, aamuni alkaa poikkeuksetta raikkaalla smoothiella. Hurahdin näihin tyyliin reilu vuosi sitten ja siitä lähtien vähintäänkin yksi pirtelö on tullut päivässä juotua. Raikkaita, virkistäviä, terveellisiä, herkullisia ja mitä vielä. Itse en tykkää syödä aamuisin puuroa, se lamaannuttaa ja väsyttää. Mulle tulee myös vähän erikoinen olo puurosta ja vaikka se olisi täysin gluteenitonta niin silti olo on ruokailun jälkeen tukkoinen. Munakkaan tekoon menee aivan liian kauan aikaa, koska herään tyyliin tunti ennen töihin lähtöä. Haluan selvitä noista aamupuuhista mahdollisimman nopeaa ja siksipä blenderiin kasattavat smoothieainekset sopivat aamuihini erinomaisesti! Jo hyvin pitkään olen suosinut samanlaista sisältöä noissa aamun starttijuomissa. Hedelmiä ja eri superfoodeja, manteleitä, pähkinöitä jne. Eniten makuuni on viherjauheita tai spirulinaa sisältävät eli toisin sanoen ne vihreän väriset terveyspaukut. 🙂

Kuten moni tietää, en käytä maitoa. Välillä viikonloppuisin tulee syötyä esim. juustoja tai ruokaa jossa maito on yksi aineosa mutta puhdasta maitoa en juo. Enkä syö myöskään jogurtteja tai rahkoja, enkä laita sitä edes kahviini. Smoothieissakin olen jo hyvin pitkään suosinut kasviperäisiä juomia, kuten mantelijuomaa. Bongasin taannoin Cittarista Alpron kookosjuoman jota oli pakko ostaa heti testiin. Rakastan kookosta, sen tuoksua ja makua. Tässä juomassa tuo Kookos maistui vielä kunnolla lävitse eikä ollut pelkkä häivähdys vain. Suosittelen kokeilemaan jos kaipaa vaihtelua siihen perinteiseen! Ja teille, jotka käytätte esim. rahkaa smoothieissa niin kehoitan lämpimästi edes kokeilemaan kasviperäisiä juomia. Voipi olla, ettette enää vaihda takaisin rahkaan. 😉

IMG_9477-003

Smoothie kookosmaidolla

  • 1 appelsiini
  • 1 prk ananasta tai mieluiten toki tuoretta ananasta (se on nyt muuten aika edullista!)
  • 1 päärynä
  • 1 banaani
  • Kourallinen manteleita (liotetut)
  • Kourallinen cashew -pähkinöitä (liotetut)
  • 1 rkl vihermix -jauhetta tai spirulinaa
  • Loraus hunajaa
  • 1/2 rkl CocoVi:n Opti-Camu -jauhetta (msm + camu + c-vitamiini)
  • 1 rkl Actiwheyta
  • Alpron kookosjuomaa niin, että aineosat peittyvät.

Kaikki ainekset vaan blenderiin ja sekaisin. Jos smoothiesta haluaa kylmää, suosittelen laittamaan hedelmät yöksi kylmään. Tai vastaavasti heittämään sekaan muutaman jääpalan.

Onkos teistä moni muu löytänyt tuon Alpron kookosjuoman? 

IMG_9507-001

Kommentit (6)
  1. Sopiikohan tuo kookosjuoma kahviin? 🙂

    1. Ei kyllä oikein. Se on miinusta. 😀

  2. Minäkin olen tuota kookosjuomaa purkillisen juonut tai oikeastaan siitä puuroa tehnyt. Puurosta se maku ei oikeastaan ollenkaan maistunut läpi, joten en muista pidinkö siitä vai en :DD Mantelimaito on se mitä yleensä tulee käytettyä eniten. Ja mitä tulee smoothieihin, itse taas koen niiden tekemisen kamalan vaivalloiseksi eikä ne koskaan onnistu pitämään yhtä hyvin nälkää kuin puuro tai jogurtti/rahka. Joten puuro syön tulevaisuudessakin hyvillä mielin :))

    1. Joo, no sama homma että se mantelimaito on aika vakkari. 🙂 Mulla taas puuro ei ole koskaan pitänyt nälkää kuin hassun tunnin. Smoothiella jaksan 11-11.30 jolloin otan välipalaa tai vedän lounaan. Ollaan me niin erilaisia. 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *