I love running

Kyllä, rakastan juoksemista. Aloitin lapsena, neljännellä luokalla jolloin alkuun juoksin pitkiä matkoja koulun kisoissa, siitä sitten kunnan yleisurheiluskaboissa ja piirikunnallisissa. Matkani olivat 1500 m ja 600 m, sekä vielä pidemmät matkat. Jo tuolloin mulla oli hyvä kestävyys ja hapenottokyky mutta sen sijaan räjähtävyys oli/on heikkouteni. Minun on edelleen todella helppo juosta pitkää lenkkiä vaikka viime lenkkikerrasta olisikin kulunut aikaa. Hengityselimistöni on kai ikäänkuin rakennettu pitkäkestoista liikuntaa varten, jos niin nyt voi sanoa. Nykyään olen vaan ehkä hieman mukavuudenhaluinen. Nimittäin, kun treeni alkaa menemään sinne epämukavuusalueelle mä alan suuntaamaan himaan päin. 😀 Varsinkin näin talvella… Mussa ei taida olla enää pisaraakaan sitä itsensä rääkkäämisen halua vaan tahdon liikkua siten mikä tuntuu hyvältä. Myös siinä hetkessä, eikä vaan vaikka treenin jälkeen. Tämä voi jonkun mielestä olla huono seikka, itse taas pidän sitä positiivisena muutoksena.

On muuten aika nahkeaa harrastaa juoksemista tähän vuodenaikaan. Kun lämpömittari kapuaa sinne yli kymmenen pakkasasteen mua ei saa kyllä enää lenkkipolulle, en halua jäädyttää keuhkojani tai riskeerata itseäni alttiiksi flunssalle. Silloin mielestäni se juokseminen alkaa olemaan jo enemmänkin sellaista pakkopullaa kuin nautinto. Täytyy kuitenkin sanoa, että itse diggaan loskassa juoksemisesta. Kuten esimerkiksi eilen vedettiin lenkki aikamoisessa loskikossa, siinä saa kroppa hieman erilaista treeniä vaikka juokseminen on väistämättäkin hitaampaa. Kroppa saa edes hitusen niitä maastoeroja. Loskakelillä on yleensä myös suhteellisen lämmin jolloin juokseminen ei tunnu ollenkaan pahalle edes hengityselimistössä.

Ilmaston lisäksi talvella haasteellista on ylläri, ylläri se juoksupukeutuminen. Itse olen tässäkin sitä mieltä, että less is more. Ennemmin juuri juoksutakin alle tyyliin hengittävä juoksuteeppari, jonka päälle sitten juoksemiseen tarkoitettu poolopaita kuin villapaitoja. Juoksuhousut hieman paksummasta materiaalista olevat ja päähän pipo, sekä kaulaan tuubiliina. Käsissä käytän ihan suhteellisen ohuita sormikkaita. Juostessa tärkeää on kevyt olemus ja se ettei juokseminen tunnu vaatetuksen vuoksi raskaalle. Siksipä itse puen mieluiten vähän vähemmän kuin liikaa. Mulle ainakin tulee yleensä aina kuuma kylmän sijaan. 😀

IMG_9548-001IMG_9545-001

Olen viime aikoina miettinyt voisiko mulla olla jotain tavoitteita juoksemisen suhteen. Kevät lähenee ja se on varma merkki siitä, että tulen taas viihtymään lenkkipoluilla kolmisen kertaa viikossa. Kerran olen juossut puolikkaan maratonin, joten mietin olisiko nyt uusinnan paikka. Tosin, eihän se puolikas ole juuri mitään mutta kokopitkän maratoninkaan juokseminen ei oikein houkuta. Siinä mennään liikaa jo sinne epämukavuusalueelle. 😀 Juoksen tavallisesti kesät-talvet 7-10 kilometrin lenkkejä, joten ehkä se matkan pidentäminen etenkin sitten, kun tiet ovat taas kuivia voisi toimia?

No miksi sitten ylipäänsä harrastan juoksemista lihaskuntoharjoittelun ohessa? Tähän on helppo vastata. Haluan, että mulla on hyvä kestävyyskunto. Pelkkä ulkoinen ei riitä itselleni vaan tahdon oikeasti, että jaksan juosta bussipysäkille tarpeen tullen ja noh, ehkä vähän pidemmästikin. 😀 Musta on aika huolestuttavaa kuinka niin moni vaan treenaa punttia mutta unohtaa täysin sen aerobisen puolen. Hyvä kestävyyskunto vaikuttaa kuitenkin niin moneen asiaan ja mikä tärkeintä, suojaa monilta sairauksilta. Näistä hyviä esimerkkejä ovat tyypin 2 diabetes, sydänsairaudet ja kohonnut verenpaine. Lisäksi hyvä kunto auttaa jaksamaan ihan arjessa, olet vikreämpi ja mielikin on korkeammalla. Siispä kyllä kannattaa sitä aerobista harrastaa! Jos juoksua inhoaa niin hyviä lajeja ovat esimerkiksi spinning, aerobic jossa sykkeet kohoaa, uiminen tai vaikka tanssi.

Harrastaako moni teistä juoksemista myös näin talvella? Ja onko teillä juoksutavoitteita tulevaa kevättä varten? 

IMG_9547-001

Kommentit (20)
  1. Moikka, mistä toi juoksupusakka on? Kivan näkönen!

    1. Se on Hennesistä. 🙂

  2. Mä en käsitä ko porukka valittelee et -10 kylmemmillä ei voi lenkkeillä :’D Oon pohjosesta tosin kotosin mt yli -25 on vasta semmone keli ettei pysty menee. Mulla kans keuhkot toimii tosi hyvin mut kylmällä toki hengittää huivin läpi 🙂 Ja vaikka kylmä aluksi sattuu keuhkoihin, se tunne ei kestä kovin kauaa jos ei vaa anna periksi ja kävele kotii.

    1. Salla!
      Asutko etelässä vai pohjosessa? Jos asustelet pohjosessa niin et ehkä ole tietoinen etelän kylmästä viimasta? Itse käyn joka talvi pohjosessa sukuloimassa ja vaikka pakkaset ovatkin välillä siellä kovat, niin niitä kestää eritavalla(paremmin) kun esim. Helsingin pakkasta kylmän tuulen kera. Hrr, se on kylmää kyytiä!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *