Oodi banaaniletuille

Ne terveelliset suosikkini, vuodesta toiseen ja niihin ei koskaan kyllästy! Arvaatteko jo mistä on kyse? No banaaniletuista tietenkin. :) Olen tehnyt noita jo iät ja ajat, sekä useasti blogissakin julkaissut niihin liittyviä reseptejä ja variaatioita. Niin herkullisia, helppoja ja nopeita tehdä. Ja mikä toki parasta, ne ovat täysin gluteenittomia, maidottomia ja vielä omasta mielestäni parempia maultaan kuin tavalliset letut!

Tänään on ollut oikein ihana aamu. On saanut tehdä kaiken todella slow moodilla ja aamupalan tekemiseenkin oli aikaa arkisen viiden minuutin sijaan ikuisuus. Rakastan viikonloppuja! Päätin kokeilla sen tavallisen banaanilettu -reseptin sijaan hieman eri variaatiota ja sain aikaan ihan mielettömän hyvät letut! Huomattavasti kuohkeampia ja maukkaampia kuin pelkästään banaanista ja kananmunista väsätyt. Joskus sitä kannattaa ihan vaan kokeilla eri aineosia, saattaa kehitellä huomaamattaan jonkun super hyvän reseptin. ;)

Banaanilettuset (4 isohkoa plättyä)

  • 2 banaania
  • 3 kananmunaa
  • 1/2 tl kookossokeria
  • 1 rkl Actiwhey heraa
  • 1 rkl psylliumia
  • 1 rkl Fin Mix gluteeniton jauhoseos (super hyvä jauhoseos leivontaan!!)
  • 1 tl suolaa
  • Loraus hunajaa makeutta tuomaan (ei pakollinen)

Kaikki aineet blenderillä sekaisin ja paistetaan pannulla hyvälaatuisen rasvan kera. Itse käytän yleensä paistamiseen oliiviöljyä, pidän sen tuomasta mausta mutta yhtälailla kookosöljy passaa. Päälle voikin sitten heittää marjoja oman maun mukaan. Meidän pakkasesta löytyi suomalainen Kuningatar-marjasekoitus jota käytin ja lisäsin päälle vielä hunajaa, sekä cashew -pähkinöitä. Oli niin hyvää!

Tämän myötä toivottelen rentouttavaa ja ihanaa lauantaita! PS. Muistakaahan onnellisuushaaste! ;)

IMG_9648-001IMG_9657-001IMG_9654-001

On my way

6 vastausta artikkeliin “Oodi banaaniletuille”

  1. Hei Jutta, herkun näköset letut! Oon muuten miettinyt itelleni alku.fi nettikurssia 6viikkoo. Ootko tsekannu heidän sivujaan? Voisin kuvitella että olis kyllä ihan sunkin juttu se ruokavalio :)
    Terkuin, Erika

    • Moikka! Ja olikin nameja. ;) Aijaa, enpäs olekaan mutta pakko kurkata! Ihanaa viikonloppua Erika!

  2. Kokeilin näitä tänään, ja täytyy sanoa, että paras kokeilemani ”terveellisempien lettujen” resepti! :) Kiitos kun jaoit ♥

    • Jee, eikö! Noista tuli ihan super hyviä munkin mielestä. Ehdottomasti omien reseptieni paras. ;)

    • Joo kyllä niitä välillä on kiva tehdä. Ei kuitenkaan liian usein ettei pääse kyllästymään. ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta