Treenitavoitteita

Viime aikoina en ole ihan hurjasti miettinyt treenitavoitteitani. Oikeastaan muuton jälkeen sitä on vaan koittanut päästä normi elämään kiinni ja samoin  treenirytmiin. Vaikka treenaankin kotona, teen silti vähintään yhtä kovia treenejä kuin salilla tekisin. Musta jopa tuntuu, että täällä himassa pystyn antamaan itsestäni paljon enemmän kuin salilla olen pystynyt antamaan.

Olen itseasiassa niitä treenaajia joita esimerkiksi miesten tuijottavat katseet häiritsevät. Yleensä vedän musavolat täysille ja koitan keskittyä omaan treeniin mutta varsinkin täydessä treenisalissa et voi olla miettimättä kuinka se sinun takanasi habaa treenaava mies toljottaa, kun kyykkäät antaumuksella. 😀 Se on super raivostuttavaa! Itse en ainakaan ole treenatessa kyyläilymoodilla tai jutustelutuulella, vaan ennemmin katselen lattiaa ja keskityn olennaiseen. Perus suomalainen, heheh. Mutta tuskin olen ainoa? Himassa on niin mageeta kun voi antaa kaikkensa, irvistellä ja tehdä sen vikankin kyykyn vaikka se näyttäisi kuinka pervolle ilmeiden kera.

No mutta sitten niitä tavoitteita vuodelle 2015.

Olen aina pitänyt vatsaa todella kauniina osana ihmistä. Mulle oikeastaan timmi masu on sellainen joidenkin ihmisten ”peppu-juttu”. En tiedä haaveilenko niinkään sixpackista mutta enemmän vatsalihaksia on tavoitteena saada kesäksi näkyviin. Ja jottei ihan ulkonäkökeskeiseksi menisi niin tietenkin vahva core on super hyvä juttu ihan kokonaisuuttakin ajatellen. Kun vatsa (ja selkä toki) ovat kunnossa on koko kehokin ryhdikkäämpi. Eli kiteytettynä sellainen vielä parempi ryhdikkyys keskivartaloon olisi tavoitteena.

IMG_9916-001IMG_9910-001

Myös kunnon suhteen on tavoitteita, eli ehdottomasti kestävyyskunto huippuunsa. Näin talvella olen huomattavasti laiskempi lenkkeilijä, joten sen suhteen skarppaan ehdottomasti tässä, kun tiet alkavat kunnolla sulamaan ja kelit lämpenemään. Lisäksi kaipaisin kehooni enemmän venyvyyttä, jäntevyyttä, sutjakkuutta ja tietyllä tapaa kuitenkin vahvuutta. Vahvuudella tarkoitan muutakin vahvuutta kuin pelkkiä isoja hauiksia. 😉

Viime aikainen totaalihurahdus on muuten Tone It Up -tyttöjen bikiniyoga -harjoitukset joita olen tehnyt netistä. Ihan mielettömän hyvää reeniä juurikin tuohon venyvyyteen ja samalla voimaan. Ovat fyysisyyden lisäksi myös hyvin rentouttavia treenejä. Itse en joogan meditaatiohenkeen niinkään perusta, enkä koe tarvitsevani sisäisen rauhani löytämiseksi mitään tuollaisia harjoituksia mutta hetkelliseen rauhoittumiseen keskittymistä vaativat harjoitukset kuitenkin toimivat. Eikä oikeastaan pelkästään se rauhoittuminen vaan kyllähän hikitreeni kaipaa rinnalleen muunkinlaista treeniä. Kehossamme on niin monia eri osaalueita, joten siksi monipuolinen treenaaminen olisi ehdottoman tärkeää.

Siinä oli tämänhetkisiä tavoitteitani alkaneelle vuodelle. Suurin muutos on kuitenkin itselleni vuonna 2015 salitreenien lopettaminen. Katsotaan palaanko toukokuussa takaisin mutta tässä on nyt ainakin tällainen neljän kuukauden breikki, jonka aikana on ihan mielenkiintoista seurata onko sillä millaisia vaikutuksia kehooni. Tokihan teen edelleen voimaharjoittelua mutta kotona ja tietysti siellä ei sitten ole tarjolla laitteita vaan treeni on vapailla painoilla tapahtuvaa. Innolla kyllä seuraan kehitystäni, mihin suuntaan se sitten lähteekään!

Millaisia tavoitteita teillä on kesää kohden? Onko tavoitteena saada se sixpack, iso tarakka tai molemmat? 🙂

IMG_9907-001

 

Kommentit (11)
  1. Et ole ainoa tossa salihommassa.. 😀 sen takia tulee suosittua saleja jossa on eri tilat miehille ja naisille vapaiden painojen ja laitteiden osalta, mutta lämmittely/aerobiset laitteet yhteiset. Myös naistenvuorot joillakin saleilla on erittäin jees 😀

    Mutta omina tavoittena juurikin vatsan saaminen timmiksi ja vähän lihasta lisää kinttuihin! Vielä on onneksi aikaa, tsemppiä sullekin treeneihin 😀

    1. Joo eipä noita sukupuoli-saleja taida turhaan olla olemassa… Vaikk kuten edellinen kommentoija sanoi, myös naiset kyyläävät toisiaan. 😀 Mutta noh, on se silti hieman eri asia.

      Hyviä tavoitteita, isot tsempit!! 🙂

  2. Et menetä mitään ettet käy salilla varsinkaan nyt tammikuussa kun kaikki sinne uuden vuoden lupauksien perässä on rynnistäny 😀 mä itseasiassa taas oon kiinnittäny huomiota siihen nyt että meidän salilla ne ainakin on NAISET jotka töllää! ei nyt ehkä takamusta mutta muuten 😀 todella häiritsevää. mäkin haaveilen omasta privasalista jossa ois kaikki tarpeellinen haha. Mun tavoitteet ei itseasiassa kesään liity ne on nähty vaan aion olla joka tavalla elämäni kunnossa, ympäri vuoden 🙂

    1. Heh, niin se on totta! Ja toikin on itseasiassa juurikin noin. Mua ärsytti niin paljon, kun yksi kerta nainen tuli salilla kommentoimaan mulle että mulla on kivat silmälasit. Olin tyyliin lankkuasennossa ja tyyppi tulee siihen jauhamaan turhia. 😀 Vaikka pitäisi varmaan ajatella, että se oli kohteliaisuus mutta vähän väärä mesta sille. Varsinkin, kun naama punaisena hiki valuen siinä väänsi ja lasit puolinokalla. 😀

      Voi semmonen privasali olisi kyllä ihana! Ja sama täällä, aina kunnossa eikä vaan kesäisin. 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *