Mikä minusta tulee isona?

Olen inhonnut tuota kysymystä aina yhtä paljon, kuin kysymystä koskas niitä muksuja tulee tai koska kirkonkellot soivat. Toisille se on hyvin selkeää, päiväkodin unelma ammatti säilyy aikuisuuteen saakka. Toisille asiat taas ovat epäselvempiä. Itse lukeudun tuohon jälkimmäiseen porukkaan. Okei, lapsena halusin ehkä lääkäriksi, seuraavaksi eläinlääkäriksi ja sitten taisi vuorossa olla opettaja. Jossain vaiheessa luulin haluavani hoitoalalle, tarkoitus oli siis opiskella kätilöksi lähihoitajakoulun jälkeen. Todellinen syy tuohon taisi kuitenkin olla pelkkä epätietoisuus ja epävarmuus siitä mitä haluaa. Nyt jälkeenpäin, kun miettii olisi se lukio varmasti ollut huomattavasti fiksumpi vaihtoehto… Toisaalta taas uskon siihen, että meidän jokaisen on tarkoitus käydä tietty polku. Omalla kohdallani kyseinen tie on johtanut moniin hyviinkin asioihin ja tuota kautta taisin löytää paremmin mitä haluan ja mitä en ainakaan halua tehdä.

Monenlaista työtä on tullut tehtyä ja muutama koulukin käytyä. Tällä hetkellä olen elänyt varmaan jo suunnilleen vuoden verran siten, etten ole edes miettinyt haluanko vielä opiskelemaan, aika näyttää. Tällä hetkellä viihdyn työssäni ja koen sen lisäksi miellyttävänä seikkana sen, että mulla on energiaa päivittää blogia työn ohessa päivittäin. Monen muun työn rinnalla se ei välttämättä olisi mahdollista. En myöskään pidä mahdottomuutena, että joskus bloggaisin päätyökseni, kuka tietää? Löytyyhän meidän perheestä jo yksi yrittäjä. ;) Nautin tästä todella paljon ja koen blogini yhtenä tärkeimmistä asioista elämässäni, niin hassulta kuin se saattaa kuulostaakin.

IMG_0281-001

Olen omalla tavallani luova ihminen. Haluan nauttia elämästä ja kokea sen mitä teen miellyttävänä. Tämä on oikeastaan syy siihen miksi en ole koskaan päätynyt lukemaan vaikka opettajaksi tai muuhunkaan ammattiin johon en halua. Uskon siihen, että meistä jokaisesta on Yliopistoon jos todella sitä haluamme tai koemme sen asiana, jonka puolesta taistella ja yrittää. Itselläni ei kuitenkaan ole tällä hetkellä tuollaista tahtoa tai mielenkiintoa. Itse uskon myös aika pitkälle siihen, että meistä on moniin ammatteihin jopa ilman sitä korkeintä mahdollista koulutusta. Työn kautta on mahdollista edetä etapilta toiselle, koulutus ei enää ole se pelkkä toimiva avainsana. Minä veikkaan, että pätevien tradenomien rinnalla merkonomi, jolla on paljon työkokemusta saattaa hyvin kiilata ohitse. Myös persoonalla on väliä! Se on se millä me loppupeleissä teemme sen vaikutuksen. En halua silti kannustaa siihen ettei opiskella vaan jokainen valitsee! Koulutuksesta on apua monessakin jutussa mutta pointtini on lähinnä se ettei se ole tae millekään. :)

IMG_0277-001

Yhteiskunta luo tiettyjä paineita mutta tarviiko niitä kuunnella? Mielestäni meillä jokaisella on oma elämä jonka saamme vapaasti käyttää kuten haluamme. Toki työtä on tehtävä jotta elää mutta sekin voi olla mielekästä. Ei kannata lukea tohtoriksi ellei sitä halua 100 %:sesti. Ja mitä rahaan tulee, ehkä maailman typerin syy tehdä asioita on niiden tekeminen pelkästään rahasta. Silloin tekemisestä katoaa sydän. Tietenkin osa unelmista on mahdollista toteuttaa rahalla ja rahaa ei tule ellet käy työssä mutta onneksi valittavana on useampia polkuja. Minulla se ei ole tosiaan ollut se tohtoriksi kouluttautuminen mutta jollain toisella se voi sitä olla.

Voi olla, että jokusen makuun ajatusmaailmani on hieman liian hippimäinen mutta itse vaan korostan elämän mielekkyyttä. Haluan, että nautin elämästä ja saan tehdä niitä juttuja joista pidän. Tokikaan jokainen päivä ei ole ruusuinen mutta ehkä saitte pointista kiinni. Se mitä minusta tulee isona jää nyt siis edelleen nähtäväksi. Voi olla, että vuoden päästä olen ehdottoman varma jostain tiestä tai sitten en. Tärkeintä on olla onnellinen ja tehdä asioita joista pitää.

Millaisia fiiliksiä teillä herää tulevaisuuden suhteen? Koetteko tekevänne asioita mielekkyydestä vai siksi, että jotain on tehtävä elääkseen? Muutenkin olisi kiva kuulla ajatuksianne jos teksti sellaisia herätti. :)

IMG_0280-001

Kuvat otettu paikassa Sokos Hotel Torni Tampere

On my way

16 vastausta artikkeliin “Mikä minusta tulee isona?”

  1. Itse olen käynyt lukion jonka jälkeen opiskelin merkonomiksi ja sen jälkeen olen ollut kohta vuoden töissä. Inhoan sitä miten kaikki kyselevät milloin lähdet opiskelemaan yms muita tuollaisia kysymyksiä niinkuin sinäkin. Nykyisin oletetaan että kaikki menevät ammattikorkeaan tai yliopistoon. Tuntuu myös että jotkut ihmiset pitävät tämän takia myös toisia” huonompina ” ihmisinä. Itse en ymmärrä miksi pitäisi väkisin mennä jos siitä ei nauti?? Olen kumminkin opiskellut itselleni ammatin jolla pärjään, mulla on vakityöja koskaan ei ole liian myöhäistä palata koulun penkille:)

    • Multa löytyy sama koulutus. :) mielestäni yliopistoon tulee mennä vaan jos sitä haluaa, tai siis hakea. Eihän sinne usein ykkösellä pääse. :) Itse en henkilökohtaisesti arvosta ihmisiä jotka arvostelevat toisiaan työn perusteella. Tai en arvosta tuollaista ajattelutapaa. Kaikille se työ ei ole henki ja elämä. Toiset voivat haluta vaikka reissata jne. kuuden vuoden opiskelujen sijaan. Meillä jokaisella on oma polkumme. :)

  2. Sitten minullakin taitaa olla ”hippimäinen” asenne. :D Minä kävin amiksen ja pääsin yli puolen vuoden jälkeen työpaikkaan joka vastasi tätä koulutusta. Nyt jäin työttömäksi vähä aikaa sitten, työnvähyyden takia mikä ei ole tällä hetkellä yhtään ihmeellistä. Hain joskus yli vuosi sitten korkeakouluun, mutta ONNEKSI en päässyt pääsykokeesta läpi koska tällä hetkellä en todellakaan haluisi sinne. Halusin sinne melkee vain sen takia, että korkeampi tutkinto on yhtäsuuri kuin super hyvä työpaika, mutta viihtyisinkö sittenkää siellä koulussa tai työhön mihin siitä pääsisi.. Palkka olisi parempi, ainut mikä siinä houkuttelee, että ehkä mahdollisuus vakituiseen työhön koska tämä työttömyys asia stressaa. Ihmisten kyselyt ”onko jo töitä?” on minusta aika ärsyttävää, koska muu asia ei tunnu kiinnostavan. Tekisi mieli vastata ei, mutta pitäiskö?

    Työnhaku on muutenkin stressaavaa kun ei halua hakea mihin tahansa paikkaan eikä varmaan muihin töihin pääse kuin opiskelemalla varmaa taas uusi ammattitutkinto, jos edes silloinkaan pääsee. Enään ei oikein koulutusta vastaava työ enään kiinnostakkaan, myöskään uusi koulutus ei houkuttele tällä hetkellä. Ajatus jo työnhausta pistää stressaamaan ihan vaan työkkärin takia jo, koska siellä ihmiset ei ole ihan niin ymmärtäväisiä kokemuksien perusteella. Minäkin ihan hulluna urheiluun, mutta laiskuus iskee jos pitää opiskella naama kiinni kirjassa sitäkin. :)

    • Asia ok niin kauan kun yhteiskunta ei maksa sinulle tuosta ”en halua tehdä mitä tahansa töitä -asennetta..”

    • Moikka! Ikävä tilanne sinällään jos ei oikein tiedä mitä tekisi. Itse en suosittele kyllä työkkärin listoille menemistä muuta kuin tilanteessa, että haet aktiivisesti jotain. Tarkoitan siis lähinnä sitä, että mielestäni meidän velvollisuus on kuitenkin tehdä jotain. Joko opiskella tai tehdä töitä. Sellainen lojuminen passivoittaa ja loppupeleissä et välttämättä saa kunnolla itsestäsi enää irti. Kokeile hakea töitä, ei työ tietenkään aina ole välttämättä heti se täydellinen, mäkin kokeillut kymmeniä paikkoja mutta siitä tie voi aina johtaa sitten parempaan. :)

      Tsemiä!

  3. Hahha. Oon niin samoilla linjoilla, kuin voi olla. Monen mielestä mun haahuilu on ärsyttävää ja se etten tee mitään ns. kunnollista. Pätkätöitä sillon, kun kiinnostaa, jos kiinnostaa. Tosin nyt on mielessä kyllä opiskelut, mutta uskon viimein löytäneeni sen mikä haluan olla isona. Nyt…kun oon jo huomattavasti lähempänä 30v, kuin 20v. Mutta vieläkään en ole varma hakeudunko AMK vai menenkö siitä mistä aita on matalin ja polku lyhin.

    Kyllä sitä milloin kukakin tuputtaa mielellään vaikka mitä ja paasaa sen puolesta, kuinka töitä pitää tehdä ja etenkin opiskella, mutta jos ei tiedä mitä haluaa niin minusta on aika ajan haaskausta tehdä sellasta mitä ei halua.

    Erittäin hyvänä esimerkkinä se, että kävin yläasteen jälkeen ammattikoulun alalta, jolla en halua työskennellä. Nyt ollaan tilanteessa, että se taannoinen koulutus estää mua hakeutumasta toisen asteen tutkintoon alalle, jota nyt haluaisinkin opiskella. Koska nykypäivänä ei saa olla kahta.

    • Haahuilu kuulostaa varsin tutulle mutta ehkä annoin itse ymmärtää hieman väärin, eli olen tosiaan tehnyt töitä kuudennelta luokalta saakka. Täällä ei siis ole todellakaan vaan chillailtu. ;) Se on hankalaa jos ei tiedä mitä haluaa. Itsekin olen tehnyt siis aika paljon kaikkea sellaista väliaikaista. Nyt varmaan pisin työsuhde menossa koskaan. :)

      Olen varma, että sinullekin löytyy se oikea paikka. Hakeudu töihin tai opiskelemaan kuitenkin jonnekin vaikkei se lopullinen paikka olisi. Pakko sanoa, että itse en arvosta kotona lojumistakaan, helposti sitä sitten passivoituu kuten aikaisemmallekin kommentoijalle kirjoitin. Ai tuollainen säädös on tullut? :O Mitä ihmettä…

  4. Tunnelmallisia kuvia. Ei vain voi olla kiinnittämättä huomiota törröttäviinhuuliisi, ne pilaa kyllä kuvasi täysin. No Duckface, pliis.

    • Ikävä kuulla etteivät miellyttäneet sinua. En kuitenkaan muuttele mitään sen perusteella mitä kehoitetaan… jos et kestä katsoa niin skippaa.

  5. Kiitos tästä postauksesta, antoi oikeasti tosi paljon voimaa tietää etten ole yksin pähkäilyjeni kanssa.
    Voin samastua täysin kaikkeen mitä kirjoitit tässä. Olen miettinyt ja miettinyt, että mikä olisi se minun alani, mihin minusta edes on ja niin pois päin.
    Tällä hetkellä olen töissä, mutta aion hakea tänä keväänä opiskelemaan sellaiselle alalle joka oikeasti kiinnostaa. Pienipalkkaisesta ammatista on kyse, mutta samaa mieltä olen siitä, että tärkeintä kun työssä viihtyy.

    • Sinusta on varmasti vaikka mihin! Kannattaa kyllä hakea opiskelemaan jos on vähänkään sellainen fiilis. :)Voihan sitä ainakin kokeilla, koulunkin voi lopettaa jos tuntuu ihan väärälle. :) Ja jep, se on tärkeintä ehdottomasti pidemmällä tähtäimellä. Tokikin nuoruudessa joutuu tekemään monenlaista, eli välttämättä et pääse heti sinne parhaaseen pestiin vaan joudut tekemään huonompaa hommaa ennen sitä. Multa ainakin löytyy kokemusta jos jonkulaisesta… On ollut paskaa työporukkaa, työtä ja puljua. Niitä piisaa. :D

  6. Kyllähän se on niin, että nyt eletään valtavan rakennemuutoksen sekä laman kourissa. Sen verran mitä itse olen kuunnellut näitä asiantuntijoita ja tulevaisuustutkijoita niin akateeminen tutkinto ei enää todellakaan takaa hyvää työpaikkaa tai työpaikkaa ylipäätään. Myös akateeminen työttömyys on ollut rajussa nousussa. Tällä hetkellä on oikeastaan vaikea sanoa mitä alaa kannattaisi opiskella..lääkäreitä ja hoitajia toki tarvitaan aina, mutta ne ovat töitä, jotka syövät valtion kassaa, jota joudutaan täyttämään kaiken aikaa velkarahalla…jossain tulee raja vastaan, joka näkyy jo nyt, kun hoitajat tekevät kiireisellä aikataululla kahden ihmisen työt..terveys- ja sosiaalipalveluista haetaan säästöjä koko ajan. Yrittäjiä tähän maahan kaivataan kipeästi, mutta sekin on tehty niin hankalaksi ja lähes kannattamattomaksi suurimman osan kohdalla, että monikaan ei sille polulle uskalla lähteä.

    Tekniikka kehittyy, ja sen vuoksi tulevaisuudessa monia tehtäviä hoitavat koneet ihmisten sijasta. Kuulemani mukaan työt tulevat olemaan lyhytkestoisia, projektiluontoisia useammassa kuin yhdessä työpaikassa suoritettavia töitä. Ei puhettakaan enää mistään vuosien työsuhteesta samassa paikassa. Ja kilpailu paikoista on kovaa, pitää osata myydä omaa osaamistaan.

    Sellaistakin on sanottu, että ne jotka ovat nyt lapsia eivät tule koskaan nauttimaan samanlaisesta elintasosta aikuisena kuin valtaosa Suomen aikuisväestöstä tällä hetkellä..ellei sitten peri varakkaita vanhempiaan, sukulaisiaan tms.

    Itsekkin tässä pähkäilen pitäiskö vielä kouluttautua lisää, hankkia toinen tutkinto…ei niistä välttämättä ole mitään hyötyä tai takuuta siitä, että sitten työllistyisi paremmin.

    • Kyllä, näin se on. Hoitoalalla on duunia mutta se ei ole kaikille kuitenkaan se sopiva ura. Siihen tarvitaan todella rakkautta siihen hommaan. Moni muu ala on myös huonosti työllistettyä, se on ikävää. Tosi kurjaa olisi kouluttautua työkkärin listalle…

      Uskon myös tuohon, että tlevaisuus ei näytä kovin valoisalle ja veloissa ollaan. Kokoajan supistetaan työvoimaa jne. Saas oikeasti nähdä mitä tässä tulee tapahtumaan…

      Tsemppiä sinne opiskelu pohdintojen kanssa! :)

  7. Mä olen valmistunut ammattikorkeasta, mutta sinnekin eksyin ihan vahingossa. Lukion jälkeen ehdin opiskella yössä tekussa, mutta lopetin sen koska ei sit kiinnostanutkaan. Nykyiseen ammattiini eksyin ihan vahingossa, mutta hyvä että eksyin koska tämä on kuin mulle luotu ja työnäkymätkin ovat todella hyvät. Koulun penkille ei ole enää pienintäkään kiinnostusta enkä ole kovin kunnianhimoinen ttönkuvanikaan suhteen. Mulla ei ole mitään tarvetta pyrkiä esimiestasolle. Näin on just hyvä :)

    • Joskus käy juuri noin onnekkaasti, että eksyy työhön ns. vahingossa. Mäkin oikeastaan aika vahingossa nykyisessä duunissani… :) Mulla on mennyt nyt ihan ohitse mitä teitkään, olitko hoitoalalla? :D Ei ole pakko täällä kirjoittaa, voin kysyä ensi kerrallakin kun törmätään, heh. Kyllähän se opiskelu kieltämättä tuntuisi aika rassaavalle ajatukselle, eipä siis itselläkään ole ollut mietteissä. Ja onhan se niin, että kun työn makuun pääsee ei oikeen se makaronielämä enää houkuta. ;)

  8. Mä eksyny vähän vahingossa tämän hetkiseen työhön, niin kuin Jonnakin :D
    Olin kehitysvammapuolella ennen hoitajana, halusin hoidollisesta työstä enemmän ohjaukselliseen ja vuorotöistä päivätöihin. Ja yhtenä päivänä vaan päätin hakemaan opiskelemaan Sosionomiksi ja pääsin. Ajatuksissa oli edelleen kehitysvammapuoli, mutta päädyinkin suuntautumaan pakosta lapsi- ja nuorisotyöhön. Olin kuvitellut etteiminusta ikinä tulisi päiväkotitätiä, mutta kuinkas kävikään… Eka työharjoittelu päiväkodissa noiden opintojen aikana ja suunta oli selvä ja nyt oon lastentarhanopettaja ja tykkään! Myös työni jumppaohjaajana on ihan parasta ja se onkin oma tarinansa :)
    Hymyilytti, kun kirjoitit kokevasi olevasi vähän hippimäinen, niin minäkin :)

    http://outikarita.fitfashion.fi/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta