Kaiken se kestää

Vai kestääkö? Nimittäin parisuhde. Tuo sana on tänä päivänä joillekin jopa kirous. Sinkkuus on trendikästä (ainakin täällä etelässä) ja avioliitto tai pidempiaikainen sitoutuminen aika out. Samaa sukupuolta olevat ihmiset haluavat kyllä naimisiin mutta heterot eivät, siihen ollaan tultu. :)

Itse olen seurustellut nyt 2,5 vuotta saman ihmisen kanssa ja tämä on pisin parisuhde mitä minulla on koskaan ollut. Ennen suhdetta olin hyvin pitkään sinkkuna ja ainoat aikaisemmat seurustelukokemukseni ovatkin jostain sieltä täysiikäisyyden kynnykseltä. Nuokin kestivät maximissaan sen viitisen kuukautta eli mielestäni kunnon seurustelusta ei voida edes puhua. No miksi sitten olin sinkkuna noin pitkään? Yksinkertaisesti, sopivaa seurustelukumppania ei löytynyt ja noh, osittain siis en päässyt ”yli” koskaan nykyisestä miehestäni. Vertasin aina muita miehiä häneen ja totesin ettei kelpaa, hah. Toki myös oma elämäni oli aika sekaisin pitkään ja en varmaan ollut sellainen kaikista eniten parisuhdetta kaipaava käytökseltäni. Kaikista vaiheistani huolimatta mulla on kuitenkin aina ollut hyvin selkeä arvostus suhdetta kohtaan eli mikään rahan, huvin tai mielihyvän vuoksi toisen ihmisen kanssa oleminen ei ole kiinnostanut. Sellainen sotii arvomaailmaani vastaan. Kun suhteeseen lähdetään, on se kaikki tai ei mitään.

Pitkäaikainen sinkkuus opetti mulle hyvin paljon siinä missä parisuhdekin on opettanut. Ja kuten sitä sanotaan, ensin tulee oppia rakastamaan itseään ja olemaan itsensä kanssa, ennen kuin on valmis tasapainoiseen suhteeseen. Niin paljon näkee jengiä seilaamassa suhteesta toiseen siinä pelossa, että jää yksin. Tietysti ymmärrän, että jos on esimerkiksi koko elämänsä seurustellut ja rakentanut minuutensa tietyllä tapaa myös miehen/miesten varaan, voi yhtäkkiä sinkuksi jääminen tuntua ahdistavalta. Tosin, en nyt halua sanoa, että jokainen joka löytää samantien edellisen suhteen jälkeen uuden on hukassa itsensä kanssa mutta useaan ihmiseen tuo kyllä pätee. Kyllä itseasiassa itsekin mietin, että kuinka mun nyt kävisi jos jäisin sinkuksi… Tiedän olevani vahva ja itsenäinen mutta kuitenkin.

IMG_8215-002

No mitä sitten olen oppinut suhteessa ollessani? Huhhuh, niitä asioita on niin paljon. Olin kuusi vuotta ainut lapsi, eli mussa on tiettyjä itsekkyyden piirteitä joita on sitten kitketty pikkuhiljaa tässä parisuhteen aikana pois. Viimeistään yhteen muuttaminen on opettanut, että kaikki reviiri ei ole minun vaan jakaminen on suotavaa. :) Suhde on tosiaan kahden kauppa, eli kaikessa tulee miettiä meitä eikä minua. Olen oppinut niin paljon rakkaudesta ja rakastamisesta, mitä se oikeasti on ja miten parisuhde muuttuu vuosien saatossa. Olen avioeroperheestä eli se suhteen malli ei ole mikään kovin kummoinen mutta sitä suuremmalla syyllä koen, että mun ei tarvitse tehdä samoja virheitä. Taustani näkyi ensimmäisen vuoden aikana etenkin menettämisen pelkona ja tunteena, että riitänkö loppupeleissä. Muhun vaikutti aika paljon se miten näin ympärillä ihmisiä joiden suhteet kaatuivat, petettiin, juonittiin jne. Alkuun siis pelkäsin, että meillekin käy noin mutta jossain vaiheessa tajusin, ettei tuon pelkääminen ainakaan edesauta asioita. Pelko on ikäänkuin pimeä puolemme, vihollinen joka koittaa nujertaa meidät.

Arvomaailmamme on aina ollut mieheni kanssa hyvin samankaltainen ja tuo on yksi iso asia joka yhdistää. Molemmat luotamme siihen, että meistä pidetään huolta ja elämämme on loppupeleissä osa suurempaa suunnitelmaa. Kaikella on aikansa ja paikkansa. Vaikka olemme sitten kuitenkin luonteeltamme hyvin erilaisiakin on meillä jostain ihmeestä yhteinen sävel. En oikeasti toivoisi ketään muuta ihmistä siihen rinnalleni kuin hänet. Parhaan mahdollisen kumppanin olen löytänyt ja sitoutuminen häneen tuntuu voimavaralta arjessa ja juhlassa.

Vaikkei mulla hirveän paljon vielä elämänkokemusta olekaan, niin haluan jakaa muutaman omasta mielestäni tärkeän vinkin parisuhteessa eläville:

  • Puhukaa, puhukaa ja vielä kerran puhukaa. Avoin kanssakäyminen on parisuhteen onnistumisen a ja o.
  • Osoittakaa rakkautta. Hellyys, suukot ja pienet eleet vielä vuosienkin jälkeen ovat niitä asioita, jotka pitävät suhdetta kasassa.
  • Olkaa rehellisiä toisillenne. Mielestäni ei ole mitään asiaa josta kumppanin kanssa ei voisi puhua. Meillä mies tosin välillä jo valittelee kuinka kerron hänelle ihan kaiken… Siis niiden superfoodien terveysarvoista ihan tahranpoistajaan. :D
  • Uskollisuus. Kuinka paljon tuota asiaa haluankin korostaa. Jos tuntuu, että pettämiselle on tarvetta punnitkaa parisuhteenne uudestaan. Jos vahinko on jo tapahtunut, kerro siitä rehellisesti kumppanillesi. Pahinta on kuulla uskottomuudesta puskaradion kautta.
  • Tehkää asioita yhdessä. Matkustakaa, treenatkaa, käykää dinnereillä, kahvilla, jäätelöllä, leffassa, teatterissa jne. Kaikkea ei siis tietysti tarvitse tehdä yhdessä mutta paljon kuitenkin.
  • Oma tila. Vaikka ollaankin me on syytä toiselle antaa tilaa. Meillä tuo toimii erityisen hyvin, tykätään molemmat viettää aikaa myös omien ystävien kanssa. Meille ei ole mitenkään outoa lähteä vaikka ulos omissa kaveriporukoissa.
  • Luottamus, se on kaiken a ja o. Mustasukkaisuus on turhaa. Tietysti jokainen meistä on välillä ehkä vähän mustis mutta mielestäni tuokin kannattaa kääntää voimavaraksi. Jos joku kuikuilee miehesi perään voit olla entistä ylpeämpi siitä, että hän on sinun. :)
  • Toisen ymmärtäminen, vaikka se voi joskus olla vaikeaakin. Itse ainakin huomannut, että kun ollaan erilaisia ihmisiä tulee eteen tilanteita joissa et välttämättä ihan ymmärrä toisen tapaa toimia.
  • Kompromissien tekeminen. Sinä et ole aina oikeassa ja sinä et aina päätä. Parisuhde on aika pitkälle kompromissien tekemistä mutta mielestäni tuo vaan koulii ihmistä mukavasti nöyremmäksi.

Miten te koette parisuhteen tässä ajassa? Onko mielestänne helppo olla suhteessa vai vaatiiko se kauheasti ponnisteluja? Muutenkin olisi mukava kuulla millaisissa parisuhdestatuksissa te lukijani olette. :)

IMG_8230-001

On my way

24 vastausta artikkeliin “Kaiken se kestää”

  1. Heippa!
    Kiitos mukavasta blogista! Tämä kommentti ei liity postauksesi asiasisältöön, vaan haluisin tietää mistä oot ostanut tuon ihanan jumpsuitin? Näyttää tosi kivalta! Oon jo pitkään miettinyt kehtaisko sellaista ostaa, että onko se jotenkin mauton/liian outo vaate puettavaksi, mutta sun päällä ainakin näyttää tosi jees!
    Kysymys, mitä treeniblogeja seurailet, jos seurailet?

    • Moikka! Mukava kuulla, että tykkäät blogistani! Oon ostanut sen H&M:n verkkokaupasta viime kesänä ja edelleen löytyy kaapista. Ei mielestäni ole mauton vaikkei ihan täydellisesti istukaan. On aika lörö joten jos jostain vielä löydät niin ota aika pieni koko. :) Itse rakastan haalareita, niissä on sitä jotain.

      Itse pidän mm. seuraavista treenipainotteisista blogeista: Cheat Clean täältä Fitfashionilta, LYDIA ELISE MILLEN, Tone It Up, Alexandra Bring, Fashionablefit. :)

  2. Aivan ihania nuo kuvat, niistä kyllä välittyy teidän välinen rakkaus :)!
    Itse olen sinkku tällä hetkellä tai ollut jo pitkään kun ei ole sitä ”oikeaa” miestä löytynyt, ennen kuin tapasin yhden herrasmiehen jonka kanssa on jutskailtu jo pitemmän aikaa ja hän onkin ensimmäinen mies johon olen ihastunut tällä tavalla ja tuntuu juurikin siltä oikealta mieheltä minulle. Pelkään kuitenkin että haluamme eri asioita parisuhteeseen liittyen :(.
    Jotenkin olen huomannut että ihmisten on vaikeampi alkaa seurustelemaan tai olla parisuhteessa ja tuo sinkkuna oleminen on täälläkinpäin suosiossa. Itse kaipailisin kuitenkin miestä rinnalleni jakamaan elämän ilot ja surut jne :).

    • Kiitos, ihana kuulla. :)

      Joo se ei kyllä ole helppoa. Nimimerkillä omallekin tielle eksyi niin paljon noita ihmisiä joilla oli täysin eri intressit elämän ja tulevaisuuden suhteen. Kannattaa kuitenkin antaa mahdollisus ja ottaa asiasta selvää, pelko voi myös osottautua turhaksi. Tsemppiä tilanteeseen! :)

      Nykypäivänä tosiaan arvostetaan nopeita arvoja ja parisuhteetkin ovat vahtokauppaa. Trendikästä on olla tyyliin moniavioinen, vai mites se menikään?

  3. Tosi mielenkiintoinen aihe :) Omassa kaveripiirissä ei kyllä ihannoida mitenkään sinkkuja, vaikka pk-seudulla ollaankin. Moni meistä kuitenkin on sinkkuja, koska sitä ”oikeaa” ei ole löytynyt. Ihan kuka tahansa ei kelpaa, mutta silti meillä ( tai itselläni ainakin) on ihan realistiset toiveet kumppanin suhteen. Ei tarvitse olla mikään täydellinen, kun en ole itsekään. PK-seudulla on kyllä ollut miesten keskuudessa havaittavissa sitoutumiskammoa, koska eihän sitä tiedä, jos kulman takana tulisi joku parempi vastaan. Monet miehet haluavat vain tapailla, ei seurustella. Jos miehellä riittää paljon vientiä muutenkin niin ei ole ehkä halukkuutta sitoutua yhteen. Joillakin on huonoja kokemuksia esim. ajatellaan, että seurustellessa ei saa käydä poikien kanssa ulkona ja joutuu raportoimaan kaikki omat menot kumppanille. ”Landella”, josta olen kotoisin, mennään nuorempana naimisiin ja sitoudutaan helpommin.

    Kun aika on oikea, varmaan tulee vielä Se oikea vastaan. Hienoa, että sinä olet sen jo löytänyt :) Naimisiin en itse halua, mutta nämähän on jokaisen itsensä päätettävissä. Jos se olisi miehelle tärkeää, suostuisin toki.

    • Mukava kuulla. :) Tuo kuulostaa todella tutulta! Sitoutumiskammo vaivaa todellakin etenkin miehiä, halutaan olla vapaita ja pyöritellä monia naisia. Taitaa tuo olla monen miehen luonteessa tuo saalistusvietti… Itse ihmettelen tuollaista raportointimeininkiä. Jos on suhteessa kyllä siinä tulee olla luottamus kohdillaan. On mielestäni ihan tervettä tehdä asioita myös itsekseen ja omien frendien kanssa. Tietenkin jos mies viettää öitä jossain epämääräisesti niin on syytä olla huolissaan mutta tavallinen ulkona käyminen jne. omien frendien kanssa on mielestäni ihan normaalia.

      Kyllä, näin se juurikin menee! Kaikella on aikansa ja paikkansa. ;)

  4. Itse olen 35v 4 lapsen äiti, yhdessäoloa mieheni kanssa tulee syyskuussa 15 vuotta, joissa naimisissa ollaan oltu tänä vuonna 9.

    Tapasimme sokkotreffeillä, olin silloin aika menevä mimmi ja en olisi rehellisesti sanottuna edes uskonut, että siinä sitä olisi SE mies joka veisi multa jalat alta =D. Mutta niin se vaan vei, yhteen muutettiin 4kk jälkeen ja mentiin kihloihin. Ensimmäisen lapsen syntymästäkin tulee tänä vuonna kuluneeksi 13 vuotta.

    Nuo antamasi ohjeet olisin minäkin antanut. Puhuminen on tärkeää ja se, että ottaa aikaa parisuhteelle (varsinkin näin ruuhkavuosina, kun on lapsia, koira, omakotitalo jne). Meillä on säännöllisesti ns. ”lapsivapaata”, jolloin tehdään jotain kivaa kahdestaan tai kavereiden kanssa – tai sitten ollaan vaan ja nautitaan hiljaisesta kodista =).

    Huomioimme toisiamme päivittäin suukoin jne. ja vaikka se ällöltä monesta kuulostaakin, melkein päivittäin tulee toiselle sanottua ”rakastan sua”. Se saattaa tulla tekstarina viestin lopussa tai vaan ohi mennessä suukotuksen lomassa tms. Mutta vaikka ei sitä joka päivä kuulisikaan, tunnen itseni rakastetuksi ja tiedän, että mieheni tietää minun rakastavan häntä.

    Koettelemuksia on vuosien saatossa muutama ollut, mutta ne on tulleet vakavasti sairaan lapsen ja mun vakavan masennuksen muodossa, Itse suhteessa ei ole kriisejä ollut. Ja nämä vaikeudetkin ovat vain suhdetta vahvistaneet!

    Toki mitä vain voi sattua, mutta uskon että ei meidän suhde ihan vähästä horju =).

    • Mulle tuli jotenkin tosi hyvä mieli tästä kommentista. :) Ihanaa kuulla, että tällaista rakkautta on vielä! Rakastan sinua on hyvin pieni lause ja muistan kuinka alkuun mietin, että haluan sanoa sen joka päivä. Nykyään se on vähän niinkuin jäänyt tyyliin viikottaiseksi. Kai sitä jotenkin vaan olettaa, että toinen tietää sen jokatapauksessa. :D Pitää ehdottomasti nyt skarpata koska sen kuuleminen tuntuu mielestäni edelleen yhtä hyvältä vaikka asian tavallaan tietääkin.

      Me lähetellään pitkin päivää kaikenlaisia rakkaushymiöitä sun muuta pusujuttua facessa ja viestein toisillemme, mielestäni se on jollain tapaa sellaista päivän mittaan toisen huomioimista. :) Monesta ehkä juuri ällöä mutta musta se on ihanaa.

  5. Hyvä ja ajankohtainen teksti, samaistun kyllä täysin! Itsellä ja nykyisellä avopuolisollani nyt 3 vuotta parisuhdetta takana, ja toivottavasti vielä paljon edessä :) Koen itse asian näin että kun on toimiva parisuhde, niin ei siinä tarvitse mistään muusta luopua kuin toisten ihmisten kanssa peuhaamisesta. Ja se toinen on juuri se voimavara arjessa ja vastoinkäymisissä, toki myös kaikkina hyvinä hetkinä. Olemme ”me” mutta meillä on myös omat elämät, yhteisiä sekä vielä enemmän omia ystäviä joiden kanssa aikaa vietetään. Meillä juurikin on yleisempää viettää iltoja omissa porukoissamme, mikä on molempien mielestä hyvä juttu. Kun luottamus on kunnossa ja molemmat on rehellisiä asiassa kuin asiassa, niin sillä luodaan se vahva pohja suhteelle.

    Sinulta Jutta tulee kyllä todella hienoja tekstejä, tämä oli taas yksi niistä! :)

    • Näin se juurikin on! :) Kuulostaa aika pitkälle meidän parisuhteelta ja omilta aatoksiltani. Luottamus on kyllä kaiken a ja o, sen pohjalle on hyvä rakentaa yhteistä elämää.

      Kiitos paljon, todella tsemppaavaa kuulla!

  6. Taas yksi tosi hyvä postaus sinulta! Tykkään kovasti sun postaus tahdista ja muutenkin postauksien sisällöstä :) hyvää luettavaa! Kiitos siis blogistasi :)
    Itse olen nyt seurustellut reilut 3 vuotta nykyisen mieheni kanssa, josta kaukosuhteessa elettiin 2,5 vuotta :D omat haasteensa ja kriisinsä siinä tuli koettua. Kaikki tosin tasapainottui kun muutettiin saman katon alle. Mitään en kyllä tekisi toisin. Aiemmin oon ollut myös pitkissä suhteissa vaikka ikää ei ole ehtinyt kertyä pariakymmentä enempää.. Mutta sen olen huomannut ettei parisuhdetta enää ”arvosteta”, kai pelätään sitä sitoutumista yhteen ihmiseen.. Surullista sinänsä.

    • Kiitos Siina! Tuntuu todella hyvälle kuulla moista palautetta. :)

      Kaukosuhdekin toimii varmasti jos siihen asennoituu oikealla tavalla ja luottaa toiseen. Toki jokaisessa suhteessa tulee haasteita ja kriisejä mutta jos on halu luoda yhteistä elämää niin niistä kyllä selvitään! No sanoppa muuta, noinhan se on tänä päivänä. Sitoutuminen on ikäänkuin joku kauhukuva ja sinkkuna riehuminen useille autuus. Surullista todellakin…

  7. Hei,

    ja kiitos taas hyvästä keskustelun avauksesta=) naimisissa olemme olleet 10 vuotta, ja meillä on yhteiset lapset. Itse hyppäsin vanhasta suhteesta suoraan uuteen, ja alku oli melko haastavaa, koska tein ”tilinpäätöstä” samalla edellisestä, pitkästä suhteesta. Näin jälkikäteen olen ajatellut, että onneksi mieheni oli niin sinnikäs ja ymmärtäväinen, muuten emme välttämättä olisi tässä. Hän on juuri minulle se täydellisin mies, ennen häntä uskoin, että sellaista ei välttämättä ole olemassakaan. Suhteessamme on välillä ollut huolia ja murheita pitkään, mutta ne ovat kyllä sitten vahvistaneetkin suhdetta. Yhdessäoloa on jo jonkin verran takana, ja allekirjoitan täysin nuo kaikki Jutan mainitsemat vinkit parisuhdetta ajatellen. Arkipäivän hellyys ja suukot pitävät suhteen lämpimänä eikä pääse syntymään sellaista ”olemme vieraantuneet toisistamme” -fiilistä, näin ainakin itse uskon. Myös samankaltainen huumorintaju ja arvomaailma ovat iso plussa.

    Te ootte kyllä upea pari kaikinpuolin=)

    • Eipä kestä, mahtavaa jos siitä on iloa. :) Kuulostaapa ihanalta ja tästäkin kommentista tuli niin hyvä mieli. Vastoinkäymisten kautta voittoon! <3

      Tuo on muuten totta. Pienilläkin eleillä on iso merkitys ettei sitä kuilua pääse syntymään. Monesti arjessa on niin paljon huolta ja muuta ettei noita välttämättä huomaa. Pitääkin tehdä niistä automaatio niin eivät jää paitsiolle. :) Ja kuten edellä mainitsin, viestit kesken työpäivän myös piristävät! ;)

      Ja kiitos! En kyllä voisi kuvitella parempaa miestä rinnalleni.

  8. Ihana teksti. Mua aina pohdituttaa nää asiat mut itse en jotenkin pystyisi näitä julkisesti kirjottaa jotenki aina mietin näitä parisuhdetekstejä ja kirjottamisesta nettiin niin mua jollai tavalla ujostuttas kirjottaa omasta miehestä mun syviä ajatuksia. Ihailtavaa siis haluisin itsekkin mutta en uskalla! Lukeeko sinun kumppani blogitekstejä :-)

    • Kiitos! Niin, ei moni varmastikaan. Mä oon aina ollut aika avoin tällaisten suhteen. Musta on kiva avata omaa elämääni enemmän kuin pinnalta. Tai itse koen sen pinnan jotenkin tylsäksi jatkuvalla syötöllä… On todella ihanaa ja mielenkiintoista kirjoittaa aiheista joista saan itsekin teidän kommenttien kautta ja jotka herättää keskustelua. :)

      Ja kuulemma lukee aika usein, tämän oli ainakin lukenut läpi. :)

  9. Hyvä teksti! Aihe on ajankohtainen itselleni, sillä päätin juuri lähes 6 vuotta kestäneen suhteen entisen avomieheni kanssa. Tiedän että päätös oli oikea, mutta pirun vaikeaahan tämä on.. Ajattelen että tämä on yksi juurikin niitä käännekohtia elämässä, joita katselen jälkikäteen ja ymmärrän kuinka suuri vaikutus sillä oli elämääni..

    • Kiitos. :) Se mikä ei tapa vahvistaa sanotaan, tsemppiä. <3

  10. Ihanaa kun kirjotit tästä aiheesta, tosi paljon täällä pohdiskeltu samoja juttuja!
    Itse oon myös huomannut ton sinkkuuden olevan muodissa, ällöä. Joka tuutista tulee Tinderiä, Instaa yms, ja sekä naisilla että miehillä pitäis kokoajan olla jotain sutinaa joka suunnassa meneillään.
    Mä oon ollut kaksi vuotta suhteessa ihanan miehen kanssa ja taustat on samanlaiset kuin sulla; tietty itsekkyys, avioeroperhe jne.. Kävi niin, että rupesin viimekesänä kyseenalaistamaan suhteeni, ja vaikka nyt ymmärrän että se oli mulla myös osa jotain aikuistumisen kriisiä, oli siihen osasyy juuri nuo tietyt sosiaaliset paineet sekä vaikutteet, joista tossa aiemmin mainitsin. Tietty myös suhteessa oli silloin molemmilla parantamisen varaa, mutta onneksi nämä kriisit kahlattiin yhdessä läpi ja nyt ollaan entistä vahvempia.
    Ymmärsin, että sehän juuri on ihmissuhteiden tarkoitus: kasvaa yhdessä paremmiksi ihmisiksi ja rakastaa toisiaan myötä- ja vastoinkäymisissä. <3 Meilläkin suuri kantava voima on samanlaiset arvot, ja tulemme molemmat uskovaisista perheistä. :)
    Nykyään ajattelutapa on se, että kun jokin on rikki, vaihdetaan uuteen. Ennenvanhaan se rikkinäinen asia korjattiin. :(

    • Kiva kuulla, että teksti kolahti. Jep, samaa mieltä. Suhteessa tulee kyllä monenlaisia vaiheita eikä tuollainen ”suhteen kyseenalaistaminen” ole mitenkään luonnotonta jos vaikeaa tulee. Alkuun itse ainakin mietin, että onko tämä nyt varmasti sitten oikea juttu jos tulee tällaista vastustusta jne. Nykyään taas vastoinkäymisien yhteydessä ei tosiaankaan tule mieleen eroaminen vaan ennemmin miten voisin itse vaikuttaa asian korjaantumisen tai parantumiseen. Suhteen eteen on tehtävä duuniakin.

      Tuo oli todella hyvin sanottu! Uus vaan kehiin jos tulee vaikeaa, noin se monilla menee ja se jos mikä puistattaa.

  11. Kiva kirjoitus, paljon yhtäläisyyksiä löysin :) ollaan seurusteltu puolison kanssa nyt 4v (ja 1kk! :D) ja on elämäni pisin ja ensimmäinen kunnon suhde. Kaikenlaista on mahtunut mutta olen niin onnellinen, enkä hänet tavatessa olisi uskonut että voi oikeasti löytää tuollaisen ihmisen rinnalle. :) me olemme luonteeltamme aika erilaisia, mutta jostain syystä meilläkin löytyy tuo mainitsemasi ”yhteinen sävel” ja olen kasvanut suhteen aikana ihmisenä paljon. Nyt ostettiin vuoden vaihteessa asunto, ja täytyy sanoa että kaiken muutto ja remppa stressin keskellä vieläkin löytyy uusia vastoinkäymisiä, joten eihän tuo 4v ole aika eikä mikään. :)

    • Ihana kuulla, että rinnallesi on löytynyt oikea ihminen. :) Se on kyllä tosiaan niin, että ei sitä samanlaisia tarvitse olla jotta suhde toimii. Erilaisuus saattaa monesti jopa olla se yhdistävä tekijä, tasapainoitetaan tosia.

      Onnea uudesta asunnosta ja kaikkea hyvää tulevaisuuteenne! :)

  12. Jälleen todella hyvä kirjoitus! :) itse olen ollut parisuhteessa viisi vuotta ja nyt tuntuu, että ilman sitä toista en olisi kokonainen.. Aika klisee, mutta niin se vaan menee :D tuntuu kuinka oltaisiin kasvettu yhteen. :)
    Tässä postauksessa on kyllä upeat kuvat teistä! :) kaikkea hyvää teille <3

    • Tack! :) No varmasti. Pitkä aika jossa ihan varmasti toiseen kiintyy ihan täysin. Eihän sitä osaisi kuvitella elämää enää ilman toista…
      Ja kiitos, nuo olivat synttärini viime kesänä. :) Samoin teille, oikein paljon onnellisia yhteisiä päiviä lisää <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta