Oletko positiivinen ihminen?

Kuten olen monesti blogissakin maininnut, en ole niitä yltiöpositiivisia ihmisiä joille jokainen päivä on yhtä aurinkoa ja jotka jaksavat 24/7 hehkuttaa elämän ihanuutta. Tavallaan ihailen tuollaista ominaisuutta mutta jollain tapaa monesti mietin onko se aitoa? Toki osa ihmisistä varmaan on luonnostaan todella positiivisia mutta joillekin se saattaa olla tapa piilottaa todellisia tunteita. Tai ehkä olen väärässä?

Jokainenhan meistä tietää ettei elämä ole juhlaa päivittäin, vastoinkäymisiä tulee mutta se mihin sen fokuksen keskittää ratkaisee aika paljon. Jos vaikeuksienkin keskellä näet ne asiat joita sinulla ON, saatat selvitä paljon kevyemmällä taakalla. Eli kyllä, jollain tapaa ihailen ihmisiä joilla tuo ominaisuus tai ”opeteltu taito” on. En nyt tarkoita, että olisin mikään negatiivisuuden perikuva, en todellakaan mutta en ole se toinen äärilaitakaan. Sijoitun itseasiassa varmaan jonnekin sinne välimaastoon, koen tunteita aika voimakkaasti ja myös vastoinkäymiset tuppaavat tuntumaan omassa päässäni todella haastaville.

Muhun vaikuttaa myös aika paljon se seura jossa aikaani vietän. Itse olen hyvin kyllästynyt esimerkiksi siihen, että jauhetaan toisista ihmisistä vaan pahaa. Vältänkin nykyään seuraa jossa viljellään tuollaista negatiivisuutta, koska tiedän olevani ihminen johon negatiiviset tunteet tarttuu todella helposti. Oletteko muuten koskaan miettineet miten esimerkiksi negatiivis sävytteinen keskustelu ystävän kanssa muuttaa mielesi laatua? Itse olen kiinnittänyt tuohon erityisesti huomiota ja huomannutkin sen jälkeen meneväni helposti itsekin ns. negismoodille. On se jännä miten paljon ilmapiiri vaikuttaa meidän pääkoppaamme.

Jokatapauksessa vuoden alusta päätin, että nyt haluan tosissani alkaa kiinnittämään enemmän huomiota siihen miten suhtaudun arkipäivän vastustukseen. Jos ulkona sataa räntää, olet unohtanut sateenvarjon himaan ja bussiin mennessä tajuat ettet ole ladannut siihen sitä aikaa, ei maailma siltikään kaadu. Kaikki tämä on prosessissa ja työn alla mutta uskon, että kun tarpeeksi pureudut käyttäytymiseesi alkaa se pikkuhiljaa muuttumaan. Olen todella äkkipikainen ja mieleni saattaakin vaihtua sekunnissa toiseen äärilaitaan (pilleritkin on muuten nyt lopetettu eli seurataan kuinka se vaikuttaa asiaan…) mutta silti uskon, että itseään voi ”kehittää”. Onhan tämä luonteeni kesyyntynyt tässä vanhetessa mutta ei kyllä omaan mieleeni vielä tarpeeksi. :D Mielen hillitsemisen taito on aika jalo taito, joka ei ole ollenkaan huono omata. Tavoitteeni ei ole tulla miksikään ylipositiiviseksi hehkuttajaksi vaan haluaisin vaan oppia negatiivisten ns. turhien tunteiden skippaamisen. Kun jauhopussi putoaa lattialle, hillitse itsesi. Tuo on mulle niin haastavaa…

Oletko sinä luonteeltasi positiivinen vai negatiivinen ihminen? Onko moni kehittänyt itseään ja luonnettaan jonkunlaisin tuloksin? Onko se loppupeleissä edes mahdollista?

IMG_0841-002

On my way

13 vastausta artikkeliin “Oletko positiivinen ihminen?”

  1. Moi, laitoin sulle aikasempaan postaukseen kysymystä siitä sun Evasta.. ?

  2. Olen varmaankin pitkälti samanlainen kuin sinä. Osaan päivittäin arvostaa niitä hyvä asioita joika minulla on (perhe, ystävät, työ, terveys jne.) ja lähtökohtaisesti en ole ”sitten kun-ajattelija”, mutta en myöskään ole mikään yltiöpositiivinen päivänpaiste ja jos on huono päivä, se näkyy (lähinnä kotona). Luonnetta ja tunteiden vaihtelua riittää, ja olen samaa mieltä siitä, että persoonaansa ja tunteidensa hillintää on hyvä pyrkiä jatkuvasti kehittämään, tosin mitään viilipyttyä minusta tuskin koskaan tulee eikä tarvitsekaan tulla :D

    • Itse en siis halua täysin luonnettani muuttaa, joskus se temperamentti on ihan hyvästäkin mutta toivoisin, että oppisin jotenkin suhteuttamaan asioita. Jos joku putoaa lattialle ei se ole niiden kirosanojen tai hermoilujen paikka. Ikävää toisenkin kuunnella sellaista ”turhasta raivoamista”. Eli varmaan aika samoilla linjoilla ollaan… :) Mä olen työssä aika viilipytty mutta sitten vapaalla täysin päinvastainen, heheh.

  3. Moikka! Mulla on toi ihan sama ongelma, eli ns. vastoinkäymiset tuntuu tosi vakavilta!! Varsinkin kun on uupunut, voi tulla itku, jos jauhopussi putoaa maahan

    • Nojoo. Hei täällä on monet kerrat itkettykin jos pohjalla on ollut vielä uupumusta. Meillä edelleen tunnetaan nimellä ”raakakakku-episodi” eräs tapahtuma, joka oli oikeasti aika kauhea (tai tuntui kauhealle) ja lopulta itkin ihan hysteerisesti. Tein siis tyyliin ekoja raakakakkujani ja smoothiekannusta irtosi pohja jolloin kaikki ne aineet valuivat lattialle, siinä oli siis kunnon läjä kalliita raaka-aineita jotka valuivat hukkaan. Mä vaan itkin ja mies lohdutti, että hakee mulle uudet aineet… :D En suostunut ja halusin laittaa loput aineet uusiksi ja testata uudestaan, noh arvatenkin taas sama juttu. Silloin ei ollut kyllä sillä epätoivolla mitään rajaa, hah.

  4. Temperamentti-hirmu ilmoittautuu! Mä oon sellainen, että ilostun tosi helposti ja nautin pienistä asioista, mutta sama pätee toiseen suuntaan. Ärsyynnyn ja kiukustun myös nopeasti, ja olen mm. alkanut itkemään, kun en saanut sohvatyynyä aseteltua suoraan. Poikaystävä ei meinaa aina pysyä mukana kun 5min sisään olen saattanut nauraa hysteerisenä, päästellä ärräpäitä ja tirauttaa muutaman kyyneleen. :D Kieltämättä on tullut mietittyä e-pillereiden vaikutusta mielialan heilahteluihin, mutta toisaalta olen ollut jo nuorempanakin tämmöinen. Horoskoopiltanikin olen leijona, että senkin puoleen tulinen luonne sopii mua kuvaamaan… Temperamentti näkyy lähinnä siis perhepiirissä ja ystävien kesken, töissä en tietenkään raivoa. :D

    En kuitenkaan sanoisi olevani luonteeltani negatiivinen, sillä olen usein tosi iloisella päällä ja koitan käyttäytyä kaikkia kohtaan ystävällisesti. Mutta samaa mietin kuin sinä, että vaikka positiivisuus on hyvä asia, ei kukaan voi oikeasti aina olla kuin päivänsäde ja nähdä pelkkää positiivista kaikessa. Ihmisiähän tässä vaan ollaan! :)

    • Hahah, mukava kuulla että täällä on muitakin ”hirmuja”. :D Mä vähän epäilen myös e-pillereiden osuutta asiaan, ne saattavat nimittäin pahentaa tuollaisia oman luonteen piirteitä. Täällä ne on nyt lopetettu, joten katsotaan mitä tapahtuu. Kuulostaa siis kuvailemasi hyvin tutulta.

      Jep, positiivisuus oikeissa määrin kunniaan mutta kuten sanoit, ei joka päivä voi kuitenkaan yhtä aurinkoa olla. :)

  5. Mä oon aikamoinen positiivari, mutta koen ja käsittelen toki negatiivisetkin tunteet. Hehkutan paljon positiivisuutta, mutta tuon avoimesti mutkatkin elämästäni esiin. Hymyilen jos ei ole syytä olla hymyilemättä :)

  6. Mä oon tänä vuonna aktiivisesti kehittänyt positiivisuutta, ja se todellakin on kannattanut! Olen paljon positiivisempi nykyään. Teen esim niin, että mietin mistä asioista olen kiitollinen, ja jos jotain ikävää tapahtuu niin laitan sen perspektiiviin, että onko se nyt niin vakavaa. Myös nappaan negatiivisista ajatuksista usein kiinni ja käännän sen jollain tavalla positiiviseksi. Yritän olla tekstaamatta edes mitään negatiivista. Keskusteluissa tulee kyllä vuodatettua murheita mutta ehkä se on ihan tarpeenkin? Voin todellakin suositella ittensä treenaamista tälleen mentaalisesti. Oon jotenkin rentoutunut kaikesta eikä oikeen stressaakaan ja omassa kropassa on parempi olla ku ikinä. Jee!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta