Terveellinen suklaamousse

Eilen tuli herkuteltua, kaivoin nimittäin jouluiset wienernougatit esiin ja siinä illan mittaan niitä upposikin useampi kipales. Luonnollisestikin jos syöt yhtäkkiä useamman sokerisen herkun ja verensokerisi kohoavat pilviin, tekee sitä makeaa taas mieli seuraavanakin päivänä. Monillehan tuo on sellainen jatkuva oravanpyörä, herkkuhimo on hankala pysäyttää ja kierre on valmis. Itse pyrin kohtuuteen eli ei mitään kerralla ähkyyn ahtamista mutta ei joka päivä suklaalla herkutteluakaan. Koska eilen söin makeaa, teki tänään tietenkin illalla mieli taas herkutella. En kuitenkaan sallinut itselleni sitä ”kakkosrundia” vaan sen sijaan tein hieman lieventävää herkkua, eli omatekoista terveellisistä aineosista väsättyä sellaista. Huomenna sitten ei enää mitään makeaa. 😉

Olin ihan tyystin unohtanut tuon terveellisen moussen, joka tehdään luonnonmukaisiin aineosiin ja maku on mitä mainioin. Kyseessä on siis banaani-avocado-raakasuklaa mousse, helppo ja nopea makean ”korvike”. Mielestäni kyseinen mousse on myös aika tuhti eli jo hyvin pienelläkin määrällä saa sen herkkuhimon sammutettua. Ja oikeasti, tätä maistaessa ei voi varmasti sanoa, että mukana on myös avocadoa. 😀 Ei meinaan maistu yhtään läpi, toisin kuin se vaikka smoothieissa tekeepi.

IMG_1183-001

Alla reseptiä halukkaille.

Suklaa-banaani-raakasuklaa mousse

  • 1 banaani
  • 1 pieni avocado
  • Loraus hunajaa
  • 3-4 rkl raakakaakaota
  • 1/2 rkl maapähkinävoita
  • 1 tl kookosöljyä
  • Ripaus suolaa

Sekoitetaan sauvasekoittimella tai blenderillä moussemaiseksi ja annetaan olla hetki jääkaapissa. Nautiskellaan, päällehän voi ripotella vaikka kookoshiutaleita tai pähkinöitä. Itse vedin tällaisen kuivan version sillä meillä on nyt kaikki hyvä loppu ja kauppaan en jaksanut lähteä. Annoksesta syö 1-2 henkilöä riippuen makeanhimon tasosta.

Onko kyseinen mousse tuttu monelle? Variaatioita lienee liikkeellä monia mutta tämä resepti on ainakin sellainen tuttu ja turvallinen, varma herkku. 🙂

Kommentit (4)
  1. Kiitos reseptistä, raakakaakaota pitäis taas tällasia herkkuhetkiä varten ostaa ja onhan se muutenkin kiva lisä päivittäin vaikka smoothieihin 🙂 Mutta joo, hyvä aihe muutenkin. Joulun aikoihin taas tuon sokerin koukuttavuuden huomas. Vaikka kuinka eläis normaalisti niin, ettei herkuttele sokrulla kuin kerran kuukaudessa tms, niin kun sitä rupee mättämään vähänkin niin riippuvuus tulee heti. Ja mainittakoon että kyllä mulla monesti karkaa siihen, että ”kerran kuukaudessa” onkin se ”kerran viikossa” 😀
    Jouluna tuli tosiaan herkuteltua liian monena päivänä ja sen jälkeen olikin kauhee työ vieroittautua siitä pois. Tammikuun ekan viikon sinnittelin sitten kaikilla näillä terveellisillä herkuilla, mut heti viikonlopuksi ostin taas mänäriä. Vaikka ne oli gluteenittomia ja maidottomia joista jää yleensä parempi olo, niin se lähiaikoina vedetty sokerin määrä rupes tosiaan ällöttämään ja tuli valaistuminen tohon koukuttavuuteen.
    Päätinkin sitten vierottaa itteni sokrusta ihan kokonaan määrittelemättömäksi ajaksi – vieläkään en oo ”sortunut”, eli nyt tuli täyteen kuukausi ilman sokeria. Noin viikon jälkeen helpotti, eikä nyt tulis mieleenkään mennä ostamaan noita ”huonon olon” herkkuja. Jotain herkkua kuitenkin viikonloppuisin tekee mieli, ja onkin ihanaa herkutella poikaystävän kanssa kotona rentoutuen 🙂 Väsäsin eilen kotona niin maukkaat setit, että perus pizzat ja karkit jää kakkoseks; itsetehtyä falafelia ja hummusta sekä raaka mango-kookos-jäätelö. Kylkeen luomu aurinkokuivatut viikunat ja taatelit, niin avot. Ähky kyllä noistakin tulee nopeesti, mutta on ihanaa herkutella kun tietää, että hellii samalla kehoaan ja tankkailee tulevaa treeniviikkoa varten 😀
    Se, minkä huomasin olleen suuri tekijä tässä haasteessa, oli vihreiden runsas lisääminen, siis vielä aiempaa enemmän. Eli kunnon tujut ja täyttävät vihersmoothiet heti aamusta kehiin ja ”välipalaksi” C-vitskua, MSM, sitruunaa yms.. niin tulee niin raikas olo, ettei tee mitään makeaa mieli =)

    1. Oleppas hyvä, kiva jos tuli tarpeeseen. 🙂 Ja samaa mieltä tuosta joulusta ja muutamasta välipäivästä, putki jäi ns. päälle. Itse herkuttelen viikottain enkä oikeastaan edes pyri mihinkään kerran kuussa meininkiin. Toki välillä on viikkoja ettei tee mieli herkkuja mutta yleisesti ottaen niitä jonain päivänä ainakin viikon aikana syön. Itselleni se ei kuitenkaan ole mikään mättöpäivä vaan normaalimpaa herkuttelua. 😀

      Olen kuitenkin miettinyt tuollaista tapaa jolla sinä elät. Olisi hienoa vierottautua sokerista kokonaan ja tosiaankin vaihtaa ne lisäainesetit vaikka näihin terveellisiin herkkuihin. Mä suosin vihersmoothieita ja käytän juurikin msm:ää, ceetä ja sitruunaa päivittäin enkä oikeastaan viikolla himoitsekaan makeaa. Monesti jos on vähän väsynyt, kuten viikon jälkeen niin sitä helposti sortuu. Ja itse inhoan jos nurkissa pyörii tuollaisia avonaisia rasioita. 😀 Argh.

      Kaylan treeniohjelman myötä aijon kiinnittää kyllä enemmän huomiota taas ruoan laatuun ja katsotaan jos siinä sivussa sokerinhimonkin voisi vähentyä. Tosin en sitä nyt mitenkään hälyyttävänä itselläni pidä mutta aina jos kerran lankeaa tekee sitä taas yllättäen mieli seuraavana päivänä…

      1. Joo hyvältä kuulostaa, voi ku mäkin osaisin pitää sen herkuttelun siinä että ottaa vaikka vaan muutaman karkin, kun mä oon sellanen että sit syön sen koko pussin :’D Ehkä sen joskus sitten oppii.
        Ja juu, noi avonaiset rasiat on petollisia väsyneenä ja nälkäisenä.. Ite onnistuin syöttämään poikaystävälle kaikki vähäiset, mitä joululta edes omaan kotiin otin mukaan, heheh.

        1. No kyllä mäkin syön enemmän kuin yhden mutta harvoin enää koko pussia ahmin. 🙂 Kyllä sen oppii, pikkuhiljaa. Sitten jos jätät makean vähän vähemmälle et enää pysty syömään puolta kiloa kerralla, niin se vaan menee. No on kyllä, juurikin väsyneenä. 😀 Monesti tullut himaan duunista ja nähnyt avonaisen rasian niin onhan sieltä ollut pakko nappasta. Itse heittäisin menemään mutta mies haluaa säästää. Ei kuitenkaan edes ehdi niistä syömään kun mä jo ehdin. 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *