Muka niin itsenäinen

Olen koko elämäni ajatellut olevani kovin itsenäinen ja omissa oloissa viihtyvä. Lapsena vietin paljon aikaa itsekseni, omia leikkejä leikkien ja koiran kanssa puuhastellen. Teininä en innostunut ollenkaan muiden tavoin Shellin kulmilla notkumisesta, pidin sitä täytenä ajanhukkana. Vielä näin aikuisenakin nautin omasta tekemisestä ja olemisesta. En kuitenkaan ole epäsosiaalinen, tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa mutta rakastan sitä omaa tilaa. Mun ei tarvitse joka päivä istua kahvilla kavereiden kanssa tai ravata blogitilaisuuksissa.

Olen tosiaan myös parisuhteessa ollut nämä kaksi ja puoli vuotta sellainen, että kaipaan sitä omaa aikaa säännöllisesti. Voitte kuvitella, kun asutaan yksiössä on välillä kaipuu siihen omaan rauhaan suuri. Ollaan mieheni kanssa aika tiiviisti yhdessä, eli päivittäin vietetään aikaa toistemme seurassa ja kumpikaan ei toistaiseksi ole matkannut viikkoa pidempään niin, että jouduttaisiin olemaan erossa. Hän kuitenkin lähti muutama päivä sitten reissuun ja olo on ollut jollain tapaa kovin yksinäinen. Olen koittanut painaa menemään ja puuhata paljon kaikkea jottei se ikävä laskeutuisi. Kotona ovat onneksi nuo kaksi kisulia joista on seuraa ja läheisyyttä mutta silti, jotain vaan puuttuu. Silloin, kun sitä omaa aikaa on ei se vaan tunnu niin ihmeelliselle, odottaa koska se toinen palaa, hehee.  Aloinkin miettimään olenko sittenkään niin omaa rauhaa rakastava? Vai onko se vaan sitä, kun on toisen kanssa kokoajan niin haluaa välillä tehdä omia juttuja? 

Tai sitten minä vaan olen muuttunut? Ehkä pitkään parisuhteessa olo tekee meistä riippuvaisia toisesta ihmisestä? Rakkaus ja kiintyminen saa olon tuntumaan yksinäiselle silloin, kun se toinen ei ole siinä vaikka ihan vaan hengailemassa, tai kuuntelemassa päivän kuulumisia. Se toisen ihmisen läsnäolo tuo jotain tiettyä turvaa ja rauhaa. Tavallaan puhun todella paljon sen puolesta, että suhteessa molemmilla tulee olla myös oma minuus eikä pelkästään kaikessa me mutta pakko myöntää, että tässähän ollaan ilmeisesti jo aika kiintyneitä. 😀 Tottakai kaikkeen tottuu ja varmasti myös siihen jos toinen on paljon poissa. Meillä vaan, kun tuota läsnäoloa on todella paljon on sitä ihan pasmat sekaisin jos toinen lähteekin matkalle. Mielenkiintoista. Viikonlopuksi on onneksi hankittuna jo paljon tekemistä ettei yksinäisyys iske. 😀

Miten te koette yksin olemisen? Kokeeko muut suhteessa elävät samanlaisia fiiliksiä jos toinen on poissa? Onko parisuhde tehnyt teistä läheisriippuvaisempia?

IMG_1780-004IMG_1782-003IMG_1778-001IMG_1784-002

Kommentit (17)
  1. Olipa mielenkiintoinen postaus! Tätä olen itsekin paljon pohtinut 😀 mulle on elämässä tapahtunut asioita, joista johtuen mun on vaan pakko ollut opetella itsenäiseksi kun ei ole ollut ihmisiä ympärillä. Hyvin sitä tottuu tuohonkin tilanteeseen, mutta kyllä mäkin kaipaan esimerkiksi sitä luotettavaa parisuhdetta.

    Mun on hirveän vaikea luottaa kehenkään muuhun kuin itseeni, ja siksi mieluummin vietän aikaani yksikseni kuin esim. ystävien seurassa. Tottakai ystävät ovat mun elämän suola ja sokeri mutta enemmän kuitenkin tykkään tehdä asioita yksin.. Jossain vaiheessa kuvittelin jopa olevani erakko kunnes aloin tapailla ”elämäni miestä” ja huomasin että en olisi pystynyt elämään ilman häntä. Tämä tapailu valitettavasti loppui, ja multa kesti lähes vuosi päästä hänestä yli, vaikka emme edes seurustelleet 😀

    Oon sitä mieltä, että kaikkeen tottuu ja erilaisissa tilanteissa ihminen alkaa vähitellen sopeuttamaan itseään vallitsevaan tilanteeseen, kunnes tilanteen taas muuttuessa huomaa, mistä esim yksinollessa on jäänyt paitsi.. Omaa persoonallisuuttaan ei toki pysty muuttamaan, mutta mun mielestä ihminen ei loppujen lopuksi ole luotu elämään yksin. Ihmiset ovat mun mielestä se avainsana. Ketkä tuovat energiaa, keiden kanssa voi olla oma itsensä? Huomaan, että juuri silloin, kun en koe viihtyväni tiettyjen ihmisten seurassa, alan kaipaamaan älyttömästi yksinolemista. Kun taas olen ihmisten kanssa, joiden seurassa voin olla täysin oma itseni ja saan arvostusta, ei yksinolemistakaan niin kaipaa. Tässä muutamia ajatuksia! Aurinkoista kevättä 🙂

    1. Tuo on kyllä totta. Ihminen tottuu hyvinkin monenlaisiin tilanteisiin ns. pakon edessä. Toinen helpommin, toinen vaikeammin. Olen samaa mieltä myös siitä, että ihmistä ei ole luotu yksin olemaan. Me voimme oppia niin paljon toisilta, saada rakkautta, neuvoja, ystävyyttä ja vaikka mitä. Itse kaipaan säännöllisesti yksin oloa mutta kyllä tässä viikossa on huomannut, että mieluusti elän toisen ihmisen kanssa. Jaan ne ilot ja surut.

      Kiitos ajatuksistasi ja mukavaa kevättä sinnekin. 🙂

  2. Outi Karita
    21.2.2015, 13:18

    Sillointällöin on kiva vallata koti yksin ja nauttia täysin omasta rauhasta, mutta nopeasti se kaipuu toisen läsnäoloon iskee ja jos toinen on jossain pidemmällä, niin itse olen ainakin vähän huolta kantava, jos esim. toisella on pitkä ajomatka, etteimatkalla vaan mitään tapahtuisi (en siis tarkoita mitään mustishuolta 😀 )

    http://outikarita.fitfashion.fi/

    1. Kyllä, juuirkin näin. Jos mies on samassa kaupungissa ja vaikka illan poissa ei haittaa yhtään mutta sitten, kun lähtee kauemmas vaikka juuri viikoksi tuntuu vähän orvolle. 😀 Minäkään en todellakaan ole mustishuolehtija. Luotan mieheeni ja ajattelen aina, että jos jotain tapahtuisi se olisi siinä ja hänen päätöksensä. Pettäjä se raukka on. Jokatapauksessa jos parisuhde on toimiva ei siinä ole sijaa kolmannelle osapuolelle.

      Nojoo, nyt mentiin jo aiheeseen pettäminen… 😀 Kivaa viikonloppua Outi! 🙂

      1. Outi Karita
        22.2.2015, 09:07

        Heh, niin se ajatus lähtee lentämään ja näppis käy 😀
        Mukavaa viikonloppua myös sulle!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *