Yö Torni Tampereessa

*Postaus toteutettu yhteistyössä Solo Sokos Hotel Torni Tampereen kanssa.

Hupsista heikkaa miten nopeasti kuukausi on hurahtanut! Tammikuun lopulla vieteltiin viikonloppua Tampereella ja majoituttiin Solo Sokos Hotel Tornissa. Moni lienee kuullut tästä ihan tuoreesta syksyllä 2014 valmistuneesta hotelli uutuukaisesta, ehkä jokunen vieraillutkin? Tornihan on aikamoinen ”nähtävyys” sillä korkeutta sillä on jopa 88 metriä, Suomen pilvenpiirtäjä. 🙂 Meille kerta oli ensimmäinen ja mielenkiintoinen sellainen.

Minähän olen syntynyt Tampereella, eli jollain tapaa voisi kai sanoa, että ”tamperelainen”. Pidän todella paljon kyseisestä kaupungista sen tunnelman ja fiiliksen vuoksi. Lisäksi yksi syy tiuhaan vierailutahtiin on mieheni puolen lähisukulaiset ja meidän molempien muutamat ystävät. Hyvä syy käydäkin useammin! Ja no tuohan se muutenkin vaihtelua viikonloppuun. Vietetään kuitenkin Helsingissä niin iso osa ajastamme, että muuallakin on välillä mukava käydä.

Torni sijaitsee ihan rautatieaseman kupeessa paraatipaikalla, mikä helpottaa kauempaa vierailevia. Mekin mentiin menomatka bussilla mutta sitten paluumatkaksi hypättiin lähijunaan. Helppoa ja nopeaa! Ulkoisesti Torni on hyvin moderni rakennus, sisältä taas yhdistelmä modernia ja historiaa.

IMG_0351-001IMG_0340-001IMG_0348-001

Torni on vielä niin uusi, että siellä oikein tuoksui vasta rakennetulle. Kaikki paikat olivat niin tip top ja sisustus viimeisen päälle mietittyä. Hotelliinhan on yhdistetty 140 vuotta vanhat veturitallit, jotka luovat omaa tunnelmaansa. Kävimme illalla syömässä Tornin yhteydessä sijatsevassa Grill It!:issä, joka oli juurikin noissa veturitalleissa. Ihan huikean näköisiä elementtejä, jotka on tosiaankin säilytetty sieltä entisiltä ajoilta. Tunnelmallinen paikka ja eipä ollut ruoassa tai palvelussakaan moittimista. 🙂 Samaisissa talleissa on myös Paja Bar ja hotellin aamiainen.

Hotellin se mielenkiintoisin ja ehkä kuuluisin nähtävyys on ehdottomasti Moro Sky Bar, se kannattaa tsekata jos Tampereella liikkuu! Kyseinen baari sijaitsee 25 kerroksessa ja sieltä on kyllä upeat näköaalat kaupungin kattojen ylle. Baari on avoinna muillekin kuin hotellin asiakkaille, eli kannattaa ehdottomasti poiketa jos sisään vaan mahtuu. Moro näytti meinaan olevan aika suosittu mesta, kuhina kävi mutta tunnelma oli mitä mainioin.

IMG_0335-001IMG_0333-001IMG_0321-001

Majotuimme kahden hengen huoneessa viidennessä kerroksessa. Tsekkasimme itsemme niin myöhään sisään, että viides kerros oli korkein kerros johon huone oli mahdollista saada. Minä olisin mieluusti mennyt sinne +10 kerrokseen. 😀 Hotellihuone oli yksi upeimmista joissa olen koskaan käynyt. Aivan ihana sisustus, sängyt, suihku jne. Koko paketti niin tarkkaan mietitty kokonaisuus. Aistikas mutta samalla jollain tapaa niin tamperelainen, rennon kodikas kuten kyseisen kaupungin henkikin. Uniikit Suomen Mansen suunnittelemat tapetit tekivät minuun vaikutuksen, samoin tunnelmallisen himmeä valaistus ja lämmin fiilis.

IMG_0244-001IMG_0246-001IMG_0243-001IMG_0253-001IMG_0256-001IMG_0310-001IMG_0250-001IMG_0267-001IMG_0303-001

Kävimme tosiaan lauantai -iltana ruokailemassa Grill It!:ssä ja aamulla sitten kattavalla aamiaisella. Tykkäsin Tornin aamiaisesta, sillä se poikkesi hieman perinteisestä Sokos Hotel aamupalasta muutamilla erikoisuuksillaan. Jos kyseiseen hotelliin olet majoittumassa, suosittelen kuitenkin välttämään ruuhkaisinta aamiaisaikaa. Kun majoituimme, hotelli oli aivan täysi ja siksi myös aamiaiselle oli 10.30 aikaan jonoa. Onneksi ravintolassa toimi pöytiinohjaus ja pääsimme suunnilleen vartissa ruokailemaan.

IMG_0315-001IMG_0311-001IMG_0327-001IMG_0326-001

Kokonaisuudessaan meille jäi positiivinen fiilis hotellista. Vaikka porukkaa piisasi, henkilökunta jaksoi silti hymyillä ja palvella. Oli oikein mukava ja rentouttava viikonloppu! Kiitos vielä Torni Tampereelle majoituksesta!

Onko teistä moni kerennyt Tornin tsekkaamaan tai kenties Moro Sky-barin?

Kommentit (8)
  1. Olipahan reissu! 😀 Kivaa oli ja upea paikka !!

    1. Oli kyllä hauska ilta! Rento ja hyvä kööri kasassa. 🙂

  2. Tampereella tulee käytyä aina välillä samaisesta syystä kuin sunkin. Mä en vaan voi sille mitään, että toi hotelli näyttää mun silmään kauhealta bunkkerilta; modernin hotellin olisi mielestäni voinut vetää niin paljon tyylikkäämmällä ilmeellä. Sisältä näyttää todellakin kivalle, joten voisin sen perusteella mennäkin yöksi :). Tiedätkö paljon maksaa yksi yö?

    1. Hahah, no mutta moderni on monesti hieman ”erikoista” eli toisinsanoen hyvin yksinkertaista. Sisältä on todella upea, eli ei kannata tuijottaa ulkokuorta. 😉 Itse suosittelen lämpimästi, upea mesta kaikin puolin.

      Yö kahden hengen huoneessa on varmaan jotain 150-200 euron luokkaa. Riippuu varmasti aika paljon ajankohdasta. Kannattaa testata tuolta sivulta kalenterihaulla. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *