Last Instagram weeks

Mihin nämä päivät hupenevat? Ei sillä etteikö olisi ihanaa, kun kesä on kokoajan lähempänä ja lähempänä mutta mietimpä vaan. Helmikuu meni niin vauhdilla ja nyt tuntuu, että maaliskuukin on taas ihan täyteen buukattu.

Tänään on luvassa ripsihuoltoa Beauty Anniinassa kolmen viikon tauon jälkeen ja illanviettoa ihanan ystäväpariskunnan kanssa. Ollaan menossa Lungiin mikä on itselleni täysin uusi tuttavuus, mielenkiintoista. Musta on aina aivan ihana kokeilla uusia rafloja, jos vaikka löytyy uusia lemppareita. Muuten viikonloppu tulee olemaan aika rennon puoleinen. Kaylan treenejä, lepoa ja hyvää safkaa.

Ajattelin jakaa teille pitkästä aikaa muutamia kollaaseja viimeaikaisista Instagram- kuvistani. Yleisesti ottaen itseänihän häiritsee kännykkäkuvat blogeissa, en vaan voi sietää mutta satunnaisesti ne kai sitten menevät. Ainakin kollaasien muodossa jolloin laatu ei ole niin surkea. Pahinta on äärimmilleen venytetty pikselimössökuva joka on räpsästy puhelimella…

Löydyn muuten Instagramista nimimerkillä judezzi.

iphouuunuus4

1. Paljon on tullut viime aikoina kokkailtua kotona. Usein töiden jälkeen väsään jonkunlaisen ihanan salaatin, esimerkiksi juuri kanan ja cashewin kera. Oheen sitten gluteenitonta näkkäriä pari siivua. 2. Kevään ensimmäiset aurinkolasit ovat pyöreät ja Glitteristä. Mielestäni aivan super mageat! Näillä kehtaa bondailla auringossa. 3. Tukka on muuten kasvanut viime aikoina aivan hurjasti!! Siis tämä on todellakin huomattavaa kasvua, eikä mitään omaa luuloa. Jopa mieskin oli samaa mieltä. :D 4. Tämä pikkukisuli on näkynyt Instassani useampaan otteeseen lähinnä hänen upeiden pose-asentojensa vuoksi. Tilda on niin neiti huomionhakuinen mutta samalla itse suloisuus. Rakastaa sylissä olo, halailua ja kainalossa keräämistä. Ihan Jutan kisuli!

iphouuunuus3

1. Käytiin laskiaissunnuntaina pitkästä aikaa Primulan brunssilla. Tarjolla oli ihania laskiaispullia ja vaikken yleensä mikään pullahiiri olekaan, niin kyllä ne vaan maistui. 3. Ja lisää nukkumista pikkuneidin kanssa. Hänen kanssaan on kyllä ihana loikoilla. 4. Sain taannoin Frooshilta smoothielähetyksen kotiin. Lempparikseni muodostui heti tämä Inkivääri-porkkana juoma, joka on aivan ihanan kirpsakka, eikä sisällä yhtään lisättyä sokeria. Helppo jatkossa valita minkä välipalan nappaa kaupasta mukaan. Terveellinen, ekologinen ja herkullinen valinta.

iphouuunuus2

1. Tämä nude Zaran college strasseineen on mielestäni aivan ihana löytö, strassit tuovat perus collariinkin uutta fiilistä. 2. Jälleen tuli leivottua satsi gluteenittomia sämpylöitä, nam. Parhaita ovat kaura -ja kookos-jauhoihin leivotut. 3. Ja perus viikonloppukauraa: banaanipannarit marjojen kera. En varmaan koskaan kyllästy noihin… 4. Vichyn Ideal Body -sarjan vartaloöljystä tuli muuten heti kerta laakista yksi kosmetiikka suosikkini. Aivan ihana öljy, joka jättää ihoon nätin hehkun. Etenkin kesällä ruskettuneille säärille aivan helmi.

iphouuunuus1

1. Kotichillailua. 2. Jutasta on taas kuoriutunut iltapuurojen ystävä. Marjojen kanssa gluteeniton puuro on aika ihana iltapala jos chiat on vaikka loppu. 3. H&M:stä löytyi taannoin mageat housut. Pöksyt ovat yhdistelmä siistiä ja rentoa, joten menevät kivasti myös toimistolookissa korkkareiden kera. 4. Tiedättekö mitä? Tämä kyseinen kynsilakka on mun kaikkien aikojen suosikki, Lumenen Gel Effect Matt, sävy Pilvipouta. Olen etsinyt kysiestä lakkaa nyt kaupoista vaikka kuinka pitkään tuloksetta, lopulta sain tietää ettei sävyä enää edes tehdä. Yhyy, oli muuten ihan paras kynsilakka. Juuri täydellisen vaalea ja antoi kynsille kivan geelikynsimäisen efektin. Onneksi satuin löytämään muutaman purkin Stockkan poistuvien tuotteiden laarista, näillä pärjää edes hetken.

iphouuunuus

1. Viime viikonloppuna vietettiin tyttöjeniltaa meillä. Olin taas aika perinteisellä klassisella linjalla pukeutumisen suhteen. Valko-mustaa, helmikorvakorut ja kiharapilvi. 2. Pikkuinen Tilda päiväunilla. Hän on niin suloinen, kun vuorautuu peittoihin kuten ihminen konsanaan. 3. Aussie lähetti mulle testattavaksi uudet suihkusaippuansa ja pakko sanoa, että wow mitä karkkituoksuja! Ihan super ihania, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Nämä eivät ole mitään perus suihkusaippuoita, vaan oikeasti aika erikoisia herkkutuoksuja. 4. Viime viikonlopulta ystäväkuvaa ihanan Erikan kanssa. Olemme vastikään tutustuneet mutta tiedättekö, kun synkkaa samantien ja on fiilis kuin olisi tunnettua aina? Erikan kanssa tuntuu juurikin sille. :)

Näiden kuvien ja höpinöiden myötä oikein ihanaa perjantaita jokaiselle!

PS. Viikonloppuna tulossa vihdoin tilannekatsausta liittyen ehkäisypostaukseen. :)

On my way

4 vastausta artikkeliin “Last Instagram weeks”

  1. Onko sulla jotain vippakonsteja millä luulet olevan ollut vaikutusta hiusten kasvuusi?Vinkkejä otetaan vastaan!! :))

    • Moikka. Syön Evonian hiuskapseleita (sekä ihan vitsku, että keratiini) ja käytän MSM:ää, Spirulinaa jne. superfoodeja. Mutta kuulemma etenkin noilla edellä mainitsemillani on vaikutusta tugeeseen. :)

  2. Ihanat noi hm housut! Voisitko kertoa hintaa tai linkata ne, pakko käydä kokeilemassa jos sopisivat!:) oot ollu upeen näkösenä viettämässä iltaa!

    • Joo ne on kyllä aivan superit! :) Hinta oli vaivaset 14,95 € ja ostin Aleksanterinkadun Hennesistä. Ja iso kiitos. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta