Vuodet vieriä saa

Tulevana viikonloppuna hyvä ystäväni täyttää kolmekymmentä. Itseasiassa yhä useampi ympärilläni täyttää jatkuvasi pyöreitä ja/tai saa jälkikasvua. Varmaankin merkki siitä, että tässä ollaan jo oikeasti aikuisia. Aina tällaisten juhlien lähestyessä tulee pysähdyttyä miettimään ikääntymistä. Itse täytän kesäkuussa 28-vuotta, jep. Vielä kymmenen vuotta sitten pidin tämän ikäisiä ikäloppuina ja olin ihan varma, että parikymppisenä olen naimisissa ja minulla on muutama mukula. Hassua, miten elämän edetessä asiat saattavatkin mennä aivan toisin ja ajatusmaailma muuttuu. Nyt en pidä edes 40-vuotiaita vanhoina.

Tällä hetkellä olen jotenkin jo sillä mielellä, että olen 30-vuotias. Aina välillä pitääkin muistutella itselleen, että siihenhän on se reilu pari vuotta. Kahdessa vuodessa ehtii tapahtua paljon. Suurinosa lähimmistä ystävistäni on kuitenkin itseäni vanhempia, joten kai olen jollain tapaa sellainen vanha sielu. Viihdyn vanhemmassa seurassa ja ajatusmaailmani on aika aikuismainen, kuulostaapa tylsältä. Toisaalta olen tietyllä tapaa ”irrallinen”, kaihdan ajatusta punaisesta talosta, perunamaasta ja mukuloista. Asuntolaina kauhistuttaa. Eli ehkä tältä osin tämä ajatusmaailmani kapinoi jollain tapaa sitä perinteistä aikuistumista vastaan?

IMG_2498-001IMG_2499-002

No mites sitten se ikäkriisi? Pahin kriisi oli itselläni 24-25-vuotiaana. Tuolloin sitä jollain tapaa tajusi sen, ettei ole enää 19-vuotias ja se ei tuntunut kivalta. Nyt jos multa kysytään, en enää mistään hinnasta haluaisi olla nuorempi. Voisin oikeastaan jämähtää tähän, tässä on hyvä olla. Ryppyjä ei vielä juurikaan ole ja muutenkin aineenvaihdunta, sekä elimistö pelaa. Paikat eivät reistaile ja minä olen nuori, tai ehkä paremmin sanottuna nuori aikuinen.

Tällä hetkellä ehkä ainut ikääntymisessä ärsyttävä seikka on juurikin niiden velvoitteiden lisääntyminen. Ura, perhe ja se asuntolaina. Nuohan toki ovat stereotypioita ja jokainen käy oman tiensä. Itse olen oivaltanut sen, että vaikka kuinka monet ystäväni tekisivät asiat tietyllä kaavaa, ei minun tarvitse toimia samoin. Voin vapaasti miettiä lasten hankintaa myöhemmin, olla nykyisessä työssäni, koska viihdyn tässä ja asua vuokralla, vaikka muilla olisikin satojen tuhansien lainat. Jokainen käy oman elämänsä polun ja jokaisella on vapaus valita millaisia jälkiä jättää. Kuitenkaan en tule välttymään kysymyksiltä ”koska lapsia” tai ”koska oma asunto” jne. Moni vaan olettaa ikäiseni olevan jo valmis tuollaisiin päätöksiin. Kaikki eivät kuitenkaan ole samassa tilanteessa samaan aikaan, ikä ei loppupeleissä kerro juuri mitään. Ja vaikken tekisi noita edellä mainitsemiani asioita missään vaiheessa, en ole sen huonompi ihminen. Tämä on minun elämäni, eikä kenenkään muun.

Miten te koette ikääntymisen? Onko paineita tai kriisejä?

IMG_2493-001IMG_2495-001IMG_2496-001

Housut Zara / Paita Zara / Takki ostettu käytettynä (ei merkkiä) / Nahkahanskat KappAhl / Laukku LV Vintage/ Kello MK

Kommentit (12)
  1. Moikka!

    Tämä on täälläkin hyyyyvin tuttu aihe! 😉 Oon nyt 28, ja suoritan toista korkeakoulututkintoani. Kunnianhimoa siis löytyy, mutta enemmän sieltä suunnalta, että saan tehdä ”isona” sitä mitä haluan. Asutaan miehen kanssa vuokralla, lapsia ei ole. Eivät oikein sovi tähän kuvioon tällä hetkellä… 😉 Kaverit ympärillä saa jatkuvasti lapsia ja menevät naimisiin ja multa tivataan myös tasaisin väliajoin että ”koskas niitä lapsia” tai ”koskas menette naimisiin”. Itseasiassa lapsihaaveet on vähän siirtyneet sivummalle, kun on seurannut muiden touhuja. 😀 Ja kun kaverit rakentaa omakotitaloja, niin ei sekään mun juttu ole yhtään. Millekään ei ole aikaa, ja kaikki päivät ja illat (ja yöt) menee rakentaessa. Mun juttu on kaupunkiasuminen enemmän. Eli tietyllä tapaa oon samoilla linjoilla tosta punainen tupa ja perunamaa, ei ehkä oo mun juttu.

    Suomessa maisteriksi valmistutaan keskimäärin 28-vuotiaana, tänä päivänä esikoinen synnytetään 30 paremmalla puolella. Mitään hätää ja kiirettä ei siis ole, kukin tallaa tyylillään ja jokainen käy oman polkunsa. Jännä että sitä alkaakin kriiseillä näistä asioista, vaikka hei 40 on uus 20! 🙂 Itsekin treenaan paljon ja syön terveellisesti, ja mua monesti luullaankin nuoremmaksi mitä oon. Kyllä niitä asuntoja ehtii ostella ja lapsia tehdä, sitten kun aika on sopiva.

    1. Totta! Mulle on itseasiassa tullut samoja fiilareita tuttujen lapsista… Ja miehelleni niitä vasta onkin tullut. Ei ole herkkua lapsiarki… Mutta ehkä tämä ajatusmaailma kertoo sen, että ei ole valmis mamiksi…

      Me ollaan kuitenkin vielä nuoria ja meillä on aikaa rutkasti. Lapsiakin voi tehdä vielä reilu kymmenen vuoden ajan. 😀 Eli otetaas rennosti vaan! 😉

  2. Tämä teksti toi jonkinlaista helpotusta omaan ikäkriisiin, jota en ikinä olisi uskonut kokevani! Olen nyt 23-vuotias, täytän kesällä 24. Viimeisen puolen vuoden aikana olen kehittänyt itselleni todella pahan ikäkriisin. Jotenkin olen tajunnut olevani jo melkein 25, eikä elämä ole yhtään sellaista kun joskus haaveilin. Mikään ei ole pahasti pielessä, mutta tuntuu vaan siltä että aika loppuu ennenkuin kerkeän saavuttaa mitään, päivät vaan kuluu ja vanhenen… 😀 Siitä seuraakin sitten ahdistus siitä, etten osaa nauttia tästä hetkestä ja kohta olenkin 90 vuotias ja kuolen. En tiedä onko sinulla tai muilla ollut yhtä diippejä kriisejä, mutta tämä teksti toi pientä helpotusta, että ehkä tämä kriiseily menee ohi..

    1. Tuo on itseasiassa samaa ikää, kun itsekin kriiseilin (vaikka syytä ei olisi tod…). Ja juuri samoin aatoksin, on se rankkaa. 😀

      Onneksi nuo menee ohitse ja tajuaa sen, että eipä asialle mitään mahda. Ei sitä voi muuta kuin nauttia jokaisesta päivästä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *