Puuterilempparit

Vaihteeksi taas meikkijuttuja. Viime aikoina on tullut jotenkin panostettua enemmän ns. painavempiin aiheisiin ja aika pitkälti hömpän pömppä on jäänyt pois. Tuntuukin nyt vähän typerältä kirjoitella jostain meikeistä, kun edelliset postaukset ovat olleet pohtivampia. Haluan kuitenkin säilyttää tietyn keveydenkin blogissani, joten välillä näitä turhamaisiakin postauksia on edelleen luvassa. Itsehän siis rakastan kauneusjuttuja, vaikka pidänkin syvällisyydestä. Onneksi kummankaan ei tarvitse poissulkea toista!

Ajattelin vinkata teille muutamista meikkipussini kulmakivistä, tällä kertaa siis erilaisista puutereista. Ilman niitä meikki ei olisi mitään. Miettikää nyt meikki ilman aurinkopuuteria? Itse sen suurkäyttäjänä en osaisi kuvitellakaan ettei meikkipohjani sitä sisältäisi. Kasvothan olisivat pelkkää ”massaa” jos sen karsisi kokonaan. Kyseisellä puuterilla saa korostettua kasvoja ja tehtyä varjostuksia. Helppo, nopea ja halpa tapa freesata lookki uusiin ulottuvuuksiin.

IMG_2391-003

Itse käytän arskapuutereista kahta sävyä, toinen on vaaleampi ja toinen tummempi. Vaaleammalla teen ns. pohjan, eli levitän sitä otsaan, nenänvarteen, leauan- ja poskiluiden alle. Kuitenkin suhteellisen kevyesti. Viimeistelen ”varjostukset” tummemmalla puuterilla, jolla korostan etenkin poskiluiden alusia. Ihan paras kikka saada ns. lommoposket. No kuulostipas friikille mutta jos haluat korostaa poskiluitasi niin tämä kikka kyllä toimii.

Omat aurinkopuuteri-suosikkini ovat Lumenen Arctic Sun, sävy 1 Päivän hehku (saatu) ja GOSH:in sävy 02 Natural Glow. Nämä kaksi ovat molemmat mattapuutereita. Itse inhoan glitterin kimalletta kasvoilla, koska se tekee lookista vähän tunkkaisen ja pyöristää kasvoja. Jaksan edelleen ihmetellä kuinka niitä löytyykin vielä markkinoilta? Eikö ne glittertouhut olleet joskus 2000-luvun alussa?!

IMG_2406-002

Ja koska pelkällä aurinkopuuterillahan ei pärjää, tarvitaan rinnalle myös hohdepuuteri, sekä irtopuuteri. Irtopuuteri on mielestäni maailman paras puuteri sitomaan pohjameikin sellaiseksi, että aurinkopuuteri ei vedä siihen ns. läikille tai railoille. Levitänkin aina meikkivoiteen jälkeen Lumenen irtopuuterin kasvoille kauttaaltaan. Tuon jälkeen on hohdepuuterin vuoro.

Kyseinen tuote on löytynyt meikkipussukastani jo useamman vuoden ajan ja tästähän en luovu! Aivan super hyvä keino saada kasvoille luonnollista valonhohdetta. Itsehän rakastan kuulasta ihoa joka ikäänkuin hohkaa ”nuoruuttaan”. Tähän hommaan tämä MAC:in hohdepuuteri on aivan ykkönen! Käytössä itselläni on kahdesta sävystä se tummempi. Tämän kanssa kannattaa kuitenkin olla maltillinen ja sutia sitä vain otsaan, yläluomen ja kulmakarvojen väliin, sekä ohimoille. Jos koko kasvot sivelee saa aikamoisen palloefektin. Tälle pointsit myös riittoisuudesta, sama putilo riittää todella pitkään! :)

Mitkä ovat teidän puuterisuosikkeja joista ette luovu? Onko moni löytänyt meikkipussiinsa tuon hohdepuuterin? 

On my way

Yksi vastaus artikkeliin “Puuterilempparit”

  1. Ihana päästä lukemaan välillä tällaisista asioista, vaikka pidänkin niistä ”vakavammista” postauksistakin. Olen itse miettinyt tota Macin hohdepuuterin ostoa ja haluisin kysyä, että mikä toi sun sävyn nimi on? :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta