Vaatimattomuus kaunistaa

Olen siinä mielessä hyvin perussuomalainen luonteeltani, että olen aika vaatimaton. Vaikka täällä blogissani puhunkin paljon omista jutuista ja aatoksistani, en ole millään tapaa itseäni korostava tai sellainen, joka haluaisi olla aina huomion keskipiste. Muistan, kun blogia aloitellessa mua ihan nolotti kaikki asukuvat ja itseeni keskittyvät jutut, tuli jollain tapaa todella itserakas fiilis. Nykyään bloggaamisen näkee toisin. En pidä sitä välineenä korostaa itseäni, vaan ennemminkin väylänä antaa muille ihmisille jotain.

Suomalaisethan ovat pääosin vaatimatonta kansaa, tai näin ainakin sanotaan. Kun joku kehuu sinua, on se ensimmäinen reaktio vähättely. Itse sorrun tähän lähes aina ja itseasiassa kiusaannun hitusen joka kerta jos joku kehuu minua. Välillä seison ihan hämmentyneenä täällä ruudunkin takana, kun saan positiivista palautetta tästä blogistani. Jossain vaiheessa sain todella paljon negatiivista palautetta joten nykyään, kun saan niin paljon hyvää tulee ihan absurdi olo. Tuntuu typerälle kirjoittaa aina vaan ”kiitos” mutta ei oikein tiedä miten ilmaisisi muuten kiitollisuutta. Sitten taas vastaavasti jos joku kehuu kasvotusten minua, luonnetta, ulkonäköä tai mitä vaan, niin silloinkin tulee vähän nolostunut olo. Vastaus on aina tyyliin, että ”no sinä se vasta upea olet”. Miksi se onkin niin vaikeaa vaan todeta, että no kiitos, näinhän asia on? Varsinkin jos on kyse jostain omasta jutusta jonka on luonut ja tehnyt, työstä tms. Meidän suomalaisten tulisi oppia olemaan ylpeitä itsestämme!

IMG_2633-005

Siispä kiteytettynä terveellinen itserakkaus on hyvästä. Mielestäni on hyvä olla ylpeä siitä mitä tekee ja on. Uskon, että tällainen itseluottamus ja terve itserakkaus lähtee kaikki ihan sieltä lapsuudesta. Jos lapsena tsempataan ja kannustetaan, on sitä aikuisenakin varmempi siitä mitä tekee. Suomessa lapsia kehutaan aivan liian vähän ja tuo johtaa sitten siihen riittämättömyyden tunteeseen. Kuten sanoin, itsekään en koe missään nimessäni vielä tällä ikääkään olevani varma kaikesta mitä teen, tai olen. Tavallaan tiedän monia asioita todeksi mutta jos joku minua niistä kehuu, helposti vähättelen. Muistan itseasiassa jo lapsena, kun edesmennyt isoäitini kehui minua eri jutuista totesi hän aina perään, että ei saa sitten ylpistyä. Kaikella rakkaudella isoäitiäni kohtaan, mutta jotenkin vaan niin suomalaista. 🙂

IMG_2624-002

Vaikka toivoisinkin, että me suomalaiset olisimme itsevarmempaa ja vähemmän vähättelevää kansaa, tykkään silti jollain tapaa nöyristä ja vaatimattomista ihmisistä. Heissä on jotain sellaista pehmeyttä ja ehkä he ovat sitten jotenkin helpommin lähestyttäviä? Itse en jaksa kovin kauaa viettää aikaani seurassa, jossa jutut keskittyvät vaan juttujen kertojaan itseensä. Sekin on taas se oma äärilaitansa ja voi olla hyvin ärsyttävää. Mikään ei ole rumempaa, kuin täydellisen itseensä keskittynyt itserakkaus ja muiden laiminlyönti. Mielestäni on jollain tapaa todella upeaa jos hyvin menestynyt ihminen osaa olla nöyrä. Arvostan.

IMG_2626-001

Yksinkertaisesti vaatimattomuus kaunistaa, se on mielipiteeni. Nään vaatimattomammat ihmiset kauniimpina, ja tämä jos joku on tosiaan ihan vaan tätä suomalaisuuttani. En edes tiedä onko se luonteessani vai ihan vaan kansalaisuudessani, opittu tapa? Toisaalta onko se laisinkaan huono seikka? Ei nöyryyden tarvitse kuitenkaan olla huonoa itsetuntoa tai sitä, ettei luota omiin kykyihinsä, päinvastoin. Vaatimattomammallakin asenteella voi päästä pitkälle.

Herääkö teillä mitään ajatuksia? Koetteko, että teissä on tuota suomalaista vaatimattomuuden siementä? 

Kommentit (8)
  1. Olen kyllä kanssasi samoilla linjoilla. Itse kunnioitan nöyrän itsevarmoja ihmisiä, johon pyrin itsekin. En oikein tiedä, onko nöyryys ja vaatimattomuus täysin synonyymejä, mutta ehkä niissä joku hiuksen hieno ero on. Mua kanssa ärsyttää ihan suunnattomasti sellaiset minäminä -ihmiset. Ei kyllä suoraan sanottuna paskan vertaa kiinnosta kuulla jatkuvasti juttuja yhden ihmisen suusta, jotka liittyvät ainoastaan häneen itseensä, omituisesti käyttäytyvään naapuriin tai vaikka anopin kaiman kylpyhuoneremonttiin. Sellaisten seuraa pyrin välttelemään parhaani mukaan. Kaikista hirveimpiä ovat kyllä ne, jotka valittavat ihan kaikesta.

    Mielenkiintoista pohdintaa sulla aiheesta. Tällaisia bloggaajien arvoihin ja arvostuksen kohteisiin liittyviä juttuja on musta tosi kivaa lukea varsinkin silloin, kun huomaa, että henkilö käsittelee ja kirjoittaa ja asioista kypsästi. Kaikki eivät siihen kykene.

    Nöyryyden lisäksi muita ominaisuuksia, joita ihmisissä arvostan, on kiltteys ja huomaavaisuus muita kohtaan (muun muassa). Olisiko sinulla jotain sanottavaa niistä? Tuntuu, että ne ovat jotenkin katoava luonnonvara nykyään :-/

    1. Samaa mieltä kanssasi. 🙂 Kyllähän itsekin arvostan noita piirteitä ihmisissä. Ja myöskin huomannut, että ovat aika katoava luonnonvara. Ikävää. Jokainen voi kuitenkin osaltaan vaikuttaa asiaan. 🙂

  2. Täysin samaa mieltä. Toki kehuihin voisi opetella vastaamaan ihan vaan vaikka ’kiitos’, ettei huomaamatta vähättelisi itseään jatkuvasti. Kai sitä vaan niin hämääntyy kun joku kehuu, ehkä siitä johtuu tuo tollainen torjumisreaktio 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *