Sunday RANDOMS

* Inhoan raakaa kalaa. Siinä on vaan jotain todella ällöttävää, se koostumus ja haju, hyhh.

* Rakastan etenkin valkoisia ruusuja ja tykkäänkin ostaa niitä jatkuvasti kotiin. Muuten en ole yhtään kasvi-ihmisiä, kukat kuolevat huomassani mutta leikkokukista tykkään. Ne ovat helppoja ja vaivattomia.

* Alusvaatteissa olen ehdoton pinkin ja vaaleanpunaisen ystävä.

* Viimeisin ehdoton leffasuositukseni on The Theory Of Everything, aivan mieletön elokuva jota suosittelen jokaiselle! Aika rankka leffa henkisesti mutta silti niin kaunis ja opettava.

* Kun jouluna saimme lahjaksi kahvikoneen joka jauhaa kahvinpavut, en ole enää pystynyt juomaan tavallista suodatinkahvia.

* Olen todella nirso ruoan suhteen. Ei tarvi olla kuin joku vääränlainen koostumus, haju tai maku niin saan jo oksennus-efektin.

* Olen erittäin huono käyttämään sinistä väriä. Siinä on jotain sellaista mikä minun on hankala pukea.

* Lemppari astia-sarjani on Iittalan Teema valkoisena, aivan täydellisen yksinkertainen mutta niin kaunis.

* Musta on ihana polttaa kynttilöitä. Meillä palaakin aina iltaisin muutama kynttilä siellä sun täällä, parhaita tunnelman luojia.

* Yksi tämän hetken suurin laukkuhaaveeni on Pradan Saffiano Lux Tote mustana. Täydellisen kaunis laukku ja malliltaan hyvin käytännöllinen.

IMG_2664-002

Kommentit (2)
  1. Mua kiinnostas tuo kahvikone ja siihen liittyen ois muutama kysymys 🙂
    minkä merkkinen kahvikone teillä on?
    tuleeko kahvinpavut kalliimmaks kun perus suodatin kahvi?
    Kestääkö jauhamisessa kauan, jos vertaa perus kahvinkeittimeen?
    Onko keitin kovaääninen (aatellen että jos toinen puolisko aamulla nukkuu?)
    Jos kahvipavut myydään vaikka 250g pusseissa niin tuleeko siitä miten monta kuppia? Ei siis tarkalleen vaan niinkun suunnilleen 😀

    Ihana ois sellanen kahvikone joka jauhas pavut! 🙂

    1. Moikka ja pahoittelut vastauksen viivästymisestä! Kahvikone on Philipsin, saatiin se joululahjaksi. Pavut maksaa vähän enemmän kuin suodatinkahvi mutta on kyllä hintansa veroista tavaraa. Jauhamisessa menee joku 30 sekunttia ja sitten keittää ihan normaalisti kahvin, ei ole mielestäni juurikaan hitaampi. Kahvinkeitin on kyllä kovaääninen, elli tuo jauhaminen kaikuu aikamoisesti mutta kaikkeen kai tottuu. 😀

      Hmm. Mä luulen, että kuppimäärä on sama kuin vastaavassa jauhemaisessa. Ehkä mahdollisesti vähän vähempi mutta kyllä meillä yksi pussillinen aina jonkun viikon kestää. Yleensä ostan 500 gramman pusseja ja se menee ainakin viikon… Tosin meillä mies juo todella paljon kahvia. Itse juon aika vähän mutta hän on suurkuluttaja. 😀

      Suosittelen lämpimästi tuollaista laitetta, ihan unelmalahja oli kyllä. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *