Olemmeko koskaan tyytyväisiä?

Olemmeko oikeasti koskaan tyytyväisiä vartaloomme? Tämä kysymys jäi pyörimään päähäni toissa illasta, kun satuin vilkasemaan erästä ohjelmaa telkkarista. Tässä kyseisessä brittidokkarissa tuiki tavallisen kropan omaava jantteri tutustui kehonrakennusmaailmaan ja haastatteli kehonrakennusta harrastavia- ja harrastaneita miehiä.

Mieleeni jäi etenkin eräs herra, joka kärsi todella pahoista komplekseista vartalonsa suhteen. Oli joskus ollut teräskunnossa mutta sai äkillisen infarktin ja tuon seurauksena joutui punnitsemaan harrastustaan uudestaan. Nyt, kun hän ei enää ole (omasta mielestään) läheskään samassa fitissä, on hän jättänyt esimerkiksi menemättä duuniin, vaan koska ei kestä vartaloaan. Eikä todellakaan puhuttu mistään huonokuntoisesta kaverista, vaan ihan oikeasti tavallista paremmassa kunnossa olevasta henkilöstä. HURJAA. Seuraavaksi tämä haastattelija kiersi jonkun fitness-kilpailun kulisseissa ja haastatteli siellä kisaavia typpejä. Yksikään ei ollut tyytyväinen vartaloonsa, oikeasti. EI YKSIKÄÄN. Kaikkien vastaukset kaikuivat sitä, että voisi olla kireämpi sieltä tai täältä, joku lihas ei näy tarpeeksi selkeästi, tai muuta vastaavaa.

IMG_3171-002

Mulle tuli jotenkin todella surullinen fiilis tästä ohjelmasta. Kuinka moni oikeasti on tyytyväinen vartaloonsa? Moni täydellisessä kunnossa olevakaan henkilö ei välttämättä koskaan voi oikeasti sanoa olevansa nyt siinä elämänsä kunnossa. Aina vaan tavoitellaan parempaa ja parempaa mutta onko sitä oikeasti edes olemassakaan? Mikä on täydellisyyttä? Me saatetaan katsoa jonkun toisen kuvaa ja todeta, että siinäpä on täydellinen kroppa. Kuitenkaan aika suurella todennäköisyydellä tämä kuvassa poseeraava henkilö ei pidä omaa kroppaansa täydellisenä. Ihmismieli on hurja.

Enkä nyt puhu tässä mitenkään korkealta, itsekin painiskellut oman vartalon kanssa ja painiskelen välillä edelleenkin. Omat kauneusihanteeni ovat onneksi kuitenkin naisellisempia, kuin fitness-vartalot. Ja sana onneksi siksi, että tuohon maailmaan ei tarvitse sen vuoksi ollenkaan sukeltaa. Itse en varmaan kestäisi sitä kriittisyyttä ja oman vartalonsa pikkutarkkaa tutkiskelua. Saatika sitten sitä kaikkea mitä tarvitaan tuollaisen kropan rakentamiseen… Nostan hattua kyllä jokaiselle, jonka pää pysyy kasassa noiden kisajuttujen lomassa. Siinä vaaditaan todella teräksistä itsetuntoa, että pystyy pysymään terveellisellä linjalla homman kanssa.

IMG_3156-002

Mietin ohjelman jälkeen tosiaan myös omaa vartaloani. Se on jännä miten toinen saattaa nähdä kroppasi täydellisenä mutta itse näet usein ne virheet. Kuten sanonta kuuluu, aina voi olla paremmassa kunnossa. Tavallaan inhoan tuota lausahdusta, sillä ihminen ei tosiaan koskaan ole 100 % tyytyväinen. Oma tavoitteeni on olla ympäri vuoden kunnossa, jossa viihdyn. Tavallaan se ei vaadi mitenkään kovin suuria ponnisteluja, sillä kuten mainitsin en ole mikään kovi suuren lihaksiston ystävä. Minulle riittää kevyesti treenattu vartalo, joka on kuitenkin suhteellisen timmi. Niin, onhan munkin päässä se tietynlainen malli jolta haluan näyttää, kuten edellisestä lauseesta kävi ilmi. On päiviä, että olen todella tyytyväinen, päiviä etten edes mieti asiaa ja päiviä, jolloin tuijotan ”virheisiin”. Täydellisyys on kuitenkin harhaa ja epätäydellisyys kaunista.

Mitä mieltä te olette täydellisyyden tavoittelusta vartalon suhteen? Onko sitä absoluuttista 100 % tyytyväisyyttä olemassakaan? Ajatuksianne olisi mukava kuulla. :)

On my way

22 vastausta artikkeliin “Olemmeko koskaan tyytyväisiä?”

  1. Noi asiat on pyörineet myös omassa päässä viime aikona, jotenkin enemmän kuin tavallisesti siis. Itsensä hyväksyminen on todellakin pitkä prosessi, niin fyysisen olemuksen kuin sisäisenkin. Oon sitä mieltä, että jos keskittyy siihen fyysiseen olemukseen kaiken valveillaoloaikansa, niin siitä ei voi koskaan seurata kovin kaunista jälkeä. Tarkoitan tällä siis sitä, että meillä kaikilla on myös luonteenpiirteet, ja jos ihminen keskittyy pakonomaiseen laihduttamiseen/lihaksenkasvatukseen/kauneusleikkauksiin, niin eipä siinä kauheasti jää tilaa ”sielulle”. Mun mielestä tällaisesta on tuloksena sellainen sieluton barbinukke.

    Oma tavoite on se, että olisin tyytyväinen kroppaani, ja että en joutuisi kuluttamaan kovinkaan paljon aikaa liikuntaan. Nelisen kertaa viikossa sali/muu liikunta on aika, minkä kerkeän panostamaan, jos sitä täytyy lisätä, tulee stressi ja kierre on valmis. Ongelma onkin siellä keittiössä, ruoka on aina maistunut vähän liiankin hyvin, ja ahkerasta treenaamisesta huolimatta niitä tuloksia ei näy ihan niin hyvin kuin pienemmällä ruokamäärällä näkyisi. Oon ollut viime päivät taas siinä ahdingossa, mihin aina joskus joudun. Haluaisin pienemmät rinnat. Katselin kuvia menneiltä vuosilta, ja oikein kiinnitin huomiota rintoihini, jotka tuntuvat vievän huomion kaikissa kuvissa. C ja D-kupin väliltä ne ovat, mutta en tykkää yhtään ja ihmettelen taas miksi joku haluaa isommat rinnat :D. Toisekseen fyysinen kokoni; olen melko lihaksikas ja toivoisin joskus olevani se hentoinen pieni keijukainen jota miesystävä voisi ”suojella”. Joku toinen voi taas katsella ihaillen fysiikkaani ja kurvikkuuttani. Sillä niin se aina menee, joku haluaisi osan minusta, ja minä osan jostakusta muusta.

    Yritän aina palata sellaiseen perusolotilaan kun tulee nämä fiilikset omasta koosta: mulkla on erittäin toimiva keho, ja kaksi jalkaa jotka kantaa mun kropan todella hyvin. Asiat on hyvin.

    • Hyvä kommentti ja useita tärkeitä pointseja. Kuulostaa, että sinulla on aika hyvässä balanssissa ajatusmaailma treenaamisen ja ulkomuodon suhteen. Usein jos tuollaiset ”möröt” mitä lopussa mainitsit tulevat ajatuksiin, on syytä juurikin muistaa tuo, että asiat ovat hyvin. Ollaan terveitä ja meillä on keho joka toimii.

  2. Omasta mielestäni voi saavuttaa 100% tyytyväisyyden omaa kroppaa kohtaan, mutta se ei tule siitä että olisi saavuttanut esim. -10kg tai jonkun maagisen painon. Tämä on täysin korvien välissä oleva asia. Uskon itse asiassa, että mitä enemmän yritetään päästä keinoja kaihtamatta johonkin tiettyyn tavoitteeseen sitä enemmän myös huomataan virheitä omassa kehossa. Kriittisyys kasvaa.
    Toisaalta jos on terve suhtautuminen ruokaan, liikuntaan, elämäntapoihin yleensä ja omaan kehoon niin silloin se tyytyväisyys voidaan saavuttaa.
    100% tyytyväisyys tuskin saavutetaan pelkästään muokkaamalla kroppaa sitä omaa ”ihannetta” kohti, vaan hyväksymällä itse itsensä sellaisen kuin on. Ihminen voi siis olla täysin tyytyväinen itseensä sekä reilusti ylipainoisena tai normaalipainoisena, lihaksikkaana tai vähemmän sitä, se on omasta päästä kiinni.

    • Kyllä. Omaan vartaloon liittyvä tyytyväisyys on nimenomaan pääkopan sisällä. Ja samaa mieltä, jos kokoajan tavoitellaan kireämpää ja kireämpää kroppaa ei sitä absoluuttista tyytyväisyyttä enää osata löytääkään.

      Liikunnalla ja terveellisillä elämäntavoilla voidaan tehdä paljon. Me kaikki kuitenkin ollaan aika erilaisessa kuosissa vaikka elettäisiinkin terveellisesti, jokainen samalla tapaa. Myös geeneillä ja aineenvaihdunnalla on merkityksensä. Itsensä hyväksyminen on tärkeää ja uskon, että mitä vanhemmaksi sitä tulee sitä paremmin alkaa rakastamaan omaa vartaloaan.

  3. Hyvä ja tärkeää aihetta käsittelevä teksti! Näitä samoja asioita tulee pohdiskeltua täälläkin, olen aina ollut ylipainoinen, laihdutin pari vuotta sitten 20 kiloa ja se paino on pitänyt. Tosin tuon huomattavan painonpudotuksen jälkeenkin matkaa on vielä normaalipainoon, joten aloitin juuri uuden painonpudotusprojektin. Jollain tapaa kilojen karistaminen kuitenkin pelottaa, mitä jos en vielä silloinkaan ole tyytyväinen? Mitä jos peiliin katsominen tuntuu pahalta vielä hoikkanakin? Minä en ole sellainen tyyppi, joka itkee yhtä selluliittimuhkuraa tai finniä naamassa, mutta olenko niihin tyytyväinen? No en. Vaikeahan se on itselleen myöntää, että se tyytyväisyys lähtee korvien välistä, mutta ehkä vielä joskus! Olen joskus katsonut Nolot vartalot-ohjelmaa, jossa esim. nainen häpeää eri kokoisia rintojaan niin paljon, ettei kehtaa mennä rannalle tai voi käyttää vartalonmyötäisiä vaatteita ja suree asiaa päivittäin. Minua alkaa aina harmittaa, että kauniilla ihmisellä on vartalostaan niin paha olo ja haluaisin käydä vähän ravistelemassa, tyyliin ”hei, katso nyt peiliin ja ihaile kokonaisuutta, mitä ne vinot tissit haittaa!?”… kuitenkin huomaan joskus ajautuvani ihan samanlaisiin kriiseihin, enkä muista ihailla kaikkea sitä mitä olen jo saanut aikaan.

    • Mukava kuulla, että aihe herätti kiinnostuksesi. :) Ensinnäkin, onneksi olkoon huikeasta painonpudotuksesta. Mahtava saavutus johon ihan jokainen ei pysty!

      Karista kiloja sen verran, että voit hyvin. Voi olla ettet ole täysin tyytyväinen koskaan, mutta sellainen tila jossa elimistösi voi hyvin eikä sinulla ole ns. terveydellisiä riskejä painon suhteen on hyvä. Kai sitä voidaan sitten sanoa normaaliksi painoksi. Lisäksi varmasti se olon keventyminen muuttaa fiilistä aivan mahtavaksi. Huomaa, että pystyy liikkumaan kevyemmin ja harrastamaan erilaisia lajeja.

      Tsemppiä ja älä ole liian ankara itsellesi! Kuuntele kehoasi. :)

  4. Kauneus on katsojan silmissä! Jollain voin olla toisen mielestä täydellinen kroppa, vaikka kropan omistaja näkisikin itsessään pelkkää ihraa ja virheitä. Tuntuu helpolta sanoa että pitäisi rakastaa omaa vartaloaan sellaisena kun se on ja olla kiitollinen siitä, mutta miten vaikeeta se sitte onkaan. Joltain puuttuu jalka, toinen on halvaantunut, kolmas on ollut ikänsä pyörätuolissa ja neljäs on sokea. Viides sitten valittaa vähäisiä selluliittejään ja pientä pömppistä.
    Täytyy sanoa, itsekään en ole koskaan ollut tyytyväinen kroppaani. Vaikka urheilen, syön suhteellisen terveellisesti, ja tiedän olevani normaalipainoinen niin joka kerta peilistä katsoo ruma läski sotanorsu. Välillä tekisi mieli vaan nälkiinnyttää ittesä. Itkeä. Surkea itsetunto rajottaa joskus myös tekemisiä. En kehtaa mennä rannalle, en kehtaa käyttää kivoja vaatteita ja pukeudun pelkästään löysiin vaatteisiin.
    Pitäisi jotenkin päästä tästä eroon ja oppia rakastamaan itteä. Jokainen on kaunis ja omalaatuinen. Elämme vain kerran!

    • Todella hyvä kommentti, näin se menee. Ikävä kuulla, että koet oman vartalosi usein noin. Viimeinen lause antoi kuitenkin paremman mielen. Tiedostat ajattelevasi väärin, joten älä anna noiden väärille ajatuksille valtaa vaan nauti elämästä. Täällä eletään tosiaan kerran!

  5. Kyllä omaa kehoaan tulisi arvostaa ja mikäli ei ole siihen täysin tyytyväinen, ei se tarkoita että sen tarvisi mitenkään rajoittaa elämää, vaikuttaa elämään. Olen aina sanonut että tyytymättömyydelle täytyy tehdä jotain tai hyväksyä asia. Toisilla tuo tosiaan menee ihan sairauden puolelle…
    Jos multa olisi kisalavan takana tultu kysyä mielipidettä omasta kehosta, olisin varmasti myös kertonut kehitystarpeita lajin näkökulmasta, mutta jos asiaa kysytään eri yhteydessä voi vastaus olla täysin toinen. Mun mielestä myös omaan kroppaan voi olla tyytyväinen vaikka sitä haluaisi muokata, vaikea selittää, ajatuksestani saa ehkä kiinni – ehkä ei :D

    http://outikarita.fitfashion.fi

  6. On kyllä ajankohtainen aihe! Oon ite pudottanut painoa jonkun verran, muuttanut elämäntavat terveellisiki ja jopa juossut melkoisen ajan maratonilla. Ennen tätä siideri, tupakka ja mäkkiruoka oli vahvasti läsnä..
    Silti en osaa iloita tästä uudesta hyvinvoivasta kehosta. Joka päivä mietin että vielä ku sais niin ja niin paljon pois niin hyvä. Tosi asiahan on että sillon turvonneena siideripissiksenä olisin sitä mieltä että tää kroppa mikä nyt on, olisi tosi jees..
    Haluaisin totta vie ajatella että oon täysin tyytyväinen kroppaani. Ehkä iän myötä tulee armollisemmaksi?
    Veikkaan että 70- vuotiaana katson nuoruuden valokuvia ja totean että ei ollenkaan paha! Niin ainakin toivon :)

    • Kyllä, ihmismieli on tyytymätön. Eikä aina auta vaikka muut kuinka sanoisivat, että katsohan peiliin. Tsemppiä, toivottavasti siellä ei tarvitse ihan sinne 70-vuotiaaksi odotella. ;)

  7. Olen täysin samaa mieltä sun kanssa. Itselläkin putosi paino muutama vuosi sitten yli kymmenen kiloa ja rasvatkin alle 18. Moni tuttu sanoi, että olempas minä laihtunut, mutta itse sitä ei huomannut. Aina vain peiliin katsoessani huomasin ne liian ”paksut” reidet. Olen saanut muutaman kilon takaisin ja näin jälkeenpäin katsoessani vanhoja kuvia, tajuan, ettei mulla olisi ollut mitään syytä niin kovaan itsekritiikkiin. Mutta ihmismieli on outo vaikka pitäisi olla vain kiitollinen siitä, että pystyy liikkumaan ja on terve.

    Hyvää kevättä sinulle! :)

    • Kyllä, näin painonpudotuksessa taitaa usein käydäkin. Ihmismieli on tosiaan sellainen, että harvoin ollaan täysin tyytyväisiä…
      Ihanaa kevättä sinnekin! :)

  8. Yksi selkeä indikaattori monien nuorten (erityisesti naisten) tyytymättömyydestä omaa itseään kohtaan on yhä yleistynyt plastiikkakirurgia. On mielestäni vaarallista kehitystä, että plastiikkakirurgisin toimenpitein muokatusta kropasta on tulossa poikkeuksen sijaan entistä enemmän normi. Olennainen kysymys mielestäni onkin: Jos nuorella normaalilla naisella on ulkonäkökompleksi joka johtaa harkitsemaan plastiikkakirurgisia toimenpiteitä, pitäisikö siinä tapauksessa hoidon kohdistua a) henkilön vartaloon vai b) henkilön pääkoppaan? Itse olen vaihtoehdon b) kannalla, mutta katukuva näyttää toista.

    • H, puhut asiaa ja allekirjoitan tuon alun täysin. Media tuputtaa todellakin plastiikkakirurgiaa joka tuutista ja on tehnyt siitä normaalin asian. Mielestäni alle 20 vuotiaan ei missään nimessä pitäisi mennä vielä mihinkään leikkauksiin. Leikkaus, jossa omaa vartaloa muutetaan tulee tehdä siinä vaiheessa, kun on ehtinyt varmasti punnita asiaa ja tehnyt sen perustella päätöksensä. Itse ymmärrän täysin, että ihmisen itsetunto saattaa kohota sillä, että hänelle tehdään joku toimenpide. Jos asiasta on esimerkiksi kärsinyt koko elämänsä ja kyseessä on piirre jota ei pysty muokkaamaan treenaamalla tai ruokavaliolla. Tietenkin on hienoa, jos henkilö pystyy päihittämään tuon ”heikon kohtansa” henkisellä tasolla ja oppii täten rakastamaan kehoaan. Näin ei kuitenkaan käy kaikilla… Valitettavasti.

  9. Helppoahan se on sanoa, ettei pitäisi keskittyä siihen miltä näyttää. ja monet sitä hokevatkin, etteivät enää keskity ulkoisiin asioihin. Mutta oikeasti ainakin itselle se on välillä todella vaikeata! Varsinkin selatessa instagramia ja nähdessä niitä kauniita täydellisiä naisia. Hekin varmasti joutuvat tekemään paljon sen eteen miltä näyttävät. Ja voiko se heillekään aina olla niin helppoa, kun tietää että pitäisi näyttää täydelliseltä.
    Vaikka itse olen ’koukussa’ terveelliseen elämäään, on silti todella vaikeaa välillä taistella kaikkia houkutuksia vastaan. No mutta onhan se herkuttelu välillä ihan ok! Tottakai on, mutta itselle ei kuitenkaan tule kauhean hyvä olo sen herkuttelun tai edeltävän kostean illan jälkeen. Tuntuu että olisi vähän jotenkin hukassa näiden kaikkien asioiden kanssa.

    Tulipas paljon asiaa, mutta jotenki tuntuu, että nämä kaikki liittyvät toisiinsa. :D

    • Niin, media tuputtaa kyllä eteemme jatkuvasti toinen toistaan kauniimpia ihmisiä. Itse olen sitä mieltä, että kyllä ulkoista olemustakin saa ajatella ja niihinkin keskittyä kunhan se ei ole liiallista. Herkuttelu on mielestäni ehdottomasti ok eikä kaikkia houkutuksia vastaan tarvitse taistella. Älä siis mieti liikaa. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta