Kaura-omenapaistos (gluteeniton ja maidoton)

Tein tänään pitkästä aikaa kaura-omenapaistosta, joka on sekä gluteeniton, että maidoton. Joskus uuniomenat olivat ihan ykkösherkkuni mutta nykyään kyseistä yhdistelmää on tullut tehtyä huomattavasti harvemmin. En itseasiassa edes muista koska viimeksi? Tämän päivän tekele ei ole ehkä se perinteinen omenapaistos siinä mielessä, että seassa on myös pakastemustikoita. Itse pidän mustikoiden ja omenoiden yhdistelmästä, joten niitäkin tulee yleensä joukkoon lisättyä. Päälle lorautin pelkästään hunajaa ja samalla harmittelin ettei meillä kotona ollut Oatlyn kauraisaa vaniljakastiketta. Kyseinen kastike on siis maidoton mutta ihan mielettömän hyvää! Suosittelen testaamaan.

Mutta sitten itse reseptiin joka on sitten iisein ikinä.

Kaura-omenapaistos kera mustikoiden

  • 200 g suomalaisia pakastemustikoita
  • 2 pientä omenaa
  • 1-2 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
  • Hunajaa

Viipaloidaan omenat, lisätään mustikat ja kaurahiutaleet kookosöljyllä voidellulle uunivuoalle. Paistetaan uunin keskitasossa noin 15-20 min, 225 asteen lämmössä. Tarjoillaan haluamiensa lisukkeiden kera. Täällä tosiaan mentiin hieman ”kuivemmalla” versiolla mutta päällehän voi laittaa vaikka ja mitä.

Nautiskellaan hyvällä omallatunnolla. ;)

IMG_4648-002IMG_4639-002

On my way

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 1
Tykkää jutusta