Viikonlopun kuulumiset

Mites siellä on viikonloppu mennyt? Täällä hyvinkin rauhallisissa tunnelmissa jälleen kerran ja siitäpä syystä onkin energiaa tulevaan viikkoon. Musta jopa tuntuu, että se orastava kevätväsymys ja uupumus alkavat olemaan takanapäin.

Viikonloppu alkoi perjantaina ripsihuollolla *Beauty Anniinassa, taas oli nimittäin vierähtänyt kolme viikkoa edellisestä huollosta. Mietin alkuun, että voisi laittaa vaihteeksi hieman näyttävämpää ripseä mutta ähh, päädyttiin tuttuun ja turvalliseen volyymiin, 11 mm D-kaarevuuteen. Mulla on tulevan viikon perjantaina yhdet ihanat kuvaukset tulossa, joten oli kyllä niin tärkeää saada räpsyt taas teräskuntoon! Anniina on vaan niin paras. 🙂

Muistatteko muuten, kun joku ehkä puolisen vuotta sitten kyselin teiltä kokemuksia ja mielipiteitä sokeroinnista? Olen tosiaan todella pitkään miettinyt etenkin bikinirajan brassia ja nyt vihdosta viimein siihen uskaltauduin. Kesä tulee ja samoin biksut. Anniinahan tekee ripsien ohessa muitakin kosmetologin palveluja, joista yksi on juurikin sokeroinnit. Mua jännitti aika paljon koko homma, koska olen niin kipuherkkä ja herkkähipiäinen. Mielestäni tuo brassi ei kuitenkaan ollut niiiiiin paha mitä pelkäsin, vaikka sattuihan se. Voi olla, että osasyyllinen oli osaava tekijä, silläkin on nimittäin merkityksensä. Kipu kuitenkin kuuleman mukaan vähenee joka kerralla, alkuun sattuu eniten, koska karvasipulit ovat vielä asemissaan. Ehkä seuraava kerta on sitten taas huomattavasti kivuttomampi? Olisi kyllä niin hienoa jos karvojen kasvu jossain vaiheessa pysähtyisi kokonaan… Yksi murhe naisen elämässä vähemmän.

Käykö teistä moni brassissa? Ja oletteko huomannut karvojen selkeää vähenemistä sen ansiosta?

IMG_4853-0012015-04-181

Lauantaina tuli pääosin lenkkeiltyä, siivottua, bloggailtua ja värjäiltyä hiuksia. Illalla väsäsin pizzan himoon gluteenittoman sellaisen reseptillä, jonka olen jo aikaisemmin täälläkin jakanut (resepti täällä). Tuo kyseinen gluteeniton ohje on mielestäni aivan maailman paras ja ihan oikeasti se, että pohja on gluteeniton ei maistu kyllä millään tavalla. Täytteiksi laitoin jauhelihaa, vuohenjuustoa, ananasta ja rucolaa. Vähän kumotaan maidotonta ruokavaliota mutta, koska viikonloppu.

IMG_4889-002

Tänään tuli herättyä jo suhteellisen ajoissa ja käväsin lenkkeillen ystävälläni. Hyvä startti päivään, kun lähtee ajoissa liikkeelle. Kohta olisikin sitten äänestyksen vuoro, täällä on aika selvät sävelet etenkin puolueen suhteen. Toivottavasti teistäki jokainen äänestää, sillä mielestäni se on ikäänkuin kansalaisvelvollisuus. Jos ei äänestä, on turha valitella Suomen tilannetta.

Niin ja loppuun vielä Beauty Anniinan tarjoukset, vallan meinasin unohtaa. Eli blogini lukijoille tarjous, uudet ripset koko huhtikuun ajan 100 € jatkuu vielä kuun loppuun saakka. Eli vielä ehtii vappuripsiin! 😉 Ja jos joku kiinnostui brassista, niin sen hinta puolestaan on 80 € ensimmäinen kerta ja jatkossa 70 € kerta. Varauksia voi tehdä numerosta: 050 411 9536

Oikein ihanaa vaalisunnuntaita jokaiselle! 

* Beauty Anniinan palvelut saatu blogin kautta

Kommentit (6)
  1. heippa! olen itsekin miettinyt brassia mutta en ole uskaltautunut vielä! kuinka paljon se maksoi ja miten se käytännössä tehtiin?:)

    1. Moikka, suosittelen kyllä. 🙂 Anniinalla maksaa 80 euroa ensimmäinen käynti ja seuraavat sitten 70 €. Brassissa tulisi käydä 3-4 viikon välein, jotta karva pysyy poissa. Täällä on lisätietoa itse tapahtumasta: http://beautyanniina.fi/vartalosokerointi/

      Minä myös youtubesta katsoin muutamia brassi-videoita ennen aikaa. 😀

      1. Heippa! Tiedätkö tuleeko bikinirajan sokeroinnissa käydä jatkuvasti tuon 3-4 viikon välein? Tarkoitan että pitääkö siellä käydä niin kauan kun karva kasvaa takaisin, vai loppuuko kasvu koskaan edes? Yksi tietämätön mutta kiinnostunut täällä. 🙂

        1. Jos haluaa pysyvämpää tulosta niin kyllä. 🙂 Karvan kasvu kuulemma vähenee pikkuhiljaa mutta se on vuosien projekti. Eli vaatii aikamoista pitkäjänteisyyttä kyllä, mutta eipä tuohon karvan poistoon lopullisesti ole taidettu vielä mitään ihmekeinoa keksiä…

  2. Haluatko kertoa mitä puoluetta äänestit?

    1. En välttämättä, vaalisalaisuus. 😉 Olen kuitenkin aika perinteisten arvojen kannattaja, oikeistopuoluetta siis tuli äänestettyä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *