Luonnollinen kevätdetox

Kesään enää reilu kuukausi jäljellä ja monella siintää varmasti mielessä rantakunto ja biksut. Itselläni ei ole olemassa ”kesäkuntoa tai talvikuntoa” vaan pyrin olemaan samassa kunnossa aina, vuoden ympäri. Sen sijaan, että näin ennen kesää vetäisit mitään hurjaa dieettiä, mielestäni ruokavalion keventäminen ja pieni luonnonmukainen detox voisi olla monellekin paikallaan. Olo kevenee ja mieli virkistyy. Detoxin ei tarvitse olla mikään nälkälakko, joka saa loppupeleissä syömään kahta kauheammin, vaan ihan ruokavalion puhdistus. Toki näin ennen vappua harva ehkä jaksaa mitään puhdistautumisia, mutta voihan sitä sitten vaikka sen jälkeen?

Olen suosinut mehuja ruokavaliossani siitä lähtien, kun talvella poikaystäväni yllätti minut lingolla. Se oli kyllä yksi parhaista lahjoista mitä olen saanut. Vaikka lingotus itsessään on aika sottaista puuhaa, ovat ne mehut jotain niin parhautta! Käytän tuorepuristettuja mehuja päivittäin, etenkin sitruspohjaisia sellaisia. Meidän jääkaapista ei enää löydy, eikä tule löytymäänkään valmismehuja. Mielestäni tuorepuristetut juissit eivät kuitenkaan ole ruoan korviketta. Toki mehut täyttävät välipalan ohessa vatsaa mutta itse en kyllä lähtisi korvaamaan mehuilla esimerkiksi kunnon ruokaa tai edes välipalaa. En ainakaan säännöllisesti.

IMG_5202-002

Ajattelin tosiaan toteuttaa ennen kesää pienen ruokavalion puhdistuksen, eli juurikin karsia ruokavaliosta turhia sokereita. Mehut otan entistä vahvemmin käyttöön ja pyrin juomaan niitä 2-3 kertaa päivässä. Toukokuun alussa muutetaankin takaisin meidän ”omaan” asuntoon ja täten saadaan taas se suurempi keittiö käyttöön. Helpompi säätää tuon lingonkin kanssa, kun on hieman enemmän tiskipöytätilaa.

Kuten mainitsin, mehuissa suosin pääosin sitruspohjaisia sellaisia. Mielestäni sitrushedelmät ovat niin virkistäviä ja hyvän makuisia. Ja mikä parasta, lingotuksessa niistä tulee ihan mukavasti nestettä. Vaikka esimerkiksi porkkanamehu hyvää onkin, ovat ne aivan surkeita nesteen suhteen. Tavallisimmin teen satsin mehua siten, että laitan linkoon 3 appelsiinia, 2 sitruunaa, 2 limeä ja vähän inkivääriä. Tuolla setillä tulee tarpeeksi kirpsakka ja raikas juissi, inkivääri antaa muuten super raikkaaseen mehuun pienen poltteen, joka on ainakin omaan makuuni erinomainen.

IMG_5219-002

Uskon kyllä hyvin vahvasti tuorepuristettujen mehujen virkistävään ja elvyttävään voimaan. Ne ovat mielestäni erinomainen lisä terveelliseen ruokavalioon ja mikä parasta, vitamiinien saanti varmistuu mehuja juomalla. Itse en ainakaan jaksaisi syödä montaa appelsiinia päivässä mutta mehuna ne taas menevät alas erinomaisesti.

Itseasiassa olen jo pidempään syönyt lähestulkoon kaikki lisäravinteeni superfoodien ja tuoreiden hedelmien -ja kasvisten muodossa. Kun ennen napsin kaiken purkista, nykyään suosin ehdottomasti mieluummin suoraan raaka-aineiden syöntiä, vai miten sen nyt fiksusti muotoilisi. Jos teitä kiinnostaa niin voisin tehdä vihdoinkin sen postauksen niistä kaikista superfoodeista joita päivittäin syön ja hieman perusteluja miksi mitäkin vetelen. 🙂

Onko teillä ajatuksissa toteuttaa jonkunlainen kevätdetox? Jos sellaisen toteutatte, niin millä tavoin? Olisi mukava kuulla vinkkejä. 🙂

Kommentit (7)
  1. Heippa! Tuoremehut ovat kyllä hurmaavan makuisia ja pullollaan vitamiineja! Itse kuitenkin tietoisesti vältän niiden runsasta käyttöä, koska suuhygienistin mukaan ovat tosi haitallisia hampaiden kiilteelle. Appelsiinimehun juomisen jälkeen ei saa pestä hampaita n. puoleen tuntiin.

    1. Niin no tuo puoli siinä on tietysti se negisjuttu… 🙁

  2. Postaus superfoodeista kiinnostaa kyllä!
    Itselläkin olis toiveissa tuo mehulinko. Äidin luona aina teen mehua appelsiineista, porkkanasta, inkivääristä ja joukkoon hiukan pinaattia esimerkiksi. Ja ne mehut on niiiiin hyviä! Valmismehuista en muutenkaan välitä niin en osaa oikein verrata. Täytyy varmaan pikkuhiljaa säästellä kunnon linkoon, että sais juotua noita mehuja useammin 🙂

    1. Kiva kuulla, eka osa on nimittäin nyt ulkona. 🙂

      Joo no sanos muuta, aivan ihania vitskupommeja! Minä olen kyllä vetänyt valmismehujakin ja ero niihin on kyllä niin huima… Vaikka kuinka olisi, että ei lisättyä sokeria niin eivät ne vaan samalta maistu. Kannattaa ostaa linko! Niitä on välillä hyvissä tarjouksissa. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *