Rusketusjuttuja

Kesä lähenee kovaa kyytiä ja rusketukseen liittyvät asiat tulevat yhä ajankohtaisemmiksi. Kirjoittelin jo aikaisemmin talvella siitä, kuinka suosin kesään valmistautumisessa mm. aurinkokapseleita. Olen syönyt nyt niitä tänä vuonna jostain helmi-maaliskuusta lähtien ja aijon popsia ainakin syksyyn saakka. Se miksi näin teen, on viime kesän erinomaiset rusketustulokset. Olen nimittäin 100 % varma, että kyseiset kapselit olivat osasyy erinomaiseen päivetykseen. Eikä pelkästään ne kapselit, jaan tässä postauksessa omat rusketusvinkkini!

Mulla on aina ollut hieman paksumpi iho kropassa, eli en ole mitään herkkäihoisinta sorttia. Kasvoissa sen sijaan on aika ohut iho, vaikka sekin normaali. En pala helposti ja saan väriä aina ihan mukavasti. Kuitenkin toissa kesänä sain jonkunlaiset reaktion, en tiedä johtuiko se uusista aurinkorasvoista vai mistä, mutta sain aurinkoihottumaa koko kehooni ja ruskettumisen sijaan ihoni vaan kutisi ja poltteli. Säikähdin tuota todella pahasti ja jouduin loppuloman välttämään aurinkoa. Noh, viime kesään aloin valmistautumaan ajoissa pelonsekaisin tuntein, aurinkoihottumahan nimittäin uusii todella helposti…

IMG_5518-002

Aloitin aurinkokapseleiden syönnin tosiaan varhain keväällä ja otin myös porkkanat, sekä spirulinan osaksi ruokavaliotani. Silloin en itseasiassa edes miettinyt spirulinan vaikutuksia rusketuksen suhteen, kunnes tajusin ne vasta myöhemmin. Kävin myös solariumissa muutaman kerran toukokuussa, mikä myös se hieman totutti ihoa siihen mitä tuleman pitää. Koko kesän lopputulos oli täydellinen bruna, syvä ja ihanan ruskea ilman palamisia tai ihottumaa.

Elikkä, kiteytettynä jos haluat hyvän rusketuksen, syö aurinkokapseleita ja käytä spirulinaa. Porkkanoistakaan ei liene haittaa. Toki rusketuksen laatu on kiinni paljon ihotyypistä ja siitä, millainen alttius sinulla on saada väriä. Uskon kuitenkin, että tätäkin puolta pystyy edesauttamaan juurikin hyvillä esivalmisteluilla. Itselläni on tänä vuonna käytössä Hankintatukulta saadut BETAMAX -kapselit, joissa on beetakaroteenia 6 mg/tabletti. Spirulinahan sisältää betakaroteenia 375 mg/100g mikä on 3900 % enemmän kuin porkkanassa. Tuo on aika hyvä määrä jos miettii, että käyttää spirulinaa säännöllisesti.

IMG_5525-002

Yksi asia jonka olen myös huomannut on se, että olen nykyään ihonväriltäni jatkuvasti hieman ruskea. En nyt siis tarkoita mitään auringon päivettämää rusketusta mutta sellaista pientä brunaa. En ole käyttänyt vartalossa itseruskettavia enää reiluun vuoteen, enkä tule käyttämäänkään. Kasvoille käytän kyllä säännöllisesti päivävoiteen seassa mutta sekin on enemmän sellaista pientä asteittain päivettävää (eikä mielestäni kyllä juurikaan näy ihossa). Eli siis olisiko spirulinalla ja porkkanoilla vaikutuksensa ihan ilman aurinkoa? Toki nyt kehissä ovat myös nuo kapselit joten voipi olla, että iho on sen vuoksi hieman ruskeampi. En tiedä mutta kelpaa!

Niin ja vaikka tässä nyt rusketuksesta vaahtoankin, suhtaudun kuitenkin nykyään aika eri tavoin asiaan kuin vaikka muutama vuosi sitten. Aikanaan olin tosiaan itseruskettavien suurkuluttaja ja ajatusmaailma siitä minkä värinen iho on kaunis ja normaali oli aika hakoteillä. Mitä ruskeampi, sen parempi. Tänä päivänä ihailen paljon vaaleampaa ihoa, vaikkakin onhan se kiva kesällä päivettyä. Päivetyksen tulee kuitenkin olla ns. luonnollista ja sellaista, joka ei lähde kulumalla lakanoihin tai hikoile auringossa veks. Toisin sanoen, itseruskettavat ovat nykyään historiaa omalla kohdallani ja pidän niiden käyttöä ehkä vähän sellaisena ”likaisena” juttuina. Rusketus on ehdottomasti yksi niistä asioista, joka voi sokaista ilmismielen ja silmän.

IMG_5535-001

Yllä on muuten kuvaa tämän hetken ihoni tilanteesta ja tätä kuvaa ei siis ole mitenkään muokattu. Blogini kuvissa saatan näyttää usein aika kalpealle, kun lisään kuviin valoa joka luonnollisesti sitten vaalentaa koko kuvan värimaailmaa ja täten myös ihoani. Luonnossa olen kuulemma ”kivan päivettynyt” ollut koko talven, heheh. Eli tosiaan täällä liputetaan kyllä vahvasti luonnollisten rusketuskeinojen puolesta! Vaikkakin heti tuon lauseen perään pakko sanoa, että varmasti pari solkkukertaa aijon tässä ennen kesää napata! 😀

Joko te olette aloittaneet ”rusketusvalmistelut” kesää silmällä pitäen?

Kommentit (11)
  1. Hei Jutta! Mä oon huomannu ihan saman muutoksen mun ihossa sen jälkeen kun oon alkanu syömään spirulinaa. En ollu keskitalvellakaan kalpea ja jouduin useaan otteeseen vastaamaan jopa kysymykseen ”ootko käyny solkussa?” Maaliskuussa etelän auringossa rusketuin ennen näkemättömän hyvin eikä palamisesta ollut tietoakaan, vaikka käytin vain matalakertoimista ja luonnonmukaista aurinkorasvaa. Kotosuomen auringossa käytän vartalolle kookosöljyä, jonka teho perustuu sen antioksidantteihin ja mekaaniseen suojaan, eli ihon pinnalle jäävään suojaavaan kerrokseen. Tavallisiin myrkkyaurinkorasvoihin en aio enää koskeakaan. Erinäisten iho-ongelmien lisäksi ne myös estävät d-vitamiinin muodostumisen, ja d-vitamiinia halajan auringolta rusketustakin enemmän.

    Kommentoin ehkä toista kertaa mutta lueskelen juttujasi viikoittain. Innostun kanssasi hyvin pitkälti samanlaisista jutuista. 🙂

  2. Pitäisiköhän itsekin kokeilla tuota spirulinaa? Rusketun yleensä todella huonosti! Olen nyt maaliskuusta asti syönyt noita beetakaroteeni tabletteja ja käynyt jo pari kertaa solkussa siinä toivossa, että rusketusta tarttuisi hiukan ennen lakkiaisia ja kesällä sitten paremmin 😀

    Olen kuullut tuosta spirulinasta että maistuu ihan hirveälle. Laitatko sen smoothien sekaan vai miten syöt sen? Saako sitä kapseleina? 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *