Valkoisissa farkuissa

Miten ne valkoiset farkut tuntuvatkin aina yhtä kivoille kesän tullen? Viime viikonloppuna tuli kaivettua nuo kyseiset pökät jälleen sieltä kaapin uumenista ja iskettyä päälle. Ovat ne kyllä ihanat! Joskus musta tuntui, että valkoiset farkut vaan leventävät ja saavat jalat näyttämään massiivisille tukeille. Onneksi nykyään tulee mietittyä vähemmän tuollaisia seikkoja. Kaikkien vaatteiden sopivuus kullekin vartalolle on niin kiinni siitä miten ne kantaa. Ja mitäpä sitten jos reisissä olisikin sitä paksuutta ja muhkeutta? Tai vaikka ei oikeasti olisi mutta valkoinen hämäisi? Nykyään en yhtään välitä. Ja olen muuten tullut siihen tulokseen, että eipä välitä kukaan muukaan.

Nämä kuvat on muuten räppästy tosiaan viime viikonloppuna Sandron brunssin jälkeen mutta jääneet tänne koneen uumeniin pyörimään. Haluan muutaman sanan sanoa Sandrosta, nimittäin se on kyllä ehdottomasti mun aivan lemppareita brunssin suhteen! En voisi enempää rakastaa sitä kasvisruokaa tai tosiaan sunnuntain Marokko-henkistä safkaa. Mehän käytiin Sakun kanssa tuolla vähän kuin mun ”synttäribrunssilla” ja hän oli sitä mieltä ettei koko kattauksessa ollut mitään hänen mieleistään. Miten on mahdollista? :D Ollaan me erilaisia. Mähän voisin lähestulkoon elää juurikin tuollaisella safkalla. Niin paljon ravinteikasta ja oikeasti MAUKASTA ruokaa. Ja mites se jälkkäripöytä… Aivan taivas. Kyseiseltä brunssilta löytyy muuten useita gluteenittomia ja VL tai laktoosittomiakin vaihtoehtoja. Itse arvostan myös sitä, että kahvimaidon vieressä jököttää soijamaito-purkki. :) Onko täällä muuten muita kenen lemppari mesta Sandro olisi? Itse en ole koskaan siellä illallistanut, joten kiinnostaisi tietää mitä tasoa se dinneri-safka siellä on?! Tuskin kovin huonoa…

IMG_6494-001IMG_6497-001IMG_6495-001IMG_6498-001

Ballerinat H&M / Farkut Zara / Toppi GT / Jakku GT / Laukku Coccinelle / Arskat GT

Näissä kuvissa tukka näyttää muuten vähän hassun väriselle sen keratiinihoidon jälkeen, eli älkää siihen huomiota kiinnittäkö. Värjäsin hiukset ennen tätä reissua jo maanantaina yksivärisiksi mutta kuitenkin ruskeiksi, kuten olette instan puolella saattaneet huomatakin. Niin ja muuten, päivittelen Instagramiani täältä Barcelonasta, joten jos et jos seuraa niin alas seuraamaan @judezzi

Oikein ihanaa torstaita jokaiselle! 

On my way

4 vastausta artikkeliin “Valkoisissa farkuissa”

  1. Mä en ole koskaan saanut aikaseksi tetata Sandron brunssia, mutta illallisella olen käynyt! Nam nam! Molemmi kerroilla olen ottanut vegaani tai kasvis menun, joka sisältää kolme ruokaa alku,pää ja jälki! Ja voi että, mitä herkkuja – siis tajunnan räjäyttävää! Suosittelen <3

    • Suosittelen ehdottomasti myös brunssia! Ja minä sitten ihan 99% varmuudella diggaisin siitä illallisestakin… Pakko joku kerta korkata kyllä!

    • Kiitos. :) No niin on! Oikeasti valehtelematta Stadin paras.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta