Maanantai ja kuulumisia

Se olisi jälleen maanantai ja uudet haasteet! Onneksi viikko on lyhyt ja kohta vietetään jo Juhannusta. Minä niin toivon lämpöä ja aurinkoa, sillä meillä on tänäkin vuonna edessä yöpyminen teltassa… Toisaalta jos viime vuonnakin selvittiin ja vieläpä yllättävän helposti, eiköhän tänäkin vuonna selvitä? Juhannus on yksi omista lemppari juhlista ja sitä tulee kyllä joka vuosi juhlistettua toisin kuin vaikka uutta vuotta tai vappua.

Kuinkas teillä sujui viikonloppu? Me oltiin pitkästä aikaa minilomalla Tallinnassa ystäväpariskunnan kanssa. Rakastan etenkin sen Vanhaa Kaupunkia ja sinne on ilo suunnata varsinkin näin kesäisin. Nytkin sattui aivan ihanan lämmin kesäpäivä lauantaille, joten mikäs siellä oli ollessa. Te, jotka Instagramissa (@judezzi) minua seuraatte näittekin kuvia reissultamme, päivä vieteltiin rennosti kierrellen ja terdellä paistatellen. Illalla käytiin sitten pitkän kaavan dinnerillä yhdessä Tallinnan parhaimmaksi ravintolaksi rankatussa mestassa, eli Rataskaevu 16:ssa. Pakko sanoa, että huhhuh mitä safkaa ja mikä hinta-taso!! Meidän porukka söi alkupalat, pääruoat, jälkkärit ja joi vielä pari pulloa viiniä 30 €/per hlö. hintaan. Siis oikeasti mistä enää löytää tuolla hinnalla HYVÄÄ ruokaa? Jos siinä Tallinnan turistirysässä pyörii niin ei kyllä mistään… Suosittelen ravintolaa niin lämpimästi! Henkilökuntakin oli todella ystävällistä ja osaavaa, sekä miljöö myös hyvin viihtyisä.

Mulla on muuten kauheasti vielä kuvamateriaalia Barcelonasta, joten reissupostausta vol 2. luvassa, todennäköisesti huomenna ja sitten näitä asukuvia tulee vielä myös muutamia. Ja jottei ihan tähän Suomen kesään ehdi tympääntymään, varattiin Rodoksen Ixiakseen reissu ihan lomani alkuun heinäkuulle. Siispä Rodoksella kyseisessä kohteessa käyneet, vinkkejä saa jälleen jakaa!? ;) Itse olen käynyt Roodoksen Kaupungissa, joten nyt on ilo suunnata hieman rauhallisemmille seuduille.

Alla tosiaan yhden illan asukokonaisuus Barcelonasta. Mitäs tykkäätte?

IMG_6978IMG_6976IMG_6991IMG_6974IMG_6979IMG_6982

Hame ja toppi GT / Laukku Coccinelle / Kello MK

On my way

21 vastausta artikkeliin “Maanantai ja kuulumisia”

  1. On kyllä kiva asu :) Ollaan myös miehen kanssa lähdössä reissuun nyt kesällä ja harkittiin kans Rhodosta! :)

    ps. Nuo sun käsivarsien suonet <3

    • Kiitos. :) Joo, meille päätös tuli aika extempore mutta toivottavasti ei ole ihan pettymys.

      Mulla on suonet olleet aina aika isot ja pullottavat, kuten äidillä on ja isoäidillänikin oli. Toki käsivarsien treenaus on vaikuttanut siihen, että ovat tulleet enemmän esille mutta itse en kyllä voi sanoa niistä erityisemmin pitäväni. :D Muistan pienenäkin, kun verikoetäti oli aivan innoissaan, kun mulla oli niin mahtavat suonet. Hah.

  2. Oot upee ja vielä tosi mukavan oloinen! Kiva kun on ihmisiä joilla on myös syvällisempää annettavaa ulkoisen kuoren lisäksi :)

  3. Tallinna on kyllä kiva viikonloppureissukohde. Sinne pääsee nopeasti, kaupoissa riittää kivasti shoppailtavaa, vanhassa kaupungissa ihasteltavaa ja hyviä ravintoloita riittää. Tuo Rataskaevu16 kuuluu myös omiin ehdottomiin Tallinnansuosikkeihin, hinta-laatusuhde tosiaan erinomainen!

    • Ja kommentoinpa vielä tähän tuota aikaisempaa ”perustreenajapostaustasi”: Juuri pari päivää ennen kuin postasit, mietin itsekseni instasi treenikuvaa katsoessani että oletpa kivassa kunnossa. Oma kauneusihanteeni on juuri kivasti treenattun näköinen mutta ei mikään superlihaksikas kroppa :)

    • No on, ehdottomasti! Täysin samaa mieltä ja tuo ravintola oli niin hyvä löytö. Meidän matkakumppanit siis tiesivät paikan entuudestaan, joten siksi osattiin sinne suunnata. :)

      Ja kiitos. Aika samat kauneusihanteet täälläkin. :)

  4. Moi Jutta, tarviiko tuonne Tallinnan ravintolaan pöytävarausta? Kuulostaa liian hyvälle ollakseen totta :)

    • Meillä ei ollut pöytävarausta ja päästiin vartin jonotuksella. En ole ihan varma ottavatko viikonloppuisin varauksia edes vastaan… Kannattaa ehkä laittaa s-postia. :)

  5. Ootpa kaunis, niinku aina:) Hauskaa Juhannusta! Todellakin toivotaan lämpöä, jonnekkinpäin Suomea oli kai ennustettu rakeitakin, auts!!

    • Kiitos. :) Ja samoin sinne ihanat jussit!! Nojoo, todella toivoisin… Lauantai näyttäisi hyvälle mutta perjantai… Gröhöm.

  6. Rhodokselle suunnataan mekin miehen kanssa syyskuun alussa eli postauksia paikasta odotellaan! :-) Juurikin tuonne Ixiakseen matkataan. Vähän jännittää millaista ruokaa paikassa on, koska valittiin All Inclusive.

    • Aaah, cool. Itse asiassa meilläkin on all inclusive. :D Hyvässä lykyssä sama hotla vielä, hehe.

      Mulla on kuitenkin pelkästään positiivisia kokemuksia all inclusiveista, joten toivon mukaan ei ole tämäkään pettymys. Erinomainen juttu, kun on miehen kanssa matkalla joka tarvitsee ruokaa usein ja paljon. ;)

    • Kannattaa, ihan huikee mesta! :)

      Ja kiitos! Toi asu on itseasiassa tämän kesän ihan lemppareita. ;)

  7. Riippuu vähän mitä lomalta hakee, mutta itse olin Rhodoksen ixiassa muutama viikko sitten ja järkytyin aika paljon :D onneksi oli luksushotelli, sillä muuten paikka oli todellinen turistirysä ja suomalaisia ja pohjoismaalaisia näkee yhtä paljon kuin suomessa. Suomi, ruotsi ja norja ravintoloita ja pubeja löytyy useita, tarjoilijat puhuvat jokaista pohjoismaista kieltä muutaman lauseen jne…mutta jos haluaa vain aurinkoa ja halpaa ja hyvää ruokaa niin siihen tarkoitukseen ihan kelpo paikka. :) anteeksi näin rehellisestä kommentista, toivon kuitenkin, että nautit reissusta!!

    • Itseasiassa mä tiesin, että Rodos on suomalaisten kantis ja oonkin pitänyt sitä Alanyasta seuraavaksi pahimpana. :D Aloin oikeastaan vasta miettimään sen jälkeen mestaa vakavammin, kun näin hotellien tason ja etenkin hintatason… Mun miesystävä halusi all inclusive mestan, joten sekin hieman rajasi. Lisäksi olisi ehkä eri jos tuo olisi vuoden ainoa matka mutta tosiaan, kun tässä vielä muitakin reissuja niin tällainen relaxing loma sopi hienosti kuvioon. Kera suomalaisten tai ei… :D

      Kiitos siis rehellisestä mielipiteestä, koska tuo hyvä tiedostaa jokaisen sinne matkaa varaavan. Pohjoismaalaisia riittää ja tosiaan semi turistirysä. Meillä on myös todella upea hotelli, joten siitä ehdottomasti myös pientä turvaa. ;)

    • Loistavaa, ettet mitenkään loukkaantunut kommentista! Rentoilulomapaikkana rhodos on varmasti loistava:) jos satutte atrium platinium hotelliin all-inclusivella niin se oli ainakin tosi kiva!

    • No en todellakaan loukkaantunut. :) Tiedän, että turresakkia Rodoksella piisaa… ;)

      Meidän hotla on sitten eri, smartline cosmopolitan nimittäin mutta oikein ihanan näköinen sekin. Toivotaan, että tulee hyvä reissu!!

  8. Me ollaan miekkosen kanssa menossa nyt Juhannuksena neljäksi päiväksi Tallinnaan kahden muun ystispariskunnan kanssa :) En oo itseasiassa Taliinassa ikinä kunnolla käynytkään, joskus nuorena Mustamäen torilla, mutta sitä en kyllä oikeen laske :P

    http://outikarita.fitfashion.fi

    • Oi kuulostaa hyvältä! Tallinna on kyllä ihana ja etenkin Vanha Kaupunki. Toivotaan lämpimiä kelejä sinne… :) Ja ihanat jussit!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta