Maanantai ja kuulumisia

Se olisi jälleen maanantai ja uudet haasteet! Onneksi viikko on lyhyt ja kohta vietetään jo Juhannusta. Minä niin toivon lämpöä ja aurinkoa, sillä meillä on tänäkin vuonna edessä yöpyminen teltassa… Toisaalta jos viime vuonnakin selvittiin ja vieläpä yllättävän helposti, eiköhän tänäkin vuonna selvitä? Juhannus on yksi omista lemppari juhlista ja sitä tulee kyllä joka vuosi juhlistettua toisin kuin vaikka uutta vuotta tai vappua.

Kuinkas teillä sujui viikonloppu? Me oltiin pitkästä aikaa minilomalla Tallinnassa ystäväpariskunnan kanssa. Rakastan etenkin sen Vanhaa Kaupunkia ja sinne on ilo suunnata varsinkin näin kesäisin. Nytkin sattui aivan ihanan lämmin kesäpäivä lauantaille, joten mikäs siellä oli ollessa. Te, jotka Instagramissa (@judezzi) minua seuraatte näittekin kuvia reissultamme, päivä vieteltiin rennosti kierrellen ja terdellä paistatellen. Illalla käytiin sitten pitkän kaavan dinnerillä yhdessä Tallinnan parhaimmaksi ravintolaksi rankatussa mestassa, eli Rataskaevu 16:ssa. Pakko sanoa, että huhhuh mitä safkaa ja mikä hinta-taso!! Meidän porukka söi alkupalat, pääruoat, jälkkärit ja joi vielä pari pulloa viiniä 30 €/per hlö. hintaan. Siis oikeasti mistä enää löytää tuolla hinnalla HYVÄÄ ruokaa? Jos siinä Tallinnan turistirysässä pyörii niin ei kyllä mistään… Suosittelen ravintolaa niin lämpimästi! Henkilökuntakin oli todella ystävällistä ja osaavaa, sekä miljöö myös hyvin viihtyisä.

Mulla on muuten kauheasti vielä kuvamateriaalia Barcelonasta, joten reissupostausta vol 2. luvassa, todennäköisesti huomenna ja sitten näitä asukuvia tulee vielä myös muutamia. Ja jottei ihan tähän Suomen kesään ehdi tympääntymään, varattiin Rodoksen Ixiakseen reissu ihan lomani alkuun heinäkuulle. Siispä Rodoksella kyseisessä kohteessa käyneet, vinkkejä saa jälleen jakaa!? 😉 Itse olen käynyt Roodoksen Kaupungissa, joten nyt on ilo suunnata hieman rauhallisemmille seuduille.

Alla tosiaan yhden illan asukokonaisuus Barcelonasta. Mitäs tykkäätte?

IMG_6978IMG_6976IMG_6991IMG_6974IMG_6979IMG_6982

Hame ja toppi GT / Laukku Coccinelle / Kello MK

Kommentit (21)
  1. Outi Karita
    16.6.2015, 22:08

    Me ollaan miekkosen kanssa menossa nyt Juhannuksena neljäksi päiväksi Tallinnaan kahden muun ystispariskunnan kanssa 🙂 En oo itseasiassa Taliinassa ikinä kunnolla käynytkään, joskus nuorena Mustamäen torilla, mutta sitä en kyllä oikeen laske 😛

    http://outikarita.fitfashion.fi

    1. Oi kuulostaa hyvältä! Tallinna on kyllä ihana ja etenkin Vanha Kaupunki. Toivotaan lämpimiä kelejä sinne… 🙂 Ja ihanat jussit!!

  2. Riippuu vähän mitä lomalta hakee, mutta itse olin Rhodoksen ixiassa muutama viikko sitten ja järkytyin aika paljon 😀 onneksi oli luksushotelli, sillä muuten paikka oli todellinen turistirysä ja suomalaisia ja pohjoismaalaisia näkee yhtä paljon kuin suomessa. Suomi, ruotsi ja norja ravintoloita ja pubeja löytyy useita, tarjoilijat puhuvat jokaista pohjoismaista kieltä muutaman lauseen jne…mutta jos haluaa vain aurinkoa ja halpaa ja hyvää ruokaa niin siihen tarkoitukseen ihan kelpo paikka. 🙂 anteeksi näin rehellisestä kommentista, toivon kuitenkin, että nautit reissusta!!

    1. Itseasiassa mä tiesin, että Rodos on suomalaisten kantis ja oonkin pitänyt sitä Alanyasta seuraavaksi pahimpana. 😀 Aloin oikeastaan vasta miettimään sen jälkeen mestaa vakavammin, kun näin hotellien tason ja etenkin hintatason… Mun miesystävä halusi all inclusive mestan, joten sekin hieman rajasi. Lisäksi olisi ehkä eri jos tuo olisi vuoden ainoa matka mutta tosiaan, kun tässä vielä muitakin reissuja niin tällainen relaxing loma sopi hienosti kuvioon. Kera suomalaisten tai ei… 😀

      Kiitos siis rehellisestä mielipiteestä, koska tuo hyvä tiedostaa jokaisen sinne matkaa varaavan. Pohjoismaalaisia riittää ja tosiaan semi turistirysä. Meillä on myös todella upea hotelli, joten siitä ehdottomasti myös pientä turvaa. 😉

      1. Loistavaa, ettet mitenkään loukkaantunut kommentista! Rentoilulomapaikkana rhodos on varmasti loistava:) jos satutte atrium platinium hotelliin all-inclusivella niin se oli ainakin tosi kiva!

        1. No en todellakaan loukkaantunut. 🙂 Tiedän, että turresakkia Rodoksella piisaa… 😉

          Meidän hotla on sitten eri, smartline cosmopolitan nimittäin mutta oikein ihanan näköinen sekin. Toivotaan, että tulee hyvä reissu!!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *