Barcelona vol. 2

Sitten olisi luvassa toinen reissupostaus Barcelonasta, kaupungista jolle menetin sydämeni. Tuntuu vaan, että kerrottavaa on paljon mutta koitan jälleen hieman jäsennellä ajatuksiani.

Alkuun muutama sana rannoista ja meiningistä siellä, vaikkakaan tämä matka ei tosiaan ollut mikään pelkkä rantalöhö-reissu. Kävästiin tavallisesti biitsillä aamupäivästä/päivästä ja vietettiin siellä aikaa muutama tunti. Aurinko oli juuri sopivan lämmin mutta ei kuitenkaan super kuuma ja tukala. Tavallisesti, kun heinäkuussa on reissannut ovat lämpötilat olleet sitä luokkaa, että auringossa olo on suoraan sanoen polttanut. Nyt oli toisin, ajankohdan tunsi auringon ”tehossa”. Käveltiin aina rannalle ja me viihdyttiin parhaiten siellä Barceloneta rannan itä-siivessä (jos mereltä katsotaan). Itseasiassa se ”pahin” turistirysä oli juuri siellä toisaalla lännessä, jossa oli niitä vuokrattavia aurinkotuolejakin. Se oli kyllä oikea turre-alue…  Itse en ole ihmispaljoudessa viihtyvä henkilö, joten tällainen chillimpi alue oli kuin tehty meitä varten.

Meressä ei uitu kertaakaan mutta eipä siellä juuri kukaan muukaan uinut… Vesi oli nimittäin todella, todella kylmää! Ja jos jotain muuta yleistä rannasta, niin siellä oli kyllä aika suolaiset hinnat pulloveden sun muun naposteltavan suhteen. Suosittelenkin varaamaan omat eväät mukaan ihan muualta. Joku teistä kyseli kommenttiboxissa aurinkotuolien perään, niin me ei tosiaan vuokrattu kertaakaan niitä, koska pyyhkeilläkin oli ihan hyvä. Niiden hinnoista en siis osaa sanoa, todennäköisesti ylihinnoiteltuja kuten ne aina tuppaavat olemaan. Ranta kokonaisuutena oli mielestäni kymmenen pisteen arvoinen. Siisti, kaunis, sopivasti tilaa hengittää ja erinomaisesti vahdittua aluetta. Poliiseja ja rantavahteja siellä täällä.

IMG_6909IMG_6810IMG_7004IMG_7045IMG_6891

Yksi reissumme kohokohdista oli tietysti hyvä ruoka. Barcelona on kyllä kohteena sellainen, että jos loman viettää vaan rantatuolissa löhöten, saa sieltä tuliaisena varmasti muutaman lisäkilon. Tapaksia ja vielä kerran tapaksia.

Käytettiin aika pitkälti ravintoloiden suhteen hyödyksi Tripadvisoria ja kurkittiin sieltä suosituksia. Myös Lotan Barcelonassa asuvat tutut vinkkasivat meille mestoja ja loput sitten löydettiin itse ”vahingossa”. Ehdottomasti paras alue ravintoloiden suhteen oli El Bornin alue. Hinta-laatusuhteet nimittäin enemmän kuin kohdillaan! Kyseiseltä alueelta löytää etenkin hyviä mereneläviä. Itse en ole koskaan aikaisemmin erityisemmin piitannut merenelävistä mutta, kun tuolla uskaltauduin erääseen ravintolaan (el Lagar) jäin suu auki ihmettelemään miksi en ole ennen löytänyt tätä juttua! Kyseessä oli hieman fiinimpi ravintola, erinomainen juuri pitkän kaavan dinneriä varten. Kokonaisuudessaan alkupala, pääruoka, jälkiruoka ja pullo viiniä maksoi per nenä 30 €. Ruoka oli myös aivan super hyper hyvää! Käytiin muutamassa muussakin raflassa Bornin alueella mutta en kuollaksenikaan nyt muista niiden nimiä. Yleisesti ottaen alue on kuitenkin hyvillä ravintoloilla varusteltu, joten pettymään siellä ei kyllä helposti joudu!

Toinen mesta, jonka tahdon erityisesti nostaa esille on Taller de Tapas. Aivan mielettömän hyvä ravintola Rambla Catalunya 49 -osoitteessa lähellä rantaa ja La Ramblaa. Me käytiin tuolla sekä lounaalla, että ihan illallisella ja molempiin tarkoituksiin en voi kuin suositella! Itse rakastuin etenkin paikan hummukseen ja kikherne-feta salaattiin. Todella erinomaisia molemmat, maut olivat juuri kohdillaan. Paikasta sai myös tosiaan lihaa ja kaiken kattavasti tapaksia, joita oli ihana testailla. Myös henkilökunnalle erityispointsit hyvästä palvelusta.

IMG_6914IMG_7026IMG_6782IMG_6998

Yleisesti ottaen Barcelonassa oli hieman edullisempaa ruoan suhteen mitä täällä kotimaassa. Supermarkettien hintataso oli alhaisempi ja samoin suurimman osan rafloista. Baareissa sen sijaan saatettiin kyllä vetää turistilta ihan mukavastikin massia… Me ei sinällään vietelty aivan kauheasti aikaa baareissa notkuen mutta muutamana iltana suunnattiin ranta-alueelle, jossa sijaitsee yökerhoja ja erilaisia pienempiä baareja. Toki noiden hinta-taso on arvattaenkin korkea mutta ei oikein osattu muuallekaan suunnata. Noh, ensinnäkin ne yökerhot… No words!! Aivan karseita. Mulle tuli lähinnä mieleen Onnela tai vanha kunnon Highlight noista. Musiikki aivan liian kovalla ja jengi kovassa humalassa. Meikäläiselle tosiaan riitti yksi vartin piipahdus tuollaisessa…

Rannasta löydettiin kuitenkin yksi mielekäs ravintola/baari, jossa vietettiin lopulta iltaa muutamanakin eri päivänä. Kyseessä oli hieman fiinimpi mesta, jossa oli miellyttävä ulkoterde ja sisätiloissakin tyyliä. En muista ravintolan nimeä nyt kirveelläkään mutta laitoin juuri Lotalle vietsiä josko hän muistaisi? Tulen sen sitten tänne vielä lisäämään. :) Paikassa soi hyvä lounge-musiikki ja välillä myös hieman housepainotteinen -ja remixit. Mestassa oli yksinkertaisesti silmää ja tyyliä! Viinilasin sai kuudella eurolla ja sisäänpääsymaksuakaan ei ollut, kuten ei useimmissakaan Barcelonan baareissa.

IMG_7016IMG_6787IMG_6875

Meillä ei tosiaan kuulunut hotelliin laisinkaan mitään sapuskoja, joten aamiainen, päivällinen ja dinner jokainen syötiin ulkona. Aamupala oli tavallisesti cappuchino soijajuomalla kahvilasta napattuna ja joku vaalea pullapatonki. Ihme kyllä jälleen kerran vatsa ei reagoinut tuohon vaaleaan leipään millään tapaa. :D Siispä ruokailuni Espanjassa oli kyllä hyvin vapaata, vaikkakin maitotuotteita välttelin sielläkin ihan vanhasta tottumuksesta. Yksi erinomainen smoothiemesta löydettiin matkalta rantaan, josta sitten napattiin lähes joka aamu vielä terveyspommit messiin. Tuo oli tavallisen supermarketin yhteydessä, jossa valikoima oli muutenkin hieman terveellisempää. Supermarkettienkin hinnoissa on jonkun verran eroja, eli kannattaa suosia suurempia marketteja joissa muutenkin laajemmat valikoimat.

IMG_6898IMG_6855IMG_6811

Kokonaisuudessaan Barcelona oli kyllä aivan mieletön mesta, jonne haluan ehdottomasti vielä palata! Koska tämä oli ensimmäinen kertani, jäi niin moni paikka vielä näkemättä. Tuo taitaa olla yksi niistä kaupungeista jota ei viikossa koluta…

Heittäkäähän jälleen kysymyksiä ilmoille jos jokin jäi mieltä askarruttamaan!? Vastailen mielelläni. :)

On my way

10 vastausta artikkeliin “Barcelona vol. 2”

  1. Kiva lukea näitä postauksia ja katsella kuvia. ollaan juurikin varailemassa matkaa samaan kaupunkiin, paljon kehuttu kohde :)

  2. huippua kun kirjotat kokemuksista barcelonassa, sillä oon juuri juhannuksena suuntaamassa sinne päin! Kuljitteko metrolla ollenkaan? jos kuljitte, niin oliko se helppoa? :)

    • Barcelonan metroverkosto on tosi easy käyttää, mutta silti monipuolinen! :) Ihan yks parhaimmista, millä oon ikinä kulkenu!

    • Me ei käytetty metroja ollenkaan mutta näin kuulemma. :)

  3. Kivoja kuvia, näyttää niin lämpimältä, kumpa tännekkin saatais vähän lämpöisempää keliä :)
    Kiitos hyvästä blogista: oon tässä käynny parin viikon aikana läpi sun blogia alusta saakka ja on ollu kiva nähdä, kuinka monenlaisista asioista osaat kirjoittaa. En oo aiemmin seuraillu blogeja, mutta nyt jäin kyllä jotenkin koukkuun tähän sun blogiin :) Jatka samaan malliin ja mukavaa kesää!

    • Nojoo, sanos muuta! Juhannuksen sää ainakin näyttää aiiika pahalta. :(

      Voi kuinka kiva kuulla! Kiitos kun jaoit mielipiteesi! :)

    • Päivällinen syödään iltapäivästä, usein esim töiden jälkeen 16-17 aikoihin. Dinner taas on semmonen iltajuttu, 19-23 välillä suunnilleen nautittava. Etelässähän tuo dinner-kulttuuri on eri tavoin suosittua kuin täällä Suomessa. Esim. Barcelonassa lähdettiin etsimään dinner-mestaa tavallisesti 21 aikaan ja ruokaa voi helposti nauttia ihan sinne 23.00 saakka ainakin.

    • Monet pihvimestat ym. aukeaa Barcelonassa vasta klo 23 :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta