AVON – Makeup setting spray

Tuote johon olen ihan koukussa, suomennetuna meikinkiinnityssuihke. Tämän sain omakseni jossain kohtaa kevättä Avonin bloggaritilaisuudesta, jonka jälkeen siitä pikkuhiljaa tuli suosikkini. Alkuun kokeilin varovasti, sillä pelkäsin sen vaan liuttavan meikin. Toisin kävi sillä tämähän sitoo sen kasvoille kuin mikäkin liima! Itselläni on ollut ongelmia etenkin meikin pysyvyyden kanssa mutta suihketta käyttäessä ei tarvitse enää miettiä onko siisti meikki kasvoilla vielä työpäivänkin jälkeen.

On muuten aika hassua, että hiusten viimeistelystä puhutaan niin paljon mutta vastaavasti meikkiä ei tarvitsisi niinkään kiinnittää? Toki puuteri on yhdenlainen tapa viimeistellä mutta eihän sekään ihmeisiin pysty. Omalla kohdallani vaikka ihoni ei ole mikään ongelmaiho ei pelkkä puuteri riitä. Kasvoni nimittäin ”syövät” meikkiä päivän mittaan, eli toisinsanoen haihduttavat sitä pois. Se on itseasiassa aika hassua, sillä en hikoile jolloin meikki valuisi rasvana, enkä vastaavasti taas omaa kuivuutta ihossani jolloin reaktio olisi päinvastainen. Ihoni on hyvin normaali, ellen sanoisi hyvä ja silti on ongelmia tuollaisen asian kanssa. Onneksi on tämä spray! Toki siihen lisäksi vielä hyvät meikkituotteet niin pohja pysyy nättinä koko päivän.

Miten tuotetta sitten käytetään? Hyvin yksinkertaista. Kun meikki on muuten valmis, sprayta suihkitaan ympäri kasvoja noin 25-30 cm etäisyydeltä. Kasvojen ei kuulu tulla kunnolla märiksi, joten etäisyys tulee siksi olla hieman pidempi. Sen jälkeen meikki on valmis ja ei muuta kuin menoksi!

Onko moni muu hurahtanut meikin kiinnityssuihkeisiin? 

IMG_7283

On my way

4 vastausta artikkeliin “AVON – Makeup setting spray”

  1. pystyykö noita Avonin tuotteita ostamaan muuten kun vain jonkun konsultin kautta? eli ei pysty vaan tilaamaan netistä..?

    • Ei valitettavasti. Toimii konsulentti periaatteella. Pitää etsiä se oma lähin tyyppi heidän nettisivuiltaan ja laittaa sitä kautta tilausta. :)

  2. Oon kyllä huomannut, mitä laadukkaampi ja mattasempi (mac ym) meikki on niin se pysyy. Toisin kun jotkut laimeet merkit.. Macilla muuten myös tuo loistava suihke! :)

    • Joo, kyllä. Mä en vaan tykkää kauheen mattaisista meikkivoiteista kun niillä usein tulee ihoon semmonen tukkofiilis. Barcasta ostin bareMineralsin meikkivoiteen ja se on kyllä ihana! Toimii mun iholle ja se että se on tosi ohut ja kevyt on myös plussaa. :)

      Pitää laittaa suihke muistiin! Toi Avonin suihke on vaan tosi edullinenkin niin myös siksi ollut itse ihan fileissä tosta. :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta