Viherjauheet, miten saada ne alas?

Aina viherjauheista ihmisille puhuessani lävähtää eteeni yksi kysymys ehdottomasti ylitse muiden, ”Miten saat nuo alas?”. Niin, ei taida olla siis mikään yksinkertaisuus saada leväperäisiä tuotteita alas ilman huonoa oloa tai jopa pahoinvointia. Tämä vaatii kuitenkin harjoittelua. Tarkoitus ei ole vetää jauhetta sellaisenaan tai edes veteen sekoitettuna, vaan peittää niiden maku mahdollisimman hyvin. Itse olen toki jo aika maestro näiden kanssa, sillä spirulina on kuulunut ruokavaliooni reilun 1,5 vuoden ajan. Klorellaan olen tutustunut vasta taannoin ja ihan uusin tuttavuus on ohranoras. Kaikkien viherjauheiden kanssa suositellaan pientä aloitusmäärää, sillä niiden puhdistava vaikutus saattaa aiheuttaa juurikin sitä pahoinvointia. Annostusta voi toki sitten jatkuvasti nostaa maximimäärään tai jopa terapeuttiseen annostukseen.

Itse suosin viherjauheiden sekoittamista smoothieisiin. Tämä johtunee siitä, että smoothiella sitä pystyy peittämään erinomaisesti jauheiden voimakkuuden. Tykkään laittaa näihin juomiin mahdollisimman paljon kaikkea, mutta aika vakkari on banaani-mustikka-sitruuna yhdistelmä. Banaani antaa koostumusta ja pehmeyttä, mustikat peittävät todella hyvin vahvojakin makuja ja sitruuna taas kirpeydellään vie niitä karvaita viherjauheen viboja pois. Etenkin sitruunan käytön puolesta liputan mitä tulee viherjauheisiin! Ja jos näiden jälkeen maku on vielä turhan karvas, niin sitten vaan loraus suomalaista hunajaa. Itse en muuten pysty käyttämään smoothieissa avocadoa laisinkaan, vaikka sitä usein suositellaankin. Maistuu liian voimakkaasti läpi ja oksurefleksi on aika taattu.

Jos taas et tykkää juoda smoothieita, suosittelen viherjauheiden mehuun sekoittamista. Parastahan on tuorepuristettu sellainen, johon on laitettu sitruspohjaisia hedelmiä. Appelsiinia, greippiä ja sitruunaa. Nuo jokainen peittävät makua aika hyvin kirpeydellään ja täten lasillisen juominen viherjauheen kera ei tunnu ollenkaan pahalta vaan päinvastoin. Viherjauhe kannattaa vaan sekoittaa hyvin ja jos mahdollista, laittaa vaikka siivilän lävitse mehuun. Täten välttää ne ikävät klöntit, joita muuten niin helposti kerääntyy.

IMG_7341IMG_7348

Toisaalta jokainen maku vaatii totuttelua. Joskus aikanaan, kun harjoittelin viherjauhe- smoothieiden tekemistä tein niin monet kerrat sellaisia litkuja, jotka piti kaataa samantien viemäristä alas. Nykyään osaan huomattavasti paremmin homman ja tiedän miten eri superfoodit ja aineosat maistuvat keskenään. Jos siis tuntuu, että haluaisit käyttää viherjauheita mutta et onnistu niiden mixailussa, ei kannata kuitenkaan luovuttaa. Harjoitus tekee mestarin ja makuaistikin tottuu ajan kanssa.

Miten te käytätte viherjauheita ja saatte niiden karvaan maun kitkettyä? Omiakin vippaskonsteja saa toki jakaa. :)

* Kuvissa esiintyvät tuotteet saatu CocoVilta.

On my way

7 vastausta artikkeliin “Viherjauheet, miten saada ne alas?”

  1. Kiitos Jutta! Juuri tällaista postausta kaipasin! :) Spiruliinaan oon koittanut totutella, maku on mulle pahin maailmassa…Nyt lähtee noi sitruscombot kyllä kokeiluun! :)

    • Jee, mukava kuulla että tuli tarpeeseen! :) Kandee testaa, tepsii kummasti!

  2. Palkkarissa maustettu hera (itselläni suklaa) peittää hyvin viherjauheen maun!

  3. Itse en käytä viherjauheita, mutta spiruliina menee helposti mulla tabletteina :) En sitten tiedä onko jauheella ja tabletilla muuta eroa kuin muoto.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta