Kehumisen vaikeus

Me suomalaiset olemme vaatimatonta kansaa sitä sanotaan. Kehujen antaminen, sekä vastaanottaminen tuottaa useimmalle meistä hankaluuksia. Mikä ihme siinä onkin niin ongelmallista? Jokainen meistä tietää miten hyvältä tuntuu saada kehu tekemästään työstä, uudesta kenkäparista tai ihan vaan siitä miten joku tykkää sinusta erityisen paljon. Humalassa kyllä kehutaan mutta arkielämässä ei. Itse olen aina harmitellut tätä asiaa. Ei sillä, että olisin itse jotenkin superkehuja, päinvastoin! Mietin aina välillä miksi en kehu enemmän tai miksi menen itseeni kohdistuvista kehuista hämilleni ja vähättelen takaisin.

Tämä varmaan johtuu aika pitkälle kulttuuristamme. Suomessa näytetään niukasti tunteita ja täällä on ihan uskomattoman paljon naapurikateutta. Lisäksi sanoisin, että sen minkä nuorena oppii, vanhana taitaa ja valitettavasti monissa perheissä ei kannusteta tai kehuta. Itse ihailen todella paljon Välimerellistä kulttuuria ja sitä kuinka siellä perheissä lapset kasvatetaan sellaiseen perheyhteyteen ja kohteliaisuuksia annetaan auvoisemmin. Niin hienoa! Uskon aika pitkälle myös siihen, että nuo lapsuuden kehut ja tsempit auttavat rakentamaan omaa minäkuvaamme tulevaisuutta varten. Osaat kehua muita enemmän, kun olet itsekin saanut kehuja.

IMG_7405IMG_7407IMG_7400IMG_7401

Itselleni etenkin kehujen vastaanottaminen on aina ollut hankalaa. Mielestäni nuo tilanteet ovat usein kiusallisia ja koitan ne nopeasti sheivata jollain vähättelevällä argumentilla. Usein täällä blogissakaan en tiedä miten vastaisin kehuihin niin etten kuulostaisi millään tapaa ylimieliseltä. Sillä jos olet iloisella mielellä kiitos, etkä nöyristele olet ihan varmasti jonkun mielestä itserakas. Mutta oikeasti, miksi vähätellä itseään, varsinkin jos toinen sanoo jotain hyvää ja kannustavaa?

Vastaavasti sitten taas tahdon haastaa ainakin itseäni jälleen kehumaan enemmän muita. Miettii kuinka paljon me päivittäin kohdataan töissä, kotona, harrastuksissa ja kaupungilla ihmisiä joissa olisi kehuttavaa. Kuitenkin vain pieni murto-osa avaa suunsa. Musta on välillä kiva kehua esimerkiksi kassatätiä tai asiakaspalvelijaa jos olen saanut erityisen hyvää palvelua. Lisäksi koska kiinnitän aika paljon huomiota ihmisten asuihin, vaatteet ovat usein se ”helppo” kehumisen aihe.

IMG_7410IMG_7398IMG_7396

Kengät Adidas / Farkut Zara / Laukku Coccinelle / Takki H&M / T-paita GT

Kehumistakin voi toki harjoitella ja haastaa itseään. Pikkuhiljaa, alkuun tutuille jonka jälkeen sitä voi harjoitella myös tuntemattomien kehumista. Tai kummati päin se lienee helpompaa kullekin? Kehu päivässä -periaate on mielestäni aika hyvä haaste jolla sitä voi halutessaan lähteä liikenteeseen. Nyt varsinkin, kun Suomessakin alkaa vihdoin se oikea kesä, ei ole ollenkaan hassumpi jakaa sitä hyvää mieltä muillekin. Tutuille ja tuntemattomille! 🙂

Mitä mieltä te olette kehumisesta, onko se tärkeää? Kehutteko paljon tai saatteko kehuja? 

Kommentit (9)
  1. Outi Karita
    4.7.2015, 09:43

    Mä oon aina ihmetellyt, sitä kehujen vähättelyä, ärsyttävää. Jos kehun jonkun uutta paitaa, niin jos vastaus on vähättelevä, et tää nyt on tämmönen vaan… Tekis mieli kysyä, että no kui ostit 😛 Must ei oo ylimielistä kiittää ja vaikka todeta, kiitoksen perään, että itekin tykkään kovasti 🙂

  2. No nyt täytyy kyllä kehua sun kuvia! 🙂 Näytät kyllä todella kauniilta näissä kuvissa, ja voisit poseerata minkä tahansa lehden muotikuvissa 🙂

    1. Ja tähän se vaatimaton höpö, höpö! 😀 Mutta kiitos kuitenkin, nätisti sanottu. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *