Rodos lähenee…

Muutama viikko enää töitä, jonka jälkeen suuntaamme heti lomani kärkeen viikoksi Rodokselle. Tällä hetkellä fiilis on vähän vaihteleva, sillä Kreikan tilanne kuulostaa oikeasti aika ikävälle. Mitä jos lomamme ei onnistukaan, käteinen loppuu kesken, kortit ei käy tai kaupungissa on muuten vaan hirveä härdelli päällä? Elintarvikkeiden ja bensan hamstraaminen kuulostaa oikeasti niin lopun alulta. Eipä sitä auta kuin toivoa, että hommassa tapahtuisi nyt jokin ihmekäänne, joka korjaisi asioita edes hieman normaalimpaan suuntaan…

Me olemme tosiaan suuntaamassa Rodoksen Kaupungista kolmen kilometrin päähän, ihan Tuulisen Rannan kupeeseen Rodoksen Länsirannikolle. Hotellimme on tasokkaan oloinen all inclusive -hotelli, joka toivon mukaan täyttää odotukset. Itse mietin alkuun Rodosta paikkana vähän epämielenkiintoisena mutta tässä nyt hieman mestaan tutustuneena pakko sanoa, ettei se välttämättä mikään ihan huono vaihtoehto ollutkaan. Päätös tähän suuntaan syntyi siinä vaiheessa, kun selailtiin hotelleja ja lentoja, sekä etsittiin budjetillisesti kannattavaa mutta myös tasokasta hotellia. Tässä hinta-laatusuhde ainakin vaikutti kohtaavan. Portugalissa vastaavasta olisi joutunut maksamaan kaksinkertaisen hinnan…

Joku mainitsi kommenttiboxissa, että Rodos on kunnon ”Alanya”. Niin, suomalaisia varmasti piisaa mutta niin riittää myös toivon mukaan aurinkoa, hyvää ruokaa, shoppailtavaa ja nähtävää. Ajatuksissamme on vuokrata auto ja kierrellä sillä, käydä Rodoksen Vanhassa Kaupungissa, Rodini-puistossa, Perhoslaaksossa, Lindoksella ja Monte Smithilla. Uskon, että kyllä tuolla tekemistä riittää! Vaikka all inclusivessa ollaankin, tarkoitus ei ole kuitenkaan asua hotellissa 24/7. Näillä näkymin mukaamme itseasiassa lähtee vielä extempore ainakin yksi kaveripariskunta ja mahdollisesti jopa toinenkin. Mielestäni tuollainen porukalla reissaaminenkin on ihan hauskaa! Varmaankaan ei majotuta samoissa hotelleissa mutta jo se, että ollaan samoilla huudeilla on ihan mukava homma. Meillä on kuitenkin edessä vielä Berliininkin reissu joka voi olla enemmänkin sellainen pariskunta ”kuherteluloma”. ;)

Postauksen syvin tarkoitus on kysellä teiltä juuri Rodoksella käyneiltä tilanteesta maassa. Onko siellä härdelliä vaiko ihan rauhallista turistialueilla? Muutenkin jos on jotain ehdotonta must juttua mikä pitäisi siellä nähdä niin kertokaahan! Näistä on aina apua. :)

Alla muutama kuva hotellialueeltamme (lainattu Tjärebog.fi -sivustolta). 

RHOCOSM1028_2_30thumb_RHOCOSM1011_2_30_1024RHOCOSM1025_2_30RHOCOSM1044_2_30

On my way

20 vastausta artikkeliin “Rodos lähenee…”

  1. Himppu vie! Multa on mennyt ihan ohi teidän rodokselle lähtö! Meillä olis reissu tulossa vasta elokuun puolessa välissä. Vähän kanssa jänskää miten siellä tuo tilanne kehittyy. Mutta innolla odotan matkavinkkejä! Me ollaan noiden yllämainittujen lisäksi suuntamassa falirakin vesipuistoon, jota ne mainostaa euroopan isoimpana :D

    • Nojoo, arvaa vaan mietityttääkö se täälläkin. :D Aah, vesipuistokin kuullostaa hauskalta vaikken mikään vesipeto olekaan. Ja matkavinkkejä kyllä tulossa matkan jälkeen! ;)

  2. Kävin Rodoksella muutamia vuosia sitten ja päällimmäisinä muistoina ovat polttavan kuuma aurinko, iho kärtsäsi ihan kunnolla, upea vanha kaupunki ja ne täydelliset illat.

    Kaikki ihanat pikku putiikit, koruliikkeet ja jopa viinakaupat olivat näkemisen arvoisia. Uusia jännittäviä juomia löytyi vaikka en itse pahemmin edes juo. Myös yöelämä oli hyvä. Tasokkaita ja siistejä klubeja.

    • Mukava kuulla, että positiivisia muistoja mielessä. :) Eli suojakerroin sitten vaan kohdilleen, eikö! Yökerhoihin tuskin kauheasti mennään mutta kiva jos siellä on kuitenkin liikennettä iltaisin eikä ihan kuollutta. :)

  3. Moi!
    Lindos on kyllä sellainen paikka jonne kannattaa mennä ehdottomasti!

    Challenge The World- blogin Jenny oli juuri Rodoksella lomailemassa :)

    • Okei, Lindoksen reissu siis ehdottomasti toteutukseen! Pitääkin katsoa tuosta blogista matkavinkkejä jos sieltä jotain löytyisi. :) Kiitokset vinkeistä!

  4. Me oltiin Rodoksella länsirannikolla sporttilomalla (Tjäreborgin Miramare) pari viikkoa sitten ja kaikki oli tietty ihan normaalia. Vaikka normaalisti ei käydä millään retkillä, niin nyt lähdettiin kuumimpana päivänä tjäreborgin ”luksus purjehdukselle”. Iso purjevene, lähtö Rodoksen kaupungin satamasta, veneellä kapteeni ja meitä matkustajia (kaikki pohjoismaista ja vain aikuisia) yhteensä 10. Pysähdyttiin itärannikolla poukamissa snorklailemassa ja aurinkoa ottamassa. Ihana reissu, mahtavat maisemat ja rentoa menoa!
    Ravintolasuosituksena Nireas vanhassa kaupungissa (EI se Nireas joka satamakadulla). Ravintola vähän sivussa isoimmilta turistikaduilta, ihanan puutarhan keskellä kattoköynnösten alla ja ruoka tosi hyvää. Hauskaa reissua, lähtisin koska vaan uudestaan!

    • Oih, kuulostaa ihanalta! Nyt alkaa kyllä matkakuume nousemaan… ;) Me itseasiassa katsottiin alkuun samaa hotlaa! Ja sport-pääte houkutti. :D Valittiin kuitenkin se laiskempi vaihtis… ;D

  5. Hei! Olen juuri tällähetkellä lomalla Rodoksella, tässäpä sitä altaalla makoillaan (varjon puolella tosin koska tuli niin kuuma :D)! Hotellimme sijaitsee ihan vanhan kaupungin vieressä. Turisteja on edellisiä vuosia vähemmän, joten esim. ravintoloiden sisäänheittäjät voivat olla päällrkäyvän tuntuisia, mutta muuten täällä on erittäin rauhallista. Turisteista pidetään hyvää huolta enkä itse ainakaan ole tuota rahakriisiä edes jurikaan huomannut. Raflojen hintoja kannattaa tsekkailla ennen sisään astumista ja kuitti muistaa pyytää. Automaatit toimivat, eikä nostoraja koska ulkolaisia pankkeja, mutta käteistä on hyvä varata reilusti mukaan. Itse otimme reilun tonnin käyttörahaa (neljän hengen seurue), sillä on tosiaan surku jos rahat pankeista loppuu eikä rahat riitä ruokaankaan. Oispa ainaki erilainen loma! :D

    Mutta tosiaan, ihan turvallisin ja hyvin mielin tänne voi tulla suhailemaan. Hyvää lomaa! :)

    • Kiitos kommentistasi! Tulipa rauhallinen mieli… Tuota siis itsekin mietin mahtaako se vaikuttaa mutta kiva tosiaan ettei ainakaan toistaiseksi. Toivottavasti tilanne ei muutukaan huonompaan suuntaan! Kiitos infosta. :)

  6. Moi,

    palasin juuri Kreetalta viikon reissusta lauantaina, ja täytyy sanoa, että vallitseva tilanne ei näkynyt ainakaan siellä mitenkään! Enemmän tuntuu, että ihmiset (ja media?) vauhkoaa enemmän muualla maailmassa. Toki voi olla, että oltiin reissussa juuri hyvään aikaan, ja voihan se olla, että tilanne muuttuu vielä mutta en tiedä. Itselläkin oli ihan samat ajatukset ennen reissua, ettei tiennyt huvittaako edes lähteä, mutta matka ylitti kyllä kaikki odotukset :) Toivotaan teillekkin mukavaa matkaa! :)

    • Okei no tämäpä mukava kuulla! Media tosiaan vauhkoaa asiasta mikä itsellä ainakin herättänyt aatoksia… Ja kiitos! Mukava kuulla, että teilläkin oli onnistunut reissu. :)

  7. Oi! Millon te lähdette?
    Myö ollaan lähössä rodokselle kahen viikon päästä ja samat ajatukset pyörii täälläkin mielessä… Liekkö ollaan samaan aikaan siellä :)

    • Me lähdetään 12.7, eli vajaa pari viikkoa siihenkin. Niin, totta… Eihän sitä tiedä. :D Nappaa hiasta jos bongaat! ;) Ja oikein mukavaa lomaa teille!

    • Hups, se olikin sporttilomalla. :D Katsoin jotenkin ajatuksissa/kiireessä, että kyseessä Tjäreborgin Sport-teemainen loma. Heiltä, kun löytyy tuollaisia valikoimistaan. Tai etenkin esim. sporttaajille suunnattuja hotelleja jne.

  8. Hyvän lomakohteen valitsitte! Kyllä Rodoksen kaupungissa iltaisin on menoa ei tarvitse pelätä että olisi kuollutta :) Kreikkalaisethan suuntaavat vasta illalliselle, kun meillä normaalisti syödään iltapalaa. Itse ehdottaisin laivareissua Symille.. mielettömän ihana mesta! Laivareissu myös Lindokselle on ihana. Sitten on perhospuistoa ja vesipuistoa.. kannattaa todellakin lähteä pienimmille rannoille (löytyy erilaisia googlettamalla) eikä jäädä vain kaupungin ja hotellin rannoille. Esimerkiksi anthony Quinn Beach ymsyms! Sitten kannattaa nauttia tietenkin frappea eli jääkahvia jos tykkää, pita gyroseja…. turistikohteissa kuitenkaan ei varmaankaan näy tuo tilanne niin pahasti joten turha stressata!! Meette sinne vaan nauttimaan :) iltaisin kannattaa viettää aikaa vanhassakaupungissa, koska siellä enimmäkseen paikalliset liikkuvat iltaisin. Paljon mukavampaa katsoa aitoa menoa eikä turisteja vain :)

    • Kuulostaa hyvältä! Olen siis käynyt kyllä Kreikassa parikin kertaa ja tuo kulttuuri on tuttu. Siihen ei koskaan pety! :) Mieletön ruoka, ihmiset ja aurinkoa. Tällä kertaa vaan tuo tilanne mietitytti mutta ehkä sen kanssa ei ole ongelmaa…

      Meidän hotelli on tosiaan 3km kaupungista. Mutta eipä tuo pitkä matka ole jos miettii, että iltaisin suuntaisi sinne syömään tms. :)

      Kiitos vinkeistä! :))

  9. Ihanaa menette Rodokselle!:) Mä palasin sieltä just viikko sitten.- Meinasin heti ottaa saman tien uuden matkan sinne. Tykkäsin valtavasti! Tosiaan mediassa ja muualla enemmän härdelliä tosta Kreikan tilanteesta. Ei näkynyt paikan päällä sen ihmeemmin. Turistit kyl pärjää. Jossain kaupois oli eetei saanut kortilla maksettua, muuten ei ollut mitään ongelmia. Nauttikaa auringosta ja Rodoksesta! :-)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta