Rodos lähenee…

Muutama viikko enää töitä, jonka jälkeen suuntaamme heti lomani kärkeen viikoksi Rodokselle. Tällä hetkellä fiilis on vähän vaihteleva, sillä Kreikan tilanne kuulostaa oikeasti aika ikävälle. Mitä jos lomamme ei onnistukaan, käteinen loppuu kesken, kortit ei käy tai kaupungissa on muuten vaan hirveä härdelli päällä? Elintarvikkeiden ja bensan hamstraaminen kuulostaa oikeasti niin lopun alulta. Eipä sitä auta kuin toivoa, että hommassa tapahtuisi nyt jokin ihmekäänne, joka korjaisi asioita edes hieman normaalimpaan suuntaan…

Me olemme tosiaan suuntaamassa Rodoksen Kaupungista kolmen kilometrin päähän, ihan Tuulisen Rannan kupeeseen Rodoksen Länsirannikolle. Hotellimme on tasokkaan oloinen all inclusive -hotelli, joka toivon mukaan täyttää odotukset. Itse mietin alkuun Rodosta paikkana vähän epämielenkiintoisena mutta tässä nyt hieman mestaan tutustuneena pakko sanoa, ettei se välttämättä mikään ihan huono vaihtoehto ollutkaan. Päätös tähän suuntaan syntyi siinä vaiheessa, kun selailtiin hotelleja ja lentoja, sekä etsittiin budjetillisesti kannattavaa mutta myös tasokasta hotellia. Tässä hinta-laatusuhde ainakin vaikutti kohtaavan. Portugalissa vastaavasta olisi joutunut maksamaan kaksinkertaisen hinnan…

Joku mainitsi kommenttiboxissa, että Rodos on kunnon ”Alanya”. Niin, suomalaisia varmasti piisaa mutta niin riittää myös toivon mukaan aurinkoa, hyvää ruokaa, shoppailtavaa ja nähtävää. Ajatuksissamme on vuokrata auto ja kierrellä sillä, käydä Rodoksen Vanhassa Kaupungissa, Rodini-puistossa, Perhoslaaksossa, Lindoksella ja Monte Smithilla. Uskon, että kyllä tuolla tekemistä riittää! Vaikka all inclusivessa ollaankin, tarkoitus ei ole kuitenkaan asua hotellissa 24/7. Näillä näkymin mukaamme itseasiassa lähtee vielä extempore ainakin yksi kaveripariskunta ja mahdollisesti jopa toinenkin. Mielestäni tuollainen porukalla reissaaminenkin on ihan hauskaa! Varmaankaan ei majotuta samoissa hotelleissa mutta jo se, että ollaan samoilla huudeilla on ihan mukava homma. Meillä on kuitenkin edessä vielä Berliininkin reissu joka voi olla enemmänkin sellainen pariskunta ”kuherteluloma”. 😉

Postauksen syvin tarkoitus on kysellä teiltä juuri Rodoksella käyneiltä tilanteesta maassa. Onko siellä härdelliä vaiko ihan rauhallista turistialueilla? Muutenkin jos on jotain ehdotonta must juttua mikä pitäisi siellä nähdä niin kertokaahan! Näistä on aina apua. 🙂

Alla muutama kuva hotellialueeltamme (lainattu Tjärebog.fi -sivustolta). 

RHOCOSM1028_2_30thumb_RHOCOSM1011_2_30_1024RHOCOSM1025_2_30RHOCOSM1044_2_30

Kommentit (20)
  1. Ihanaa menette Rodokselle!:) Mä palasin sieltä just viikko sitten.- Meinasin heti ottaa saman tien uuden matkan sinne. Tykkäsin valtavasti! Tosiaan mediassa ja muualla enemmän härdelliä tosta Kreikan tilanteesta. Ei näkynyt paikan päällä sen ihmeemmin. Turistit kyl pärjää. Jossain kaupois oli eetei saanut kortilla maksettua, muuten ei ollut mitään ongelmia. Nauttikaa auringosta ja Rodoksesta! 🙂

  2. Hyvän lomakohteen valitsitte! Kyllä Rodoksen kaupungissa iltaisin on menoa ei tarvitse pelätä että olisi kuollutta 🙂 Kreikkalaisethan suuntaavat vasta illalliselle, kun meillä normaalisti syödään iltapalaa. Itse ehdottaisin laivareissua Symille.. mielettömän ihana mesta! Laivareissu myös Lindokselle on ihana. Sitten on perhospuistoa ja vesipuistoa.. kannattaa todellakin lähteä pienimmille rannoille (löytyy erilaisia googlettamalla) eikä jäädä vain kaupungin ja hotellin rannoille. Esimerkiksi anthony Quinn Beach ymsyms! Sitten kannattaa nauttia tietenkin frappea eli jääkahvia jos tykkää, pita gyroseja…. turistikohteissa kuitenkaan ei varmaankaan näy tuo tilanne niin pahasti joten turha stressata!! Meette sinne vaan nauttimaan 🙂 iltaisin kannattaa viettää aikaa vanhassakaupungissa, koska siellä enimmäkseen paikalliset liikkuvat iltaisin. Paljon mukavampaa katsoa aitoa menoa eikä turisteja vain 🙂

    1. Kuulostaa hyvältä! Olen siis käynyt kyllä Kreikassa parikin kertaa ja tuo kulttuuri on tuttu. Siihen ei koskaan pety! 🙂 Mieletön ruoka, ihmiset ja aurinkoa. Tällä kertaa vaan tuo tilanne mietitytti mutta ehkä sen kanssa ei ole ongelmaa…

      Meidän hotelli on tosiaan 3km kaupungista. Mutta eipä tuo pitkä matka ole jos miettii, että iltaisin suuntaisi sinne syömään tms. 🙂

      Kiitos vinkeistä! :))

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *