Banaani-mustikkapiirakka (M, GL)

Torstaina iski piirakkahimo, joten pitihän sitä jonkunlainen terveellisempi maidoton ja gluteeniton versio kehitellä! Siitä on aikaa, kun viimeksi olen piirakan pyöräyttänyt enkä muistanut kuinka helppo homma se onkaan. Toki jos sen maidottomana ja gluteenittomana haluaa joutuu hieman enemmän soveltamaan ja miettimään mitkä aineosat toimisivat keskenään. Kananmunat, banaani, leivinjauhe, kookosjauhot ja kaurahiutaleet ovat kuitenkin sellainen aika varma viisikko osana onnistunutta pohjaa. Siihen vielä lisäksi neste ja makeutus niin jo tulee toimiva setti! Täytettähän voi sitten vaihdella mutta itse päädyin mustikoihin, koska niitä sattui pakastimesta löytymään. Mustikkapiirakka on muutenkin yksi ehdoton suosikkini, joten ei huono valinta torstai-piirakaksi. 😉

Ja sitten ohjetta olkaa hyvä!

Mustikka-banaanipiirakka (M, GL)

  • 1 kypsä banaani
  • 1,5 dl kaurahiutaleita
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 dl CocoVi kookosjauhoja (*gift)
  • 2 rkl hunajaa
  • 2 kananmunaa
  • 4 dl makeuttamatonta mantelijuomaa
  • Halutessaan 1 tl vanilliinisokeria/kookossokeria

Täyte:

  • 2-3 dl suomalaisia mustikoita
  • 1 dl makeuttamatonta mantelijuomaa
  • Halutessaan hieman hunajaa tms. makeuttajaa

Sekoitetaan pohjan aineet keskenään blenderissä. Makeutuksen suhteen kannattaa hieman maistella taikinaa jotta saa siitä haluamansa makoisen. Itse laitoin pelkän hunajan pohjaan ja mielestäni se riitti, sillä banaani tuo kuitenkin makeutta aika mukavasti… Kun pohja on sekaisin, kaadetaan se kookosöljyllä voideltuun uunivuokaan. Sekoitetaan täytteen aineosat erikseen blenderissä ja kaadetaan pohjan päälle. Paistetaan uunin keskitasossa 225 asteessa 30-60 minuutin ajan (uunin tehosta riippuen). Meillä on ehkä maailman hitain uuni, joten itse pidin piirakkaa 60 minuuttia uunissa. Uunin jälkeen laitetaan kylmään viilenemään ja jähmettymään noin 15 minuutin ajaksi.

Sitten vaan nautiskelemaan. Päälle voi ripotella vielä marjoja tai vaikka kookoshiutaleita, nams!

IMG_7579IMG_7573

Kommentit (5)
  1. Ei kait voi laittaa 4 dl mantelijuomaa, se menee ihan veteläksi, vedeksi, onko tässä ohjeessa väärä määrä mantelijuomaa.

  2. Oi nam! Näyttää ihan törkeän hyvältä, ehkä pistän testiin jo tänään! 😉 löysin blogisi itse asiassa vasta tänä aamuna ja oonkin tässä viimeisen tunnin ajan lueskellut sun postauksia. Tosi mielenkiitoisia ja hyvin kirjoitettuja juttuja, oon ihan koukussa! 😀 sait kyllä saman tien musta uuden lukijan!

    1. Kiva kuulla! 🙂 Niin ja kiitos. Kokeiles ihmeessä reseptiä, on kyllä aika herkkua. Pitää varmaan pyöräyttää uusiksi toisilla marjoilla tai esim omenoilla.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *