Mitä minulle oikeasti kuuluu?

Musta tuntuu, että aika harvoin kirjoittelen blogiini kuulumisia. Lähes aina mulla on kirjoituksissani jokin aihe tai ajatus, jonka pohjalta lähden tekstiä rakentamaan. Tänään mietiskelin jaksanko vielä aloittaa kasaamaan Rodos-postauksia ja vastaus on, että en. Laiska minä, siirrän sen huomiseen. Sen sijaan ajattelin kirjoitella teille kuulumisia. Mitä minulle oikeasti kuuluu?

Olen ihminen joka pohtii aika paljon kaikkea ja mietiskelee tuntemuksiaan. Välillä oikeasti jopa hieman liikaakin. Toisinaan toivoisin, että voisin elää ”enemmän” ja miettiä vähemmän. Vaikka olen elämässäni aika irrallisena aina elänytkin, harkitsen hyvin pitkään ns. siirtoja. Jollain tapaa tällä hetkellä on fiilis, että kaipaisin elämääni jotain lisäpotkua. En tarkoita ettenkö olisi onnellinen mutta monen asian priorisointi arjessa ei mene tällä hetkellä ehkä täysin nappiin. Blogi on minulle rakas ja toivoisin ehkä jopa hieman enemmän aikaa sille. Toisaalta jälleen matkalla käydessäni iski minulle jonkunlainen matkustuskaipuu… Täytin kuukausi sitten 28-vuotta jonka vuoksi on ehkä ihan syytäkin mietiskellä mitä sitä oikeasti elämältään haluaa. Omissa unelmissani ei ole koskaan siintänyt punainen talo ja perunamaa, jonka vuoksi hyvinkään moni ns. vakijuttu ei kulje edelleenkään käsikädessä minun onnellisuuteni kanssa. Tavallaan kuitenkin voin itse hyvin allekirjoittaa sen kuinka helposti sitä vaan tekee asioita vaikkei olisi välttämättä 100 % tyytyväinen kaikkeen. Moni elää koko elämänsä tehden jotain ja unelmoiden toisesta… Sitten eläkkeellä mietitään miksi en toteuttanut nuorena unelmiani?

IMG_8199

Toisaalta ihmisellä on kai aika luontainen tarve aina unelmoida jostain mitä itsellään ei sillä hetkellä ole. Mutta sitten taas toisaalta, miksi niitä unelmiaan ei kuitenkin toteuttaisi? Miettii kuinka vähästä esimerkiksi terveys voi olla kiinni. Nyt sitä ajattelee kuinka pitkästi on vielä elämää edessä mutta ethän voi koskaan tietää? Tänä päivänä yhä nuoremmat ihmiset sairastuvat vakaviin sairauksiin, etkä muutenkaan voi koskaan tietää mikä päivä on viimeisesi. Se, että opettelee ELÄMÄÄN on oikeasti jalo taito sekin. Ei vaan suorita päivästä toiseen, vaan opettelee elämään elämäänsä. Meistä jokaiselle se voi tarkoittaa eri asioita mutta itselleni se meinaa elämästä nauttimista. Sitä, että teen joka päivä asioita joista nautin. Esimerkiksi tätä tekstiä kirjoittaessani minua hymyilyttää. Pidän tästä puuhasta niin kovin, että se saa hymyn huulilleni. Mutta koenko näin kaikesta mitä teen, en. Toisaalta monissa asioissa on puolensa. Se mitkä puolet sitä asioissa näkee on myös aika pitkälle itsestään kiinni. Ristiriitaista tekstiä vai mitä? :)

Itse en ole koskaan ollut kuitenkaan suorittaja-ihminen vaikka tämän päivän maailma niin tuntuukin meiltä jokaiselta vaativan. Joka suunnalta toitotetaan kuinka tulisi olla sitä tai tätä. Raha on suuressa roolissa, eihän ilman sitä elä. Itsekin valehtelisin jos sanoisin etten mieti rahaa koskaan. Tottakai sitä joutuu miettimään, jotta pystyy säilyttämään elintasonsa. Sitten taas toisaalta jos tottuu tiettyyn elintasoon on siitä vaikea tulla ainakaan alaspäin. Rahalla on valtaa. Silti olen sitä mieltä, että rahan ei pitäisi antaa tulla unelmien tielle. Voi olla, että joudut aloittamaan hieman huonommasta mutta et voi koskaan tietää mihin se tie sinut vie. Rohkeutta on hypätä tuntemattomaan jos se on tapa toteuttaa omat unelmansa!

IMG_8200

Elämässäni on tosiaan jo pidempään ollut hieman seesteisempi vaihe. Vakityö, blogi, parisuhde, arki, ei rahahuolia, kiva asunto ja oikeastaan periaatteessa asiat ihan reilallaan. On kuitenkin asioita joita jatkuvasti olen viimeisen puolen vuoden aikana pohtinut. Kaipuu johonkin omassa elämässään, tai oikeastaan mihin suuntaan lähtisin unelmiani viemään. Rohkenenko ottamaan askeleita tuntemattomaan? Minulle siis kuuluu periaatteessa todella hyvää, mutta jollain tapaa myös muutamia kinkkisiä kysymysmerkkejä ja valintoja. Tavallaan myös syksy on aina ollut itselleni sellainen uuden alku ja valintojen tekemisen aikaa. Siksi ehkä nämä pohdinnat nostavat juuri nyt päätään. Näistä huolimatta ajattelin nauttia lomastani ja työstää valintojani samalla ajatuksissani. Ehkä myös luottaa sydämen ääneen, mitä se ikinä tulee minulle sanomaankaan.

Onko muilla samankaltaisia pohdintoja tällä hetkellä? Unelmia joita haluaisi lähteä toteuttamaan mutta mietityttää? Vaikeita valintoja kenties?

On my way

11 vastausta artikkeliin “Mitä minulle oikeasti kuuluu?”

  1. Hei! Vähän samanlaista pohdintaa käyn läpi aika usein.. mitä elämältäni oikeasti haluan ja haluanko koko loppu elämän elää näin miten nyt elän. En uskalla toteuttaa unelmiani, koska ajattelen liikaa muita kuin itseäni. En tiedä. Olen vielä nuori kuten sinäkin mutta pakko sitä on ajatella mitä haluaa ja mitä kaikkea voisi ollakkaan, jos pystyisi ja uskaltaisi ottaa isoja askeleita eteempäin. Sulle tsemppiä jatkoon ja hyvää kesän loppua! :)) Koitetaan saada jotain selkoa siihen mitä se sydän yrittää kertoa ;)

    • Ehkä ei ole huono välillä pohtia. :) Itse mietin, että tietyllä tapaa elämässä on ihan hyväkin olla itsekäs… Tottakai ottaa muutkin huomioon mutta jos unelmoit jostain itsekkäästä kuten vaikka matkustelusta, ihmiset jotka sinusta todella välittävät kyllä ymmärtävät ja haluavat sinun toteuttavan unelmiasi. Toisaalta aikaa on mutta kuitenkin, ei loputtomiin.

      Ja kiitos, samaa toivon myös sinulle! :)

  2. Kiva lukea tälläisiä postauksia myös välillä! :) mistä tuo bikinien yläosa on?

  3. Mukava oli tämmöinenkin postaus välillä :) Kolahti myös itselle aika hyvin, koska tässä viime aikoina tullut pohdiskeltua vähän samanlaisia juttuja. Mulla on opiskeluja enää vähän reilu vuosi jäljellä, joten paljon tullut nyt mietittyä tulevaisuuden suunnitelmia ja niitä omia unelmia. Ehkä suurin liittyy tällä hetkellä tulevaan asuinpaikkaan ja siihen, mistä sitä ”oikeeta” työpaikkaa sitten hakisi. Oon aina unelmoinu ulkomailla asumisesta ja työskentelystä ainakin hetkellisesti ja nyt voisi olla otollinen aika sille, kun ei omaa perhettä ole eikä muutakaan sitovaa. Mutta sitten aina tulee kuitenkin mietittyä pärjäänkö varmasti ja tuleeko hirveä ikävä läheisiä ja tuun jo kuukauden kuluttua maitojunalla kotiin :D Mutta toisaalta, varmaan parempi kokeilla kun sitten myöhemmin katua sitä, että ei edes yrittänyt :) Ja oon kyllä samaa mieltä, kannattaa luottaa siihen sydämen ääneen, usein kun sitä kuuntelee, syntyy ne parhaimmat päätökset!

    • Kiva kuulla. :) Ja mukava kuulla, että muillakin samankaltaisia pohdintoja tulevaisuutta koskien.

      Koskaan ei saisi mielestäni miettiä päässään noita kauhukuvia mitä voisi pahimmillaan tapahtua. Jotenkin todella turhaa, koska juuri silloin se pelko estää meitä toteuttamasta unelmiamme!! Syyllistyn tuohon itsekin, koska olen järkevä ja mietin ratkaisuni tavallisesti myös järjellä (paitsi ihmissuhteissa). Jos ulkomaat houkuttavat niin hae ihmeessä töitä sieltä! Vaikka alkuun kolmeksi kuukaudeksi, jolloin voit miettiä ettei aika ole liian pitkä. Olen aika varma, että haluat vielä jäädä jos mesta on sellainen jossa viihdyt. :)

      Anyways, tsemppiä päätösten tekoon ja todellakin, sydämmen ääntä kuunnellen!

  4. Kiva kun otit aiheen puheeksi, kävin jonkin aikaa sitten läpi ihan samanlaisia ajatuksia. Minulla oli upea vakituinen työpaikka ja kaikki asiat järjestyksessä, mutta silti tuntui että en ole vielä nähnyt ja kokenut tarpeeksi jäädäkseni paikalleni. Vaikka ulkomailla jo asuinkin, tuntui että haluan lisää seikkailuja ja päätin muuttaa Australiaan. Tuntuihan se vähän pelottavalta alkuun, mutta työt ja asunnot järjestyivät nopeasti ja olen kokenut jo näiden ensimmäisten kolmen kuukauden aikana niin mielettömiä juttuja, että en kadu lähtöäni koskaan! Suosittelen irtiottoa, takaisinhan pääsee aina :)

    • Kiitos Pilvi kommentistasi!

      Niin… Jollain tapaa sellainen ”jämähtäminen” tuntuu tällä ikää ehkä hieman haastavalle välillä. En kuitenkaan tahdo, että elämä menee samaa kaavaa seuraavat kymmenen vuotta. Olitpas rohkea, mahtavaa! Ja juuri noinhan siinä tavallisesti käy, kun tekee oikean valinnan. Ei kaduta pätkääkään!! :))

  5. Olen myös kova unelmoimaan ja haaveilemaan ja suunnittelemaan kaikenlaista. Minulla on monenlaisia unelmia, mutta kuten Maijukin sanoi, ajattelen liikaa muita kuin itseäni, joten moni asia on jäänyt toteuttamatta. Pelkään, että minusta tule yksi niistä vanhuksista, jotka ”katuvat” elämäänsä tai siis sitä, ettei ole uskaltanut elää ja mennä ja kulkea. Ehkä joku päivä repäisen ja toteutan kaikki unelmani :) Toivossa on hyvä elää, eikö :D

    • Tavallaan on arvostettavaa ajatella muita ihmisiä mutta ei liiaksi. Hittolainen, tahtoisin tavata läheisesi ja sanoa heille, että nyt pitää antaa tämän tytön toteuttaa unelmansa! ;D Tarvisit läheistesi kannustusta siihen, että voisit tehdä haluamiasi asioita. Kannattaa oikeasti miettiä, aloittaa vaikka siitä pienimmästä unelmasta ja unohtaa hetkeksi muiden aatokset.

      Minusta olisi myös niin ikävää olla se vanhus joka toteaisi, että niin paljon jäi kokematta ja näkemättä. Siksi esimerkiksi matkustaminen on juttu jota tahdon tehdä vielä enemmän! Avartaa maailmankatsomusta ja lähteä siitä kuplasta johon sitä niin helposti jämähtää. Moni asia on niin hyvin mutta kuitenkin ELÄÄ on asia jota sitä oikeasti tahtoo tehdä.

  6. Hei. Tosi hyvä teksti. Olen sua vähäsen nuorempi (26-v) ja mulla on toisinaan sellainen olo, että kun yritän tehdä jotain päätöstä, ikään kuin tiedän, mihin lopputulokseen haluaisin tulla, mutta minun pitää käydä kaikki vaihtoehdot läpi ja kasata itselleni jonkinlainen päänsisäinen raportti, että nämä seikat tukevat vaihtoehtoa A, nämä taas ovat sen huonot puolet, kun taas B… plääplää… ja sitten tuntuu että on pakko valita se, jota järkiseikat puoltaa. Vaikka oikeasti tiedän, mitä haluaisin, mutta en voi muka tehdä jotain vain siksi että tuntuisi siltä. Pari vuotta sitten päätin antaa itselleni luvan oikaista, jättää ”raportit” sikseen, ja toisinaan vaan tehdä niin kuin sisimmässä tuntuu oikealta. Vasta myöhemmin kuulin, että sitä kutsutaan intuitioksi. Se on tuottanut loistavia tuloksia. Nykyään uskallan aika usein tehdä niin kuin haluan, ei nin kuin olisi järkevintä, ja olen onnellisempi. Kenellekään ei tarvitse selitellä mitään. En ole tilintekovelvollinen kenellekään ihmiselle. Eräs helpottavimmista päätöksistä on, että en aio tehdä lapsia, vaikka ulkoiset paineet on mitä on. Se ei tunnu oikealta, ei minun elämältä. Ja kun mieskin suhtautui OK, vapautui kaikki tulevaisuuden suunnitelmat ihan eri tavalla:)
    Toivottavasti sinäkin keksit, mitä elämässä voisi vähän fiksata, ja tulet vielä tyytyväisemmäksi! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta