Omien unelmien tavoittelu itsekästä(kö)?

Kuten olette huomanneet, viime aikoina mielessä on pyörinyt tulevaisuus. En tiedä onko siihen syypää tämä vuodenaika, lähestyvä kolmenkymmenen vuoden ikä vai ehkä vaan elämäntilanteeni. Kaikki on ikäänkuin ”vakiintunutta” ja multa ei tavallaan tällä hetkellä puutu yhtikäs mitään, mutta silti mietityttää. Tämän postauksen pointti ei ole ”jauhaa” enää tätä omaa epämääräistä olotilaa, vaan pureutua paremmin siihen onko se omien unelmien toteuttaminen oikeasti väärin?

Jäin itseasiassa miettimään asiaa sen jälkeen, kun teistä muutama kommentoi tekstejäni kommenttiboxiin. Sieltä löytyi ainakin pari tyyppiä, joilta löytyy unelmia mutta ei uskallusta toteuttaa niitä. Ja miksikö? -Koska ajattelee liikaa muita. Tuota jäin oikeasti pohtimaan… Onko unelmien toteuttaminen todellakin niin itsekästä? Tottakai ymmärrän, että on olemassa ihmistyyppi joka ajattelee aina muut itsensä edelle. Monet tällaiset ihmiset varmasti jättävät omat haaveensa taka-alalle ja palvelevat muita. Mutta silti! Miksei kukaan tsemppaa heitä? Edes vaikka se oma puoliso tai paras ystävä? Minä ainakin tahtoisin, että sinä toteutat unelmasi.

Itse olen aina miettinyt asiaa niin, että jos esimerkiksi seurustelee pitää molemmilla olla vapaus toteuttaa itseään. Jos ne unelmat vaativat osa-aikaista työskentelyä ulkomailla niin so what tai vastaavasti jotain muuta uhrauksia, niin kyllä rakastava puoliso ymmärtää. Toki joskus unelmat vaativat myös veronsa mutta sitä on turha pelätä. Asiat tapahtuvat kuten niiden tarkoitettu on. Mielestäni on vaan niin itsekästä estää toisen ihmisen unelmien toteutus tai antaa edes viitteitä niiden estämiseen. Tottakai jos lähdetään tekemään lapsia, ostetaan asuntovelallinen asunto ja pihaan vielä Bemari niin sinulla on tiettyjä velvoitteita, molemmilla vanhemmilla on velvoitteita. Rahaa pitää tienata ja lapset hoitaa. Nämä ovat kuitenkin valintoja ja aika harva niihin pakotetaan. Tottakai unelmia voi toteuttaa tuollaisessakin tilanteessa mutta harvemmin niin suurella vapaudella ja moodilla kuin perheettömänä. Toki on olemassa supernaisia ja miehiä ja heitä todellakin arvostan. :)

IMG_8981IMG_8980

Itse olen varma, että terveellä tapaa itsekkäät ihmiset ovat huomattavasti onnellisempia. Itsekkyyden ei kuulu olla muita satuttavaa ja tottakai esimerkiksi parisuhteessa on tehtävä uhrauksia. Siinä mielessä on mielestäni kuitenkin hyvä olla itsekäs, että tiedostaa tämän olevan sinun elämäsi eikä kenenkään muun. Mielestäni omien unelmien tavoittelu on ehdottoman tärkeää. Jos unelmasi on matkustaa, matkusta. Jos taas luoda tietynlainen ura niin tee asioita sen eteen. Jos elää elämä Lapissa vaellellen, niin mikä ettei. Ja tosiaan puhun tässä myös itselleni, koska oma ongelmani on se heittäytyminen. Mietin liikaa, koska olen jalat maassa tyyppi. Vaikka olenkin unelmoija, en koskaan tee mitään elämän pilareita heiluttavia seikkoja ilman pohdintaa. Ehkä hieman liiallistakin sellaista… Olen kuitenkin viime aikoina pyrkinyt iskostamaan päähäni sen, että jos joskus unelmien toteuttaminen on ajankohtaista niin NYT! Älä siirrä niitä päivällä, viikoilla tai kuukausilla. Ala työstämään haaveitasi NYT.

Olen myös varma, että unelmaansa elävät ihmiset ovat onnellisempia kuin ne, jotka vaan haaveilevat lopun elämäänsä yhtään haavetta toteuttamatta. Miettii millaiset kyvyt meille on annettu! Jokaiselle omat vahvuutensa ja mahdollisuudet toteuttaa itseään. Myös unelmia on erilaisia, on pieniä ja sitten niitä suurtakin suurempia. Jokainen niistä on tehty toteutettavaksi!

Heräsikö ajatuksia? Olisi mukava kuulla mitä mieltä te olette terveestä itsekkyydestä, sekä omien unelmien tavoittelemisesta? Ovatko unelmat teille ikuisia unelmia vai onko joku ryhtynyt tuumasta toimeen? 

On my way

16 vastausta artikkeliin “Omien unelmien tavoittelu itsekästä(kö)?”

  1. Osuitpa taas tekstilläsi naulan kantaan Jutta :) Olen samaa mieltä että terve isekkyys on yksi avain onneen, sen olen elämässä vähän kantapään kauttakin saanut kokea!

    Mulla oli joitakin vuosia sitten unelma, jota pyörittelin melkein päivittäin päässäni varmaan kolmen vuoden ajan. Se unelma oli, että lähtisin yksin Aasiaan määrittelemättömäksi ajaksi reppureissaamaan. Yritin oikeasti tosi kovin tukahduttaa tuon unelman, koska tiesin että sen toteuttaminen tulisi vaatimaan aika paljon, mutta se ei jättänyt mua rauhaan. Sitten palaset loksahteli yhtäkkiä paikoilleen (ero, asunnon myynti voitollisesti) ja sitten irtisanouduinkin jo töistä ja pääsin reissuun. En ollut kiertelemässä kun muutaman kuukauden (enkä koko aikaa edes yksin) mutta jestas miten iso juttu se oli mulle! Töistä irtisanoutuminen ja yksin tuhansien kilometrien päähän lähteminen ei ollut kaikkien läheisteni mielestä hyvä idea mutta kyllä kaikki asiat järjestyi parhain päin. Kerrankin tein just niin kun ite halusin :) Ja nyt äitinä voin olla vaan kiitollinen että tuo haave tuli toteutettua silloin kun siihen oli mahdollisuus!

    Tälläkin hetkellä haaveita on, mutta uskallus toteuttamiseen puuttuu. Ehkä annan niiden muhia vielä vähän aikaa ja joku kaunis päivä se toteutusvarmuus voi iskeä kuin salama kirkkaalta taivaalta!

    Tsemppiä unelmien tavoitteluun, oli ne sitten pieniä tai suuria :)

    • Voi kuinka mukava kuulla Mimi! :)

      Kuulostaa mahtavalta! Mulle tuli jotenkin tosi tsemppaava fiilis tästä kommentista, koska juurikin tulevaisuutta koskevia mietteitä päässä on jo pitkään pyörinyt. Olitpas rohkea ja ihanan itsekäs!! ;) Ja kiitos tsempeistä. <3

    • Iiiks, se on Zarasta. :O ja olen ostanut ihan liikkeestä viime viikolla. Yksi parhaimmista topeista aikoihin!!

  2. Hyvä teksti! Tuo on kyllä, totta että terve itsekkyys ei ole pahasta omia unelmia tavoitellessa. Mutta missä sitten se raja menee.. Luulen, että pieni itsekkyys on hyvä juuri silloin kun esimerkiksi puoliso pystyy kannustamaan ja olla tukena unelmien tavoittelussa.

    Omien unelmien tavoittelu voi olla välillä pelottavaa kun ei tiedä mitä tulee tapahtumaan.. Siksi ajattelen itse niin, että jos on aina omalla mukavuusalueella, ei voi kehittyä, oli se sitten mikä asia tahansa. Mutta kun uskaltautuu kokeilla uusia asioita, mennä vähän mukavuusalueen ulkopuolelle, voi onnistua ja saada lisää rohkeutta. Onnistumisien myötä onnellisuus lisääntyy ja huomaakin kohta, että on kovaa vauhtia matkalla omia unelmia. Pitää vain rohkeasti mennä eteenpäin ja tehdä sellaisiakin asioita, jotka vähän jännittäisivätkin. Asioilla on muutenkin tapana järjestyä, kun vaan uskoo niin ja ajattelee positiivisesti. Oma asenne ja suhtautuminen asioihin on avainasemassa. Jos ajattelee myönteisesti ja kiinnittää asioita hyviin juttuihin, todennäköisesti kaikkea hyvää tuleekin tapahtumaan. Positiivisuus ja hyvä energia huokuu ihmisestä.

    Tulipa pitkä kommentti, mutta aihe on mielenkiintoinen:) Kivaa päivää sinne!

    • Kiitos Linnea. :)

      Niin no itse mietin ehkä niin, että itsekkyys on hyvä juttu siihen saakka kunnes aletaan puhumaan itsekeskeisyydestä ja siitä ettei henkilö näe mitään muuta kuin itsensä ja omat tarpeensa. Itsekkyys on tervettä, kunhan se ei satuta toista ihmistä eikä valinnat oikeasti ole tehty minä, minä -meiningillä. Unelmia pitää olla ja jos toisella niitä on vähemmän niin mielestäni tämä tyyppi ei saa estää niitä runsaita toisen unelmia. Jos mietitään esimerkiksi parisuhdetta… :) Olipas sekavasti sanottu, heh.

      Mä uskon myös positiiviseen energiaan ja olenkin pyrkinyt kehittämään omaa ajattelutapaa positiivisempaan suuntaan. Olen nimittäin luonteeltani pessimisti ja helposti lähden sinne negatiivisille teille jos mieli sattuu sille päälle. Hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita ja jos kylvät hyvää, saat hyvää! Näinhän se menee. :)

      Kivaa viikonloppua sinne ja kiitos, kun jaksoit kommentoida. :)

  3. Mä just eilen kirjotin omaan blogiin tekstin vähän samasta aiheesta! (http://heinipalomieheksi.blogspot.fi/)
    Olen itse ihan mieletön haaveilija, ja nimenomaan sellainen haaveilija, joka käy saman tien toimeen haaveiden saavuttamiseksi. Aiemmin kuitenkin muistan olleeni sellainen tyyppi, joka mietti kaikki pikkujututkin moneen kertaan kaikilta eri kannoilta ja pyysi vielä neuvoa muilta, ennen kuin uskalsi tehdä valintoja. Itse yhdistän sen epäonnistumisenpelkoon sekä liialliseen epäitsekkyyteen. Vieläkin toki jännittää myöntää ääneen ”suuria” haaveita, esimerkiksi nyt haave päästä opiskelemaan palomieheksi. Mutta mielestäni rohkeutta on seurata omia unelmia ja ottaa vastaan riski epäonnistumisesta. Jos ei yritä, ei voi onnistua.
    Tuo ”terveellä tapaa itsekkäät ihmiset ovat huomattavasti onnellisempia” kolahti muhun todella kovaa! Näinhän se taitaa olla :) Pitää ihan itselle välillä vakuuttaa, että itsekkyys voi olla myös tervettä. Ja että nyt varsinkin on hyvä aika ajatella omia unelmia, kun ei tosiaan sitä perhettä vielä ole. Mies vielä pysyy hyvin näissä mun unelmoinneissa mukana :)
    Hyviä haaveiluja ja tsemppiä niiden toteuttamiseen!
    Heini

    • Aihe siis selvästi mietityttää muitakin. :)

      Mulle myös epäonnistumisen pelko on aika suuri. Vaikka tavallaan tiedänkin omat vahvuuteni ja missä olen hyvä niin ennemmin mun mieli alkaa miettimään, että ei tämä nyt kuitenkaan mene nappiin tms. Ikäänkuin valmistaudun pettymään mikä on todella typerää!! Olenkin koittanut rohkaista ajatuksiani ja sitä kautta oikeasti valmistella itseäni rohkeaksi riskien ottajaksi. Jos oikeasti koskaan ei ota riskejä, mitään ei myöskään saa.

      Meillä myös tuo toinen osapuoli tukee mua täysillä ja hän kannustaa ehdottomasti ottamaan riskejä ja ei koskaan ole sanonut ettei musta ole johonkin, tai etten saisi tehdä jotain. Se on arvostettavaa, koska niitäkin miehiä on jotka sitovat naisen hellan ja pyykkikorin väliin… Sun unelmat kuulostavat ihanilta ja vitsit tahdon tsempata sua eteenpäin niiden kanssa! Mahtavaa hakea palomieheksi, se on arvostettava työ pelastaa ihmishenkiä. :) Todella paljon tsemppiä siihen ja muihinkin tulevaisuutesi haasteisiin!

  4. Sairastuin toistamiseen vaikeaan masennukseen muutama vuosi sitten. Inhosin itseäni yli kaiken ja yritin päästä tästä maailmasta poiskin. Mietin ihan liikaa sitä, mitä muut ajattelevat, suostuin vapaaehtoisesti laittamaan muiden tarpeet ja halut omieni edelle. Se on suurin virhe, minkä olen tehnyt.

    Onneksi ymmärsin myös hakea apua, koska toivo paremmasta eli. Sieltä suosta nouseminen opetti minulle paljon itsestäni. Minun oli, ja osittain on edelleen, käytävä pitkä ja kivulias, mutta myös antoisa prosessi itseni kanssa, jotta siihen suohon ei tarvitsisi palata enää koskaan uudestaan. Minun oli opittava rakastamaan itseäni, ja olemaan myös itsekäs. Välillä ehkä liiankin itsekäs, mutta pääosin koen olevani itsekäs terveellä tavalla. Olen alkanut oikeasti toteuttaa niitä omia unelmiani, vaikka ne olisivat toisten mielestä ei-niin-järkeviä. Edelleen takana kalvaa välillä kovasti se ajatus, että mitä muut mahtavat tekemisistäni ajatella, mutta onneksi pääsen siitä ajatuksesta joka kerta nopeammin yli. Tämä on mun elämä ja onneksi olen ymmärtänyt, että olen jo tarpeeksi iso päättääkseni sen käyttötarkoituksesta itse.

    Ja sitä paitsi, jotta minä voin olla hyvä puoliso, ystävä, sisar, työkaveri ym. toisille, on minun oltava ensin hyvä myös itselle. Ja usein se vaatii sen, että pistän oman edun kaiken muun edelle. Jos se on liian itsekästä, niin olkoon. Parempi se kuin masentua uudestaan.

    • Moikka ja kiitos, kun kommentoit noin rehellisesti.

      Tuo on niin totta!! Jotta voit rakastaa muita ihmisiä ympärilläsi, tulee sinun ensin rakastaa itseäsi. Terve itserakkaus on enemmän kuin hyvästä. Aivan ihanaa kuulla miten tarinasi on saanut onnellisen lopun, sinunkin elämälläsi on tarkoitus eikä sen tullut päättyä vielä. Nyt voit toteuttaa unelmiasi, nähdä maailman eri tavoin ja mikä parasta opetella rakastamaan itseäsi. :)

      Toivon kaikkea hyvää elämääsi!

  5. Tiiätkö, tää teksti osu ihan naulan kantaan! Mä olen sua kyllä hieman nuorempi (19v), mutta itselläni on vähän samanlainen vaihe edessä: lukio on päättynyt, elämä edessä, mutta mitä sitä tekisi? Koen olevani vähän hukassa, ja olen omaankin blogiini pari viikkoa sitten juuri samaisesta aiheesta kirjoitellut. Eli tiedän hyvin, miltä susta tuntuu. Perjaatteessa kaikki on hyvin, mutta joku tietty juttu uupuu. Koen ainakin itse, että en saa tällä hetkellä 100% toteuttaa itseäni ja unelmiani.

    Näin eilen TODELLA HYVÄN videon Youtubessa. Suosittelen katsomaan tän, koska ainakin omalla kohdallani se herätteli tosi paljon ajatuksia :) Video sai hyvälle tuulelle ja halu unelmien toteuttamiseen vain kasvoi. Itse ainakin haaveilen Australiaan lähdöstä ja tuon videon myötä päätin, että kyllä mä sinne aion lähteä :)

    https://www.youtube.com/watch?v=r78MjsMw66c

    ps. Mä tiedän, että sunkin kohdalla asiat järjestyy – ne järjestyy aina. Anna kaikkien palasten vaan loksahtaa paikoilleen :) Tsemppiä! xx

  6. Olen samoilla linjoilla siitä että unelmia pitäisi voida toteuttaa, ja se ei sinällään ole itsekästä – mutta tietyllä tavalla esim. parisuhde asettaa jotain rajoja. Jossain vaiheessa voi tulla eteen se kysymys, onko parisuhde edes oikea, jos kahdella ihmisellä on hyvin erilaiset unelmat, ja niiden toteuttaminen tarkoittaisi sitä, että tiet vääjäämättä lähtevät eri suuntiin. Omasta kokemuksesta voin kertoa että olin naimisissa miehen kanssa, jolla suurin unelma oli irtautua tästä tuiki tavallisesta elämästä täällä ja lähteä elämään ”hauskaa ja rentoa elämää” erääseen suureen keski-eurooppalaiseen kaupunkiin. Menimme aikoinaan nuorena yhteen, enkä itsekään tiennyt mitä elämältä halusin. Minä en halunnut lähteä hauskanpitoon eurooppaan, maahan jossa oma ammattini ei mahdollistanut työntekoakaan, vaan halusin asua täällä Suomessa, ja halusin perhettä jne. Meidän unelmamme kumpikaan ei ollut toista huonompi, mutta kertakaikkiaan täysin yhteensovittamaton yhdistelmä. Avioerohan siitä seurasi kun toinen muutti ulkomaille ja minä jäin tänne. Monille omat unelmat avautuvat vasta lähempänä 3-kymppisenä eikä siinä ole mitään väärää – mutta sen voin sanoa että jos jää unelmiensa vuoksi roikkumaan johonkin limbotilaan, jossa ei sydän haluaisi olla, niin siinä voi roikkua vuosia, mutta siitä ei koskaan seuraa mitään hyvää. Seurauksena on ähinnä katkeruutta jossain muodossa kuten exälläni oli siitä että hänen oli elettävä sellaista elämää mitä ei halunnut koska ei voinut saada kaikkea mitä halusi, ne eivät vain toimineet yhteen ja lopulta muutto ulkomaille oli hänen vetonsa – tie tosin ei tainnut olla helppo koska hän puolen vuoden jälkeen erosta halusi sitten palata yhteen, mutta minä olin jo aloittanut oman elämän enkä enää jaksanut sitä soutamista ja huopaamista, mitä monta vuotta oli tehty, lisäksi olen sen jälkeen vasta ollut itsekin oikeasti erittäin onnellinen.

    Pointtini on se, että jossain määrin molemmat voivat parisuhteessa toteuttaa unelmiaan, mutta niille on myös rajansa ja sitten kannattaa miettiä, että onko parisuhde oikea. Kun sittemmin itse löysin miehen, jonka kanssa unelmani ovat yksi yhteen, on elämä ja yhteisten unelmien toteuttaminen aivan mahtavaa, en olisi koskaan uskonut miten hienoa on voida _omistaa ja toteuttaa yhteisiä unelmia_.

  7. Hyvä kirjoitus! Rohkeaa.

    Mä uskon, että terveellä tavalla itsekkäänä olen myös parempi kumppani miehelleni ja äiti lapselleni. Mitä tyytyväisempi ja onnellisempi olen henkilökohtaisesti, sitä enemmän mulla on voimavaroja myös muille. Näytän myös omalla elämälläni aikuisen, itsenäisen, hyvinvoivan naisen mallia lapselleni. Mulle on erityinen merkitys sillä, että saan olla tarpeeksi yksin, että mun ei tarvitse olla ketään muuta varten, huolehtia kenestäkään muista tai heidän tarpeistaan. Tätä tarvetta palvelee esim. salilla käynti oikein hyvin. Mä olen työelämässä kunnianhimoinen työn kehittäjä (asiantuntijatehtävät sos.alalla) ja sillä, mitä työtä teen, on mulle suuri merkitys. Työelämään liittyviä unelmiani olen hyvin päässyt toteuttamaan, samoin matkusteluun liittyviä sekä ennen perhettä että sen jälkeen. Julma lause ehkä; mutta uskon myös, että jokainen terve(!) aikuinen ihminen (lapset eri asia) on itse vastuussa onnellisuudestaan. Tällöin ihminen on myös vastuussa hakemaan apua mahdollisiin ongelmiinsa.

    Terve itsekkyys mielestäni myös suojaa ihmistä. Silloin ei esim. tule yhtä helposti hyväksikäytetyksi.

  8. Ihana blogi sulla! Kommentoin nyt ekaa kertaa.

    Omien unelmien tavoittelu ei missään nimessä ole itsekästä vaan välttämätöntä. Olemme kaikki loppujen lopulta täällä yksin, elämässä omaa elämäämme omilla ehdoillamme. Toivoa sopii, että esim. parisuhteen osalta eteen tulee henkilö, jonka unelmat ja toiveet menevät suht hyvin yksiin omien kanssa. Toki parisuhde asettaa myös tietynlaiset haasteet ja rajat unelmien toteuttamiselle, mutta jos tuntuu siltä että pitää luopua paljosta, kannattaa miettiä onko suhde edes sopiva.

    Itse menen sillä mentaliteetilla, että teen mieluummin kuin kadun. En myöskään välitä muiden mielipiteistä (sillä tämä on minun elämä, joten olen itse sen paras ekspertti, vaikka sitten ”epäonnistumisten” kautta).

    Epätietoisuus on kai se suurin stoppi monelle kun ei voi tietää mitä tuleman pitää. Itse olen kuitenkin ajatellut sen niin, että itse asiassa elämässä ei koskaan voi tietää mitä tuleman pitää. Se, että pidämme langat käsissämme olemalla mukavuusalueellamme on itse asiassa illuusio. Vaikka eläisimme arkeamme niin ”turvallisesti” kuin voimme ja jättäisimme villit unelmamme toteuttamatta, voi elämä silti heittää meidän eteemme vaikka mitä (ja luultavasti heittääkin jossain vaiheessa). Kukin voi sitten miettiä haluaako kohdata nämä elämän haasteet ja mahdollisuudet turvallisella mukavuusalueella, jossa potentiaali innostaviin käänteisiin on melko pieni, tai epämukavuusalueella, jossa voi tapahtua vaikka mitä ihanaa. :)

    • Voi kiitos Petra. <3

      Ja aivan ihana asenne sinulla! Todella rohkea olet. Itselläni on juuri tuota ongelmaa, että pyrin pysymään "mukavuus-alueella" ja harkitsen siirtoja pitkään. Kommenttisi todella antoi rohkeutta, kiitos. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta