Matkapostausta Berliinistä

Jälleen palataan reilun viikon takaiseen, eli reissuumme Berliinissä. Oi Berlin, Berlin! Ensinnäkin joku teistä kyseli missä majoituimme? Matka oli tosiaan syntymäpäivälahjani ja Saku osti reissun pakettina (lento+hotelli) e-Bookersilta. Hotellimme nimi oli ARCOTEL Velvet ja se sijaitsi Mittella, Oranienburger Straße 52, 10117 Berlin. Sen verran hotellista, että todella tyylikäs, moderni kokonaisuus ja sijainti erinomainen. Meidän nurkillamme sijaitsi ensinnäkin mielettömän hyviä ravintoloita, metropysäkki (Oranienburger Tor), matkaa tv-tornille ja Alexanderplatzille oli muutama kilometri, sekä vastaavasti Valtiopäivätalon suuntaan noin kilometri. Berliininmuurillekin meiltä käveli vain kymmenisen minuuttia. Siispä lämpimät suosittelumme, jos etsit ensikertalaisena hotellia tämä on loistava vaihtoehto kaikinpuolin. :)

Yksi ihan ehdottomia suosikkijuttujani Berliinissä olivat runsaat aamiais-brunssit, jotka jatkuivat pitkälle päivään saakka. Majoitukseemme ei (onneksi) sisältynyt aamiainen, jonka vuoksi niitä tulikin sitten kokeiltua talon ulkopuolella. Ihan hotellimme vieressä Berlin Theke -nimisessä kahvilassa oli kuitenkin ehdottomasti hinta-laatusuhteeltaan paras aamupala. Tarjolla oli laidasta laitaan hedelmiä, kuivahedelmiä, leikkeleitä, lihaa, kalaa, munakokkelia, munia, makeita herkkuja ja mikä itseäni kovasti miellytti, niin soijamaitoa. Hintaa tuolle buffetille kertyi 10 euroa per nokka ja siihen vielä kahvi päälle, joka piti tilata erikseen. Suosittelen kyllä ehdottomasti kokeilemaan Berliinissä aamiais-buffetteja, sillä ne kyllä harvoin jättävät kylmäksi.

IMG_8652-004IMG_8728-002IMG_8735-002

Berliinin ehkä yksi suosituimpia turisti-nähtävyyksiä on ehdottomasti televisiotorni. Kyseinen torni on Euroopan neljänneksi korkein rakennus ja hyvinkin pitkälti sen vuoksi varmasti vetää kiinnostuneita turisteja puoleensa, mm. siis meidät. Ulkoapäin torni on ihan komea mutta pakko sanoa, että tornin huippu sisältä vasta magea olikin! Me mentiin torniin käymään suunnilleen keskipäivällä 12-14 välillä. Lipputiskillä sanottiiin, että nopein tapa päästä huipulle ja lippu siihen kiitos. Jouduttiin jonottamaan 30 minuuttia ja hintaa lipulle tuli 19 euroa per nokka, eli ei paha! Äkkiähän me oltiinkin siellä tornin huipulla josta oli kieltämättä upeat näköalat. Me päätettiin myös lounastaa tornin ravintolassa, johon yllätykseksemme ilman varausta saatiinkin heti pöytä. Ravintola oli kyllä mahtava, sillä se pyöri kokoajan. Ruokailun lomassa oli kiva katsella pikkuhiljaa vaihtuvia maisemia, varmasti muuten upea etenkin ilta-aikaan! Tosin dinnerille on ihan varmasti tehtävä pöytävaraus…

IMG_8733-002IMG_8747-001IMG_8741-002IMG_8752-001IMG_8764-002IMG_8758-002

Televisiotornin lisäksi nähtävää kyllä riitti. Berliinihän on täynnä erilaisia historiallisia rakennuksia, muistomerkkejä, monumentteja ja kirkkoja. Historia, kun sattuu heillä olemaan hyvin rikas. Suosittelen ehdottomasti kiertelemään kaupungin katuja ja katselemaan ympärilleen, sieltä voi tehdä löytöjä. ;) Merkittävimmät nähtävyydet on merkattu myös karttoihin erittäin hyvin. Meitä kiinnosti ehkä eniten Valtiopäivätalo, Berliininmuuri, Juutalaisten muistomerkki, Brandenburgin portti ja sen ympäristö, DDR-museo sekä Madame Tussauds -vahanukkemuseo. Jaoteltiin käyntejä hieman eri päiville sillä esimerkiksi Valtiopäivätaloon piti jonottaa pari tuntia… Berliinissä oli muuten hauska juttu se, että historiallisiin nähtävyyksiin ei ollut ollenkaan sisäänpääsymaksua, vaan historia oli todellakin avoinna kaikille.

IMG_8718-002IMG_8719-002

Juutalaisten holokausti-muistomerkki oli  yksi niistä mielenkiintoisista kohteista, joissa haluttiin ehdottomasti käydä. Se sijaitsee ihan Brandenburgin portin läheisyydessä, joten suosittelen samalla tämänkin tsekkaamaan. Muistomerkki koostuu lähes 3000 petonisesta paadesta, jotka on pystytetty juutalaisten kansanmurhan muistolle. Massiivinen ja upea kokonaisuus.

Näiden läheisyydessä sijaitsi myös muistomerkki Berliinin valtauksessa kaatuneille neuvostosotilaille. Ja kaikki tosiaan hyvin lähellä toisiaan, Unten den Linden -katu muistaakseni päättyi johonkin näihin kulmille? Samojen huudien lähellä oli myös Großer Tiengarten -puisto, joka on todella laaja alue ihan Berliinin keskustassa. Kun käytiin shoppailemassa Tauentzienstraßella, käveltiin tämän puiston läpi takaisin ja siellä tosiaan kulkee ihan ”normaaleja” nimettyjä katuja. Puistosta löytyy myös kauniita lampia ja ainakin yksi muistomerkki. Todella romanttinen kohde picnikille, vink vink pariskunnat! ;)

IMG_8993-002IMG_8995-002IMG_8780-002IMG_8785-002IMG_8787-002IMG_8774-002IMG_8775-001

Berliinin ehdottomasti parhaat shoppailumestat olivat muuten juurikin Tauentzienstraßella (Bershka, Pull & Pear, Forever 21, Stradivarius, Nike, Adidas…), myös Louis Vuittonin sieltä bongasin. Lisäksi hyviä vaateliikkeitä löytyy myös Alexa -osotoskeskuksesta ihan Alexanderplatzalta, sekä sen ympäristöstä. Alexassa sijaitsi ainakin KIKO, Zara, Pimkie, Bianco… Ja toki pienempiä liikkeitä. Jos merkkivaatetta tai hieman laadukkaampaa tavaraa tahtoo, suosittelen Friedrichstraßea. Toki kyseisellä kadulla on myös ihan perus H&M:ää ja Zaraa mutta joukossa on myös kalliimpia merkkejä. Tämä katu oli itseasiassa ihan hotellimme vieressä, joten usein sitä pitkin kävelimmekin.

Meidän reissu ei ollut pelkkä shoppailumatka, joten tämän parempia ostos-vinkkejä en osaa teille antaa. Uskon kuitenkin, että lähes jokaiselle noista mestoista jotain löytyy. Berliini on niin laaja alue, joten kyllä siellä noita ostoskeskuksia sun muuta varmasti piisaa. :) Seuraavaksi voisikin toimia sellainen tyttöjen shoppailumatka Berliiniin, why not!

Mutta tässä tämä, toivottavasti ei ollut liikaa asiaa? Jotenkin niin hankala sisällyttää matkapostaukseen asiaa niin ettei siitä tulisi liian ”tuhti” eikä ”laihakaan”. Jokatapauksessa ainakin yksi osa Berliini-postauksista on vielä tulossa, ellei kaksikin.

Niin ja saa kysellä jos heräsi jotain mielenpäälle? Muuten ihanaa perjantaita! :)

On my way

6 vastausta artikkeliin “Matkapostausta Berliinistä”

  1. Moi!

    Mä olin vappuna Berliinissä..juttua on blogissakin. Mä ihastuin kans toden teolla berliiniin ja olis kyl päästävä uudelleen! Ihana paikka! <3

    Mä kävin illalla myöhään tv-tornissa ja ai että oli hienon näköistä..kaikki berliinin valot näkyi.

    Juutalaisten muistomerkki oli tosi kiva paikka siel sai paljon kivoja kuvia ;)

    Kävittekö suklaakaupassa? Se on kans sellainen ehdoton must paikka ja aivan wautsiwau!

    Niin ja jouluihmisenä löysin ihanan joulumaailma puodin, se oli jo itsessään ihana nähtävyys. :)

    • Berliini on kyllä ihana <3 Ei käyty suklaakaupassa? Ei nimittäin osunut eteen. :)

      Kaupungissa on kyllä niin paljon nähtävää, että ihan kerralla kaikkea ei ehdi eikä pysty näkemään. Siispä seuraavaa kertaa odotellessa! ;)

  2. Ollaan suunniteltu kanssa syksyks reissua Berliiniin, koska menee varmaan hyvin myöhäisempäänkin vuodenaikaan :) postauksista saa ihanaa inspiraatiota omaan reissusuunnitteluun! Millainen oli mielestäsi Berliinin hintataso? Ja suuri plussa tuo että nuo historialliset paikat on ilmaisia! :)
    Sitten vielä kyselisin Lady Compactista, muistaakseni käytät tai olet kokeillut kyseistä laitetta? Millaisena olet pitänyt kyseistä tuotetta? Oletko luottanut siihen ainoana ehkäisymenetelmänä? Itse olen harkinnut kyseistä tuotetta juuri hormonittoman vaihtoehdon vuoksi, mutta en tiedä miten varmasti laite toimii ja onko laite miten herkkä reagoimaan. Ymmärrän jos kysymys on liian henkilökohtainen etkä ole halukas vastaamaan kiitos kuitenkin :)

    • Ihanaa, teille tulee varmasti hyvä reissu! :) Hintataso ruoassa oli hieman edullisempi, mutta muuten aika saman hintaista kuin Suomessa.

      Käytin Comppia tosiaan useamman kuukauden mutta aloitin pillerit uudestaan neljän kuukauden tauon jälkeen. Ja tämä siksi, koska loppupeleissä jouduin kokoajan pelkäämään raskautta, eikä vahinkokaan olisi tervetullut tässä vaiheessa elämää. Uskon, että kone kyllä toimii mutta sopii ehkä ihmiselle jolle raskaus ei olisi ihan katastrofi. Ihmisen elimistö, kun vaan sattuu olemaan aika ihmeellinen kapistus. Eihän toki pilleritkään ole 100 prosenttisen varmoja mutta kyllä niihin silti luotan aika pitkälti.

      Niin ja piti vielä sanoa, että en huomannut mitään erityistä oloa olossa ilman pillereitä. Tuntui jopa loppupeleissä, että hermot olivat enemmän kireällä ja tukka super rasvainen… Nyt on taas ollut ihan hyvä näin. :) Toisaalta hormoniton ehkäisy kiinnostaa kyllä edelleen mutta vaihtoehdot siihen ovat jotenkin niin haastavia.

    • Kiitos, nautimme varmasti Berliinistä! :) olen itse syönyt pillereitä useita vuosia eikä mikään ole sinänsä vikana näiden kanssa. Olen kuitenkin nyt kiinnostunut hormonittomasta ehkäisystä, sillä jotenkin kun pitää kehostaan muuten huolta niin keinotekoinen hormonien syöttäminen elimistöön tuntuu jotenkin nihkeältä, uskon että ymmärrät mitä tarkoitan. Kuitenkin juuri tuo tietynlainen epävarmuus stressaa. En tiedä onhan tässä aikaa punnita :) kiitos vastauksestasi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta