Muutama lomanude

Kuten tiedättekin, olen aikamoinen huulipunafriikki. Etenkin nudepunia tulee hamstrattua jatkuvasti mutta samalla myös hyvin laatutietoisesti. Olen punien suhteen tarkka ja ihan jokaista yksilöä en meikkipussiini kuitenkaan huoli. Täydellisen huulipunan tulee olla mattainen, tarpeeksi pigmenttia sisältävä mutta samalla myös sopivan hoitava ja kivasti huulille levittyvä. Noista ominaisuuksista olen hyvin tarkka sillä tahdon, että puna pysyy huulillani useamman tunnin ilman, että se kuivattaa huulia. Jossain vaiheessa mulla oli vaan tyyliin yksi suosikki yli muiden mutta kesän aikana meikkipussiini on ilmaantunut muutama lemppari lisää.

Yksi seikka, jonka olen pistänyt jälleen kerran tässä kesällä merkille, laatu ei tosiaan katso aina hintaa. Löysin nimittäin nämä uudet suosikit ihan suhteellisen edullisesta hintaluokasta Sephoralta ja KIKOlta. Molempiin sarjoihin tutustuin itseasiassa vasta tänä kesänä ja varsinkin KIKO yllätti minut ihan ällikällä. Minulla oli ollut jostain syystä kuva, että KIKO ei olisi kovin laadukas merkki, koska hinnat ovat mitä ovat. Berliinissä intouduin kuitenkin ostamaan useamman jutun liikkeestä ihan kokeeksi ”riskillä”, koska hinnat eivät tosiaan päätä huimanneet. Ja tiedättekö mitä? Ihan huikeita jokainen ostamani tuote! Huulipunat, kynsilakat, kajal, huultenrajauskynä, poskipuna, luomivärin/silmämeikin pohjustaja… Ei yhtään pettymystä. Nyt mua vaan harmittaa ettei KIKOa tosiaan ole Suomessa, nyyh.

IMG_9438-002

Niin ja voitte vaan kuvitella minkä verran hamstrasin Guerlainin KissKiss Lipliftia kentiltä… Tuo huulipunanpohjustaja on ollut salaisuuteni jo pitkään ja siitähän en tule luopumaan! Saa huulipunat pysymään huulilla extrapitkään ja samalla tekee huulten pinnasta mattaisen. Monesti jos tahdon extranuden tai luonnollisen lookin käytän huulilla vaan tätä. Maissa hinta taitaa olla reilu 30 euroa purkille, kentällä joku 25 euroa. Omassa päivittäisessä käytössäni yksi purkki kestää kuukauden päivät.

IMG_9457-002

Mutta sitten ne uudet huulipunat jos joku teistä sattuu syksyllä reissaamaan ja vaikka Sephoraan tai KIKOON eksymään. Eli KIKON mattasarjasta ostin heti kerralla kaksi nudea, taisivat muuten olla ne sarjan ainoat nudet. Sävy 600 on hieman vaaleampi ja antaa hyvin mattaisen, puuterimaisen lookin. Saattaa olla joidenkin makuun jopa turhan vaalea. 601 sen sijaan on sävyltään aivan täydellinen. Juuri sopivan rusehtava mutta ei kuitenkaan liian tunkkainen. Tätä on tullut käytettyä nyt hyvin paljon ja kuvissakin pääosin huulillani tämä puna näkyy.

Sephoran ”Sephora rouge” huulipuna on näistä kahdesta poikkeava siinä mielessä, että sävy on enemmän ”oranssiin” menevä. Sävyn nimikin on yllättäen honey. Eli hieman hunajainen nude, joka näyttää hyvin nätille etenkin ruskettunutta ihoa vasten. Tässä on muuten aika voimakas tuoksu mikä ei välttämättä ole kaikkien makuun, tosin itseäni ei kyllä häiritse.

Näillä pärjääkin taas jonkun aikaa.

Mites oletteko te muut ”nudehullut” löytäneet uusia punia tässä kesän aikana? Tuotevinkkaukset ovat tervetulleita! :)

On my way

2 vastausta artikkeliin “Muutama lomanude”

  1. Ihanan näköisiä sävyjä! Itelläni oli juuri suuri pettymys kun ostin Macin erään nuden joka sit käytössä osoittautuikin liian kultaiseksi. Se kelpaa lähinnä siihen, et laitan varsinaisen punan päälle sitä hiukan.

    Olis kiva saada näistä sun huulipunista myös kuvaa kun ne on huulissa niin näkis paremmin miltä ne oikeesti näyttää :)

    • Kyseiset punat tulevat kyllä näkymään huulillani tulevaisuudessa. No worries. :) Toi on kyllä ikävää jos tekee hutiostoksia meikkien suhteen, siksi itseasiassa itse ostan yleensä aika tuttuja sävyjä. Villimmät sen sijaan tulee Lumenelta testiin. :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta