Vinkkini parempaan stressinhallintaan

Kurkkua kuivaa, päätä särkee, vatsa on kipeä, hikoiluttaa, ajatukset harhailevat, itkettää, väsyttää ja turhauttaa. Jokainen meistä varmasti tietää miltä tuntuu stressi. Toiset ovat herkempiä sille altistumaan, kuin toiset mutta ihan varmasti jokainen meistä on joskus kärsinyt näistä ikävistä oireista.

Toisille pieni stressi toimii ja he tekevät parempaa tulosta pienen paineen alla. Itse lukeudun valitettavasti ihmisiin, joilla on heikohko paineen -ja stressinsietokyky. Tavallaan en stressaa kovin pienistä mutta sitten, kun stressaan niin stressaan ihan kunnolla. Omalla kohdallani stressi aiheuttaa etenkin fyysisiä oireita mutta myös henkistä turhautumista. Voisin kai sanoa, että stressaantuneena käyn todellakin puoliteholla. Vuosien varrella olen kuitenkin tiedostanut tämän piirteeni ja opetellut organisoimaan elämääni siten, että stressin puhkeamiselle on hyvin minimaalinen mahdollisuus. Välillä näitä tilanteita kuitenkin tulee ihan väistämättä ja silloin on hyvä muistaa muutama vinkkivitonen.

IMG_9624-001

Omat vinkkini parempaan stressinhallintaan:

1. Jos et osaa sanoa ei niin opettele se viimeistään nyt. Itselleni tämä on ollut aikamoinen haaste, sillä mun on vaikea kieltäytyä monistakaan asioista liittyvät ne sitten työhön tai vapaa-aikaan. Ei sana on kuitenkin tarpeellinen siinä kohtaa jos oikeasti kalenterissasi on liikaa kaikkea. Itseäni stressaa helposti liian buukattu aikataulu, joten pyrinkin pitämään sen suhteellisen väljänä ja jakamaan menoja pitkin poikin viikkoa enkä sysäämään pelkästään yhdelle päivää.

2. Syö terveellisesti. Stressiin liittyy tavallisesti myös unettomuutta ja tämä jos mikä yhdistelmä pistää kehon sekaisin. Toisilla stressi lihottaa, tekee kokoajan mieli herkkuja ja sokerilla koitetaan nostaa vireystasoa. Omalla kohdallani stressi riuduttaa, koska huono olo vaikuttaa ruokahaluuni. Tärkeintä on kuitenkin syödä monipuolisesti ja terveellisesti stressaantuneenakin. Kiinnittää erityishuomiota juurikin ruokailuihin ja niiden säännöllisyyteen. Paljon kasviksia ja ei liian tuhtia ruokaa, mikä tukkii kehon.

3. Harrasta liikuntaa, mieluiten ulkoilua. Kun mielessä pyörii sata ja yksi asiaa on lenkki varmasti se viimeinen juttu jolle tuntuu olevan aikaa. Kannustan kuitenkin rohkeasti lähtemään raittiiseen ulkoilmaan, liikunnalla on nimittäin ihmeellinen vaikutus! Itse olen ainakin monesti huomannut, että pienellä lenkillä ajatukset ovat jäsentyneet paljon paremmin kuin siellä himassa koneen äärellä. Happi ja raitis ilma tavallisesti tehostaa aivotoimintaa ja täten saatat saada ne ratkaisut päähäsi nopeammin kuin uskoitkaan.

IMG_9629-001

4. Rentoudu. Tämäkin voi tuntua stressaantuneena hyvin mahdottomalle ajatukselle mutta juurikin niiden ajatusten vieminen ihan muualle monesti toimii. Rentutumiseen voi vaan olla niin monia keinoja. Toisille se on se liikunta, toisille elokuvissa käynti, sauna, hyvä ruoka, ystävän tapaaminen tai vaikka shoppailu. Oli se mikä asia tahansa niin tee se jos tiedät sen rentouttavan sinut. Pakko muuten sanoa, että monesti esimerkiksi stressin aiheen purkaminen toiselle ihmiselle toimii! Kun et joudu kantamaan asiaa yksin keventää se sinun taakkaasi. Vastaavasti jos kyse on jostain ratkaistavasta jutusta, saattaa toiselta ihmiseltä löytyä jokin näkökanta joka ei ole itselle tullut mieleenkään.

5. Lopeta suorittaminen ja ala elämään. Me eletään suorituskeskeisessä yhteiskunnassa, valitettavasti. Jos esimerkiksi seuraa kadulla ihmisiä, on kaikilla kiire. Kiire, mutta mihin? Uskon aika pitkälle, että suorittaminen ja velvollisuudet aiheuttavat stressiä. Monesti myös paineet puskevat meitä eteenpäin ja unohdamme täysin itsemme. Me yksinkertaisesti unohdamme elää ja sen sijaan suoritamme elämää. Uskon siihen, että yksi tärkeimmistä avaimista stressinhallintaan on nimenomaan elämisen oivaltaminen. Se, että unohtaa sanat pitää ja täytyy, kääntää ne esimerkiksi saan ja voin -muotoon.

6. Asenne ratkaisee. Itse olen kokenut monissa stressi-tilanteissa, että itsensä ”psyykkaaminen” toimii. Käyt asiaa päässäsi läpi ja rauhoittelet mieltä. Sen sijaan, että mietit sitä kuinka et selviä tästä, koitat kääntää ajatukset ”minä selviän” -muotoon. Se on oikeasti todella jännä juttu miten ihmismieli toimii ja kuinka helppo sitä on ohjailla. Pyri myös ottamaan asiaan maailma ei kaadu tähän- asenne, sillä eihän se maailma kaadu kovin helposti. 🙂

Miten te ehkäisette stressiä tai hallitsette sitä stressin puhjetessa? 

Näiden vinkkien myötä ei muuta kuin oikein stressitöntä perjantaita jokaiselle! 🙂

Kommentit (3)
  1. Minulla todettiin ahdistuneisuushäiriö jokunen vuosi takaperin, ja terapiassakin sen johdosta asioineena olen alkanut yhdistää häiriön puhkeamisen nimenomaan monta vuotta kestäneeseen stressiin. Ehkä stressaaminen oli alkuun pientä, mutta se kasvoi lumipallon tavoin isommaksi ja isommaksi, kunnes en enää pystynyt hallitsemaan sitä mitenkään, ja aloin saada paniikki/ahdistuskohtauksia.

    Eli tässä minun näkemykseni siitä, miten stressi ja ahdistuneisuushäiriö voivat olla kytköksissä toisiinsa. Kiitti hyvästä postauksesta ja toivon mukaan stressittöntä viikonloppua! 😉

  2. ”Tuhauttaa” 😀 Olen kyllä kärsinyt stressistä mutta mun mielestä noi oireet viittaa enemmän ahdistuneisuushäiriöön/masennukseen.

    1. Hups, korjattu! Tiedätkö mitä? Kaikilla ihmisillä stressi ei ilmene samalla tavoin. Osalla se aiheuttaa juurikin ahdistusta. Toki stressiin voi liittyä masennustakin mutta usein kyse lienee kuitenkin ihan puhtaasta stressireaktiosta.

      Ei kannata ajatella niin yksioikoisesti, että miten homma tapahtuu sinun elämässäsi tapahtuu naapurinkin elämässä. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *