Mielikuvitusleikki

Kun luin eilen tämän artikkelin, pysähdyin. Itseasiassa itse otsikko houkutteli minut jutun auki klikkaamaan ”Tasaisin väliajoin on hyvä kuvitella oma kuolema”. Mitä, kuvitteleeko joku muukin aina silloin tällöin oman kuolemansa?! Minä nimittäin kuvittelen ja usein. Mietin kaupungilla kulkiessani, nukkumaan käydessäni tai vaikka salilla huhkiessani, että mitä jos kuolisin nyt tai nyt? Kun jutun avaa paljastuu tekstistä vielä syvällisempi pointti asialle joka sai ainakin minut pysähtymään. Minun oli tarkoitus lukea tämä teksti juuri siinä hetkessä!

Itselleni tämä loppukesä ja syksyn alku on ollut jotenkin hyvin epävarmaa aikaa. En oikein tiedä mikä on vaivannut mutta oikeastaan kaikki elämän osa-alueet ovat tuntuneet jollain tapaa vajavaisille. Miten sen nyt kansankielellä sanoisi, olen ollut tyytymätön elämässäni vähän kaikkeen. Ja oikeasti miksi? Kun mikään minusta riippumaton seikka ei ole OIKEASTI huonosti. Onkohan asia vaan niin, että elämässäni liian moni asia nyt vaan sattuu olemaan erinomaisesti? On lähes aina ollut. Monelle olenkin sanonut, että elän jonkunlaista elämän kriisivaihetta, vaikka oikeasti en varmaan edes tiedä millaisia kunnon kriisit ovat.

Elämäni on kokonaisuudessaan aina ollut hyvin siunattua. Olen monesti jälkikäteen miettinyt, että vaikka mitä pahaa olisi voinut sattua mutta koskaan ei ole sattunut. Ei edes niinä huonoimpina aikoina, jolloin olin eksyksissä. Välillä kuuntelen lähipiirissäni rankkojakin stooreja elämästä ja mietin, että miksi minulle ei ole sattunut tällaista? Miksi ne nallekarkit jaetaan niin epätasaisesti? Toki minullakin on ne luurankoni kaapissa mutta joillekin ihmisille nyt vaan annetaan kaksin verroin enemmän taakkaa kannettavakseen, se on niin epäreilua! Tämä taas muistuttaa itselleni siitä, että jos elämässä ei oikeasti ole mikään huonosti niin miksi tehdä elämästään huonoa? Miksi keskittyä epäkohtiin joita ei ole olemassa kuin omassa päässäsi?

IMG_9956-001

Kuten blogitekstin mielikuvitusleikissä kehoitetaan, mietitään pala palalta tärkeiden asioiden menettämistä elämässä. Kun jokainen asia on menetetty mitä jää jäljelle? Kiitollisuus on ainakin se sana joka parhaiten kuvasi oman mielikuvitusleikkini lopputulosta. Kuinka moni asia on oikeasti niin hyvin! Ihminen tavallisesti haluaa niitä asioita, joita elämässä ei juuri sillä hetkellä ole. Ihmisellä on valitettavasti taipumus tyytymättömyyteen ja kiittämättömyyteen. Mitä jos todellakin opettelisi vaan haluamaan niitä asioita, joita elämässä jo on kuten Maaret Kallio tekstissään kehoittaa?

Osa teistäkin on varmasti tyyppejä, jotka iloitsevat jatkuvasti arjessa eivätkä edes tarvitse tällaisia mielikuvitusleikkejä. Itse olen kuitenkin perus luonteeltani realisti ellen jonkun verran jopa pessimisti. Näen asioissa helposti niitä epäkohtia ja esimerkiksi uusien juttujen saapuessa elämääni ilon lisäksi mietin aina mitä jos? Mitä jos juttu meneekin pieleen? Olen välillä turhankin jalat maassa tyyppi, jolloin sellainen elämästä fiilistely jää kokonaan. Toki asioissa on hyvä pitää mielessä monet mahdollisuudet, kaikessa ei onnistu jne. mutta miksi ihmeessä murehtia sellaista asiaa jota ei ole vielä tapahtunut?! Siinä oikeasti itselleni työstettävää. Onneksi tässäkin talossa asuu yksi yltiöpositiivinen ihminen joka säännöllisesti muistuttaa minua siitä, ettei asiat aina mene huonosti ja joskus jutut vaan yksinkertaisesti onnistuvat. :)

IMG_9966-001

Minä en tiedä millainen lauantai sinulla siellä ruudun takana on juuri käynnistynyt mutta itselläni on tällä hetkellä todella hyvä mieli. Kahvikuppi höyryää, banaaniletut houkuttelevat haukkaamaan, aurinko paistaa ja koti tuoksuu puhtauttaan. Tämän viikonlopun on tarkoitus kokonaisuudessaan olla itselleni sellainen rakentava ja rentouttava. Olen viime aikoina mennyt niin paljon, että nyt on levon aika. Huomaan itseasiassa kuinka kehon lisäksi mieli on ollut jo pitkään väsynyt, ehkä jatkuva loman jälkeinen säntäily sinne ja tänne on vaikuttanut mielialaani. Välillä on todellakin hyvä hengähtää ja tehdä asioita, jotka rentouttavat ja antavat voimaa arkeen!

Jos sinusta tuntuu, että elämässä ei oikein mikään tunnu tarpeeksi tyydyttävältä, suosittelen lukemaan blogitekstin ja kokeilemaan mielikuvitusleikkiä. Tuo on kaiken lisäksi vielä leikki, jossa ihan varmasti onnistuu! Kun tajuaa mitä minulla on, oman elämän arvot todellakin kirkastuvat ja tulee suunnaton onnellisuuden tunne siitä mitä omistaa.

Oikein ihanaa viikonloppua teille jokaiselle!

PS. Blogin puolella tulee olemaan aktiivinen viikonloppu, joten palaamisiin! :)

On my way

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta