Sinkkuna vai parisuhteessa?

Olen aina ollut hyvin itsenäinen tyttö, tai nainen sitä voi kai nykyään jo kutsua. Olen omapäinen ja vahvatahtoinen, joten olenkin aina pitänyt ns. omasta reviiristä. Kotoa muutin pois 16-vuotiaana ja paljon olen asunut itsekseen, sekä hoitanut aina kaikki omat asiani alusta loppuun saakka. Siihen minut on kasvatettu, toimeliaaksi ja vahvaksi naiseksi. Olen seurustellut vain pari kertaa alle 20-vuotiaana (sillä tavoin kuten sen ikäiset nyt seurustelevat) ja sen jälkeen elin sinkkuna 25-vuotiaaksi saakka, kunnes aloitin nykyisen parisuhteen. Kokonaisuudessaan olin tosiaan sinkkuna 19-25 ikävuodet eli voin todellakin sanoa, että tiedän mitä sinkkuna oleminen on ja minulle se ei missään nimessä ole kauhistus. Sinkkuushan on moninkin tavoin hyvin mukavaa! Ajattelin (ajattelen), että mieluummin olen yksin kuin jonkun ”ihan jees” tyypin kanssa.

Yhtä asiaa olen aina ihmetellyt, nimittäin sitä miten osa ihmisistä ajautuu suhteesta toiseen, kun edellinen päättyy alkaa jo seuraava. Mikä siinä onkaan? Ovatko nämä ihmiset tyyppejä, jotka a) eivät osaa olla yksin vai b) alkavat suhteeseen liian heppoisin perustein? Onko sinkkuus jotenkin noloa tai ikävää? Vai ovatko he yksinkertaisesti vaan varmoja, että juuri tämä suhde kantaa? Itse olen aina pitänyt parisuhdetta vanhanaikaisen vakavana juttuna ja jos leikkiin lähden niin siihen sitoudun 100 prosenttisesti. Tahdon myös tuntea tyypin, kenen kanssa alan seurustelemaan jottei pettymyksiä tulisi niin helposti. Tämä on mielestäni fiksua ja kannattavaa. Tapaillahan voi vaikka kuinka pitkään, mutta seurusteleminen on aina virallista ja siitä on kerrottava äidille.

IMG_0839-002

Muistan, kun aloitimme nykyisen miesystäväni kanssa seurustelemaan asiat, joita olin seurustelussa ne kaikki vuodet pelännyt kaikkosivat kokonaan. Alkuun asuimme eri osoitteissa mikä tavallaan mahdollisti oman tilan ja omat jutut. Toinen ei ollut kokoajan hönkimässä niskaan. Kun muutama vuosi sitten päätettiin muuttaa saman katon alle, tuntui sekin hyvin luonnolliselta. Itse voin sanoa kasvaneeni parisuhteen (ja yhdessä asumisen) aikana todella paljon. Jos ennen olin hyvin itsekäs, olen sitä kyllä edelleen mutta vähemmissä määrin. Parisuhde kasvattaa miettimään toisen etua omasi edelle. Jos ennen minulle oli tärkeää saada itselleen asioita, ostan mielelläni nykyään myös juttuja joissa voimme molemmat olla mukana. Tykkään huomioida, antaa lahjoja ja järjestää arjen pieniä yllätyksiä. Toisen ilo on sinunkin ilosi. Tietenkin suhteessa on tärkeää muistaa, että molemmilla on edelleen omatkin elämät mutta se tietynlainen yhteen kasvaminen vaan tapahtuu, luonnollisesti pikkuhiljaa.

Vaikka itse olen suhteessa, olen toisinaan miettinyt mitä minulle tapahtuisi jos yhtäkkiä sinkkuuntuisinkin. Olisiko se järkytys, kauhistus vai mitä? Kuten alussa totesin, en pidä sinkkutta hirveänä asiana. Mulla on useita sinkkuna eläviä ystäviä ja voin hyvin samaistua heidän kokemuksiinsa, sekä ajatusmaailmaansa. Muistoissani kyllä elää edelleen kuinka sinkkuelämä oli hieman epätasapainoisempaa ja villimpää, kuin nyt vaikka parisuhde elämä. Sinkkuna et ole tilivelvollinen kenellekään muulle, kuin itsellesi ja sinulla on vapaus. Tuo se varmaan monia sinkkuudessa kiehtookin. Mielestäni tasapainoinen parisuhdekin on kuitenkin vapauttava, ei kahlehtiva. Sen ei kuulu olla sellainen suhde jossa mietitään, että voi ei en voi tehdä sitä tai tätä, koska seurustelen. Tietyt rajat suhteeseen liittyy mutta ne rajat tulevat luonnostaan. Niitä ei haluta rikkoa, koska rakastetaan ja ollaan sitoutuneita omasta tahdosta.

Asia joka itsessäni on parisuhteen aikana muuttunut on se, etten peilaa itseäni enää suhteen kautta. Olen sitten suhteessa tai sinkkuna, en ole sen huonompi tai parempi. Parisuhdestatus ei kerro sitä oletko epäonnistuja vai onnistuja. Monelle tämä voi olla ihan itsestäänselvyys mutta itse aikanaan kamppailin aika paljonkin sen kanssa, miksi olin niin pitkään sinkkuna. Ystävät löysivät kumppaneita mutta omalle kohdalleni sattui vaan vääriä ihmisiä toisensa perään. Tuolloin parisuhdestatus määritteli itselleni aika paljon siitä, onko ihminen hyvä vai ei. Tänä päivänä oli parisuhdestatukseni sitten mikä tahansa, en enää määrittele itseäni sen kautta.

IMG_0833

Olipa ihminen onnellinen sitten sinkkuna tai parisuhteessa, kumpikaan ei ole oikein tai väärin. Tärkeintä on elää onnellisena. Itse olen sen verran romantikko, että unelmoin häistä hiekkarannalla tai puutarhassa ja tahdon jakaa elämäni toisen ihmisen kanssa. Ei kuitenkaan ole yhtään huonompi jakaa elämäänsä ystävien tai muiden läheisten ihmisten kanssa. Jokaisen meidän elämä kulkee omaa polkuaan, tärkeintä on oppia rakastamaan itseään, tutustua itseensä ja vasta tämän jälkeen sinulla on rahkeita rakastaa toisia.

Rakkaus itsessään on kyllä upea tunne. Rakastetuksi tulemisen tunne taas ihan omaa luokkaansa ja se, kun asiat voi jakaa rakastamansa ihmisen kanssa. Kun tätä pysähtyy näin arjessa oikein miettimään, muistaa taas kuinka mahtava juttu se onkaan. Ihmisellä taitaa itseasiassa olla luontainen tarve tahtoa tulla rakastetuksi? Monesti mietin myös sitä miten hassua on, että kaksi toisilleen vierasta ihmistä löytävät toisensa tuolta ihmisten joukosta. Miten se tapahtuu? On pakko olla johdatusta ja meant to be -meininkiä. Elämä on kohtaamisia ja oma ajatusmaailmani perustuu hyvin pitkälle siihen, että uskon meitä johdettavan muualta käsin. Jokainen ihmissuhde ja elämäsi koukero valmistaa sinua tulevaan. Vai mitä mieltä te olette? Ovatko kohtaamiset vaan sattuman kauppaa vai uskotteko samaan?

Herättikö teksti muuten ajatuksia? Miten koette sinkkuuden ja/tai parisuhteen? Onko parisuhdestatuksen muttuminen muuttanut asenteita ja elämäänne kuinka paljon?

On my way

31 vastausta artikkeliin “Sinkkuna vai parisuhteessa?”

  1. Oon itse vasta 22 ja ei mikään kiire siis löytää ”sitä oikeaa”, mut kyllä se tuntuu pahalta, kun kaikilla parhaimmilla kavereilla on myös se toinen puolisko. Tottakai oon ilonen heidän puolestaan, mutta toisaalta haluais iteki jonkun kenen viereen käpertyä ja jakaa niin ilot kun surutki.

    • Kannattaa yrittää miettiä mitkä asiat ovat positiivisia sinkkuudessasi. :) Voit mennä ja tulla vapaasti, sinulla on enemmän vapaa-aikaa, enemmän tilaa jne. Kannattaa keskittää energia hyviin asioihin ja ei ainakaan murehtia. Nämä suhdejutut, kun ovat valitettavasti asioita joita ei voi kiirehtiä. Monestihan sitä sanotaan, että se oikea tulee eteen juuri silloin, kun sitä vähiten odottaa!

      Ihanaa syksyä sinne! :)

  2. Sinkkuus on jotain, mikä on totta hyvännäköisille nuorille naisille. Kuten vaikka blogitekstin kirjoittaja. Me ”ihan jees”-tyyppiä edustavat miehet, jotka emme ole erityisen komeita, hyvätuloisia saati tunnettuja tai suosittuja ihmisten parissa, emme voi valita samoin sinkkuuttamme sillä mieleisiä kumppaneita ei vain ole saatavilla noin vain. Oma lukunsa on myös sen itselle mieleisen mahdollisen kumppanin mieltymykset. Jos olit hänen mielestään sitä ”ihan jees”-osastoa, ei homma tule yrittämisestäsi huolimatta etenemään minnekään. Tämä ei tietenkään tarkoita että tilanne pitäisi hyväksyä ja tyytyä yksinoloon tai noh, ei niin viehättävään kumppaniin vaikka.

    Toinen mainittava tekijä sinkkuuden ja parisuhteen välillä ovat todellakin nuo kirjoittajan kohdallekin sattuneet väärät ihmiset, mitä ne ikinä sitten hänelle tarkoittivatkaan. Omasta puolestani näitä on tullut vastaan tapauksissa, joissa olen tutustunut johonkin mukavaan tyttöön jossain päivittäisten aktiviteettien parissa ts. baarien ulkopuolella. On nähty, numerot vaihdettu ja fyysistäkin kontaktia on ollut. Sitten saa kuulla että toisella onkin jo kumppani! Ilmeisesti ainakin joillekin naisille parisuhteissakin määrä vaikuttaisi siis korvaavan laadun, harmi kyllä.

    • Mukava kuulla miehinen mielipide. Tuo on totta, että kauniilla ulkomuodolla on varmasti edelleen helpompaa sinkkumarkinnoilla, turha sitä kieltämään. Itse tahdon kuitenkin uskoa vielä siihen sisäiseen kauneuteen ja siihen, että vaikkei joku niin erikoisen näköinen ulkomuodoltaan olisikaan, saattaa hän muuttua komeaksi muilla avuilla. Näillä muilla avuilla tarkoitan persoonaa, karismaa, luonnetta, itsevarmuutta. Vähemmän komeakin voi olla oikeasti hyvinkin viehättävä. Ja mitä rahaan tulee, itselleni sillä ei ole koskaan ollut merkitystä, enkä usko jokaiselle naiselle olevan. Osa meistä osaa ihan itsekin tienata elantonsa. ;) Toki on olemassa naisia, jotka hakevat täydellisen raamikasta miestä mutta uskon, että aika monella tuo lista höllääntyy ikävuosien myötä, kun sitä alkaa arvostamaan ulkonäön sijaan hieman kestävämpiä asioita.

      Ikävää kuulla, että tuollaiseen törmää. Uskon, että aika moni nainen on parisuhteessakin vääristä syistä ja tämän vuoksi hairahdutaan ns. aidan toiselle puolelle ihan vaan huvikseen. Tuo ei todellakaan päde kaikkiin naisiin mutta ymmärrän pointtisi. Itse törmäsin juurikin tuohon aika paljon sinkkuna ollessani ja itseasiassa edelleenkin, varsinkin baareissa näitä tyyppejä tulee vastaan joille sana ”seurustelen” ei merkkaa mitään.

    • Kiitos vastauksestasi! Mainitsemastasi sisäisestä kauneudesta vain sananen vielä. Ulkonäön arviointihan on viimeisen päälle katsojasta kiinni – osa haluaa pitkän kumppanin, toinen lyhyen ja jollekin on tärkeää että toisella on pitkät hiukset. Turhamaisuuksia yhtä kaikki, mutta merkityksellisiä tässä asiassa! Terveet elämäntavat ja liikuntaharrastukset auttavat näihin paljonkin, mutta valitettavasti mainitsemiasi ”persoonaa”, ”karismaa”, ”luonnetta” tai ”itsevarmuutta” ei voi ostaa kaupasta siinä missä meikkivoiteita tai lisäravinteita. Tällaisten ominaisuuksien omaaminen on pitkän tien prosessi, jonka lyhyesti voi ilmaista sanalla menestys. Menestyminen niin koulussa, työssä, harrastuksissa tai vaikka laajan ystäväpiirin keskuudessa tuo henkilölle itsevarmuutta persoonaan, joka näkyy sitten ulospäin karismaattisena luonteena. Kuinka helppoa! Ainoa mutta on siinä, että milloinkaan edes yhdessä tuollaisessa asiassa onnistuminen ja sitä kautta itsetunnon vahvistuminen yrittämään uutta jne. ei ole helppoa. Eihän esim. ystäviä, jos sellaisia ei satu olemaan, noin vain tyhjästä pysty repäisemään että olisi se oma lähipiiri, joka kannustaisi yrittämään.

      Tämäkään vaikeus ei kuitenkaan pidä estää yrittämästä edes, joten ei muuta kuin ulos ja asenteitaan tuulettamaan! Niin miehet kuin naisetkin.

  3. Mun sinkkuuskuvio on mennyt itse asiassa just toisinpäin kuin sulla, eli lukioiässä en seurustellu mutta 19-23-vuotiaana olin parisuhteessa. Siihen mahtui sopivasti kaks kahden vuoden suhdetta, joiden välissä oli vajaa puoli vuotta. Kun erosin reilu vuosi sitten, huomasin, että olin tuona seurusteluaikana alkanu määrittää itseäni tosi paljon ton suhdestatuksen kautta – tietysti ymmärrettävää, olinhan tottunut olemaan suhteessa. Mulla on muuten todella samanlaisia ajatuksia suhteessa olemisesta / olemattomuudesta, ja nyt kun oon ollut yksin viihdyn näinkin (mikä on ollu todella suuri saavutus). Oon kuiteskin sen luontonen ihminen, että jakamisen kokemus on tosi tärkeä, joten tietysti haaveilen siitä, että joku vielä tulis vastaan. Mutta niin kun kirjotat, siihen tarvitaan aivan älyttömän hyvää tuuria ja sattumaa ja vähän sitä johdatustakin. Jos se kohtaaminen ois pelkkää sattumaa, niin saa kyllä olla todella hyvä sattuma!

    Ootko muuten kirjoittanut jo siitä, miten te tapasitte?

    • Kiitos, kun jaoit ajatuksesi ja kokemuksesi. :) Toisilla homma tosiaan menee vallan toisinpäin. Uskon kyllä, että kohtaat vielä jonkun elämäsi uudelleen mullistavan tyypin, varmasti! Joskus tekee hyvää olla yksinkin ja sinkkuelämä on omalla tavallaan myös rikasta elämää, kunhan siihen suhtautuu positiivisilla viboilla. Toivottavasti sinulla on hyviä ystäviä, joiden kanssa jakaa asioita joita jakaisit parisuhteessa. Ystävien rooli jotenkin vielä erityisesti korostuu silloin, kun on sinkku. Toki edelleen tärkeitä mutta tiedät varmaan mitä tarkoitan. :)

      Olen kirjoitellut. Tavattiin siis silloin, kun olin 19-vuotias ja meillä oli on-off meininkiä kuusi vuotta ennen, kun päädyttiin yhteen. Molemmilla oli toki muitakin jne. mutta säännöllisesti meidän kipinä kyllä roihusi. Välillä katkastiin välejä ja sitten taas tapailtiin jne. Osittain hänen vuokseen en siis päässyt oikein elämässä eteenpäin, en nimittäin koskaan löytänyt ketään omasta mielestäni parempaa ja aina Sakua muihin tapaamiini miehiin vertailin. Meidän tapauksessa siis ajattelen tänä päivänä, että kaikella todellakin on tarkoituksensa. :)

  4. Kiitos tästä tekstistä! Mulla on tosi samanlainen ajatusmaailma, en voi ymmärtää miksi jotkut kammoavat sinkkuutta niin paljon, että haluavat elää mieluummin vaikka huonossa suhteessa. Oon miettinyt, miten jotkut tuntuu seurustelevan koko ajan, tyyppi vaan saattaa vaihtua välissä, ja jotkut ovat vuosikausia sinkkuja. Onko joillekin enemmän ”niitä oikeita” vai tyytyykö jotkut vaan vähempään? Voi myös olla, että jotkut aidosti nauttivat sinkkuelämästä enemmän kuin toiset – itselleni ainakaan yksin asuminen etc. ei ole ongelma vaan nautin siitä.

    Oon 24 ja oon ollut sinkkuna 7 vuotta :D Ja vaikka saatan ylimieliseltä kuulostaa, niin voin myöntää olevani ns. hyvä pakkaus ja mua pyydetäänkin ulos aika usein töissä, koulussa, bileissä. Tapaillut oon aika paljon miehiä, jotka aina ihmettelevät miten tällainen nainen on sinkku? Ehkä siinä on tavallaan se ”vallan” tunne, se, että tiedän, että se on mun oma valinta eikä ns. olosuhteiden pakko, ja jos haluan vakiintua jonkun ihan kivan kanssa, niin niitä kyllä tulee koko ajan. Onneksi ei tarvitse vaan edelleen odotan sitä Erittäin Kivaa, jonka kanssa natsaa täydellisesti ja joka voittaa sinkkuuden parhaat puolet :) Onneksi aina on vähintään muutama sinkkukaveri ja osa niistä on samanlaisia ”ikisinkkuja” kun minäkin – ja osa on ollut aiemmin, kunnes on vuosien sinkkuuden jälkeen löytänyt sen, kenen kanssa muut eivät kiinnosta. Pahin pelko mulla on, että jos nyt rupean parisuhteeseen ihan kivan kanssa vaan seurustelun takia, niin se elämän mies jää kohtaamatta sen takia, että olen varattu.

    Vaikka mäkin oon itsenäinen niin kyllä mussakin elää sellanen romantikko ja haluan rakastua ja naimisiin ja perheen etc. Nyt kuitenkin nautin tästä sinkkuudesta niin kauan kunnes vastaan tulee se, jonka kanssa ymmärtää miksi kenenkään muun kanssa ei toiminut :–)

    • Ole hyvä. :) Niin totta, ehkä meitä on sitten niin erilaisia. Toiset heittäytyvät helpommin suhteisiin, ehkä nämä henkilöt eivät ole niin tunteellisia tyyppejä ja siksi ns. pettymykset ja sydämen mahdollinen särkyminen ei pelota?

      Mielestäni ei ole ylimielistä myöntää, että on ”hyvä pakkaus”, sehän on vaan faktaa jota on turha vähätellä. ;) Itse ajattelin aikalailla samalla tavalla kuin sinä sinkkuna ollessani. Ja mielestäni ”ihan ookoo” ihmisen kanssa ei kannata aloittaa seurustelua. Sanotaanko näin, että jos sellainen oikea tyyppi tulee kohdalle sen kyllä tuntee luissa ja ytimissä. :) Kannattaa kyllä jatkaa sinkkuilua niin kauan, kunnes sellainen ihminen kohdalle sattuu.

      Kaikkea hyvää syksyysi! :))

  5. Oikeastaan toi viimeinen kappale kumosi ne kaikki sinkkuuden ”hienoudet”. :D Varsinkin kun olen ”jo” 28-vuotias, kaverit ympärillä alkaa perustaa perhettä ja mennä naimisiin, kun taas itse on yksin. Olen myös ollut pitkässä suhteessa, joka ajan mittaan muuttui huonoksi sellaiseksi niin kyllä sitä osaa sinänsä arvostaa sinkkuuttakin, mutta tämä epävarmuus on ehkä pahinta. Mistä sitä tietää kohtaako sitä koskaan ”oikeaa” ihmistä vai onko sitä loputtomiin yksin.

    • Hahah. :D Täällä ollaan saman ikäisiä kuin sinä eikä perheen perustamiset tai muut ole ajankohtaisia pitkiin aikoihin. Eli kannattaa ajatella niin, että jokaisella hommat menee omaa tahtiaan. Toiset perustavat perheen ja vakiintuvat nuorempina, toisilla menee pidempään. Ja varsinkin, jos olet eronnut pitkästä suhteesta tulee sinun antaa aikaa itsellesi.

      Joskus olen kuullut myös niin sanottavan, että ihmisestä huomaa jos hän ei ole vielä valmis suhteeseen. Se on ikäänkuin leima otsassa vaikkei sitä ääneen sanottaisikaan. Ehkä sinun pitää siis olla yksin nyt jonkun aikaa ja, kun olet valmis uuteen suhteeseen asiat loksahtavat kohdilleen? Pelkääminen on täysin turhaa, kaikella on aikansa ja paikkansa. :)

  6. Moikka! Nyt osui postaus oikeaan aiheeseen. Mä oon juuri eroamassa mieheni kanssa, syitä nyt on monia mutta minusta tuntuu että ollaan kliseisesti juurikin ”kasvettu erilleen”. Yhdessä ollaan oltu 7 vuotta – ja mä oon 23. Eli 16-vuotiaasta saakka. Välillä on ollut muutaman kuukauden erotauko (jolloin molemmilla ehti olla pientä juttua muiden kanssa), mutta yhteen palattiin ja asiat saatiin selvitettyä. Viime vuonna ostettiin sitten yhteinen ensimmäinen asunto. Joka tuntuu tässä kohdassa hirmu isolta virheeltä, mutta minkäs teet. :/ Luojan kiitos lapsia ei oo.

    Tätä eropäätöstä ja eroon johtaneita tapahtumia oon seurannut koko kesän, ja saanut niskaani tosi huonoa kohtelua. Se ehkä helpottaa ajatusta erosta, kun ei minulla tule ikävä tuota hirviötä joka on kohdellut mua huonosti jo monta kuukautta. Yhteisen asunnon takia eroa on pitänyt pohtia pitkään, eikä asiat voi tapahtua sormia napsauttamalla.

    Pitäis vain yrittää olla itsenäinen ja vahva, mutta aika koville se ottaa kun koko ”aikuisikäni” olen käytännössä seurustellut ja niin kasvanut tuon ihmisen kanssa. On jotenkin helpottavaa lukea tekstiäsi. Ehkä minäkin saan sitä itsenäisyyttä ja rohkeutta kerättyä. Tuntuu jotenkin tosi pahalta menettää se kaikki, koska olen hyvin perhekeskeinen ihminen ja tykkään olla kotona.. Toisaalta taas, odotinko liikaa liian aikaseen? Kuitenkin tässä iässä ehtii vielä mihin, kunhan tämän asian saa käsiteltyä. Siinäpä mulle haastetta, ennen seuraavaa parisuhdetta tai mitään säätöjä, mun on pakko opetella olemaan yksin.

    • Voi ei, kuulostaa kovin ikävälle. Huonoissa väleissä eroaminen on varmasti todella vaikeaa…

      Tarvitset aikaa olla yksin, kasata itseäsi ja eheytyä. Toinen ihminen ei pysty kuromaan umpeen niitä haavoja joita ero on mahdollisesti aikaansaanut, vaan sinä vaan voit sen tehdä. Mielestäni yksin jäämistä ei kannata pelätä, tosin varmaan helpommin sanottu kuin tehty jos takana on pitkä suhde. Kaikkeen kuitenkin tottuu ja olen ihan varma, että arki lähtee sinullakin rullaamaan ihan itsekseenkin, ajan kanssa. Kannattaa panostaa itseensä, harrastaa ja tehdä kaikkea mukavaa. Toivon mukaan sinulta löytyy myös ystäviä, jotka ovat tukena ja seurana! :)

      Todella paljon tsemppiä sinne <3

  7. Olen ollut pitkään myös sinkkuna. Olen nyt 23-vuotias. Itselläni riittää ns. valinnanvaraa miehissä, mutta ajattelen myös sitä, että mitä jos alan olemaan miehen kanssa, joka on mielestäni ihan ok, mutta sen johdosta se oikea tyyppi saattaakin mennä ohi. Tällä hetkellä harkitsenkin jo vakavasti, että ottaisin sen tyypin, joka on ”ihan ok”, koska en vaan enään millään jaksais olla yksin…nää on niin vaikeita päätöksiä tällaset… :O

    • Kuuntele sydäntäsi, se on neuvoni. Itse en alkaisi suhteeseen ihmisen kanssa, josta en olisi varma. Mieluummin yksin kuin tosiaan ”väärän” tyypin kanssa vaan sen vuoksi, että saa seurustella. Tämä siis minun mielipiteeni, suosittelen kuitenkin miettimään ennen kuin hyppää suhteeseen ihmisen kanssa joka epäilyttää.

  8. ”mitä jos alan olemaan miehen kanssa, joka on mielestäni ihan ok, mutta sen johdosta se oikea tyyppi saattaakin mennä ohi”

    sellaista se on kuule teille tinder sukupolvelle.

    • No olipas nyt ilkeästi sanottu. Itse ymmärsin kyllä varsin hyvin mitä kommentoija ajoi takaa…

  9. Olipa ihana teksti. Kirjoitat hyvin ja samaistuin kovin ajatuksiisi. Luo myös toivoa 26-vuotiaalle, jonka neljäs sinkkuvuosi alkaa piakkoin…

    • Kiitos! <3 Kyllä sinäkin vielä sen oikean ihmisen kohtaat, ihan varmasti. :)

  10. Mulla myös on nykyisin samanlaiset fiilikset enkä pidä sinkkuutta mitenkään nolona tai muutenkaan itseäni negatiivisesti määrittelevänä asiana. Vaikka täytän 30v tänä vuonna, en ole koskaan asunut kenenkään kanssa yhdessä. Olen kyllä seurustellut ja tapaillut, mutta en koskaan paria vuotta pidempää. Jos joku muu pitää mua sen takia viallisena tms niin ei paljon liikuta! Onnellisuus on sata kertaa muiden mielipiteitä tärkeämpää.

    Nuorempana olin epävarma itsestäni, taistelin masennuksen ja syömishäiriön kanssa. Ei siinä ollut paljon tilaa miehille. Ihastuin aina niihin pelimiehiin, eikä kiltit ja kunnolliset miehet kiinnostaneet. Jossain vaiheessa olin tosi epätoivoinen ja pidin kaikkia miehiä kusipäinä. Nyt kuitenkin nautin yksin olosta ehkä vähän liikaakin.

    Mä kuulun myös näihin ”hyvännäköisiin ihmisiin”, joilla ei oo koskaan ollut miesten huomiosta pulaa. Harvoin oon kovinkaan pitkää aikaa ilman mitään säätöä, treffejä tai tapailuja. Ehkä siksi en stressaa löydänkö ikinä ”oikeaa” tai ”pääsenkö” naimisiin. Uskon kyllä, että se sopiva tyyppi tulee vielä vastaan. En ala yksinolonpelon takia seurustelemaan alkoholistin, varatun, huumorintajuttoman tms. kanssa. Joistakin asioista ei vaan voi tinkiä, vaikka mitään täydellisyyttä en odotakaan.

    Niin kauan kuin ystävistä löytyy niitä, joilla on aikaa nähdä leffan tai hyvän ruoan merkeissä, on sinkkuna ihan kivaa. Mulla on myös unelmaduuni, kiva koti ja paljon harrastuksia. Paljon kaikkea ihanaa. Siinä vaiheessa kun kaikki kaverit on naimisissa ja perheellisiä, alkaa varmaan itseäkin nuo asiat kiinnostaa.

    • Olet oikeassa! Ja oikeasti, yhtä ja samaa kaavaahan ihmissuhteisiin ei löydy.

      Sinulla on hyviä ajatuksia, pidä noista kiinni. Todellakaan ei kannata aloittaa seurustelua kenenkään kanssa vaan siksi, että nyt pitää seurustella. Iällä ei myöskään ole mitään merkitystä. Olen itseasiassa varma, että vanhemmalla ikää löytää paljon helpommin kypsän kumppanin, joka on valmis sitoutumaan yhteen ihmiseen ja pystyy miettimään tulevaisuuttakin pidemmälle. :)

  11. Tiedän mistä puhutte! Olen ollut reilut kolme vuotta nyt sinkkuna, ehdittiin seurustella vajaa vuosi, kunnes totesin etten ikinä tulisi olemaan sellainen kuin mies haluaisi. Enkä koskaan tulisi olemaan hänelle se tärkein. Olen tapaillut paljon miehiä, mutta olen myös sellainen, että en halua ihan jees -miestä, siksi olenkin varmaan ollut enemmän sinkkuna kuin parisuhteessa. Viihdyn hyvin yksin ja olen itsenäinen. Ihan jees -mies on jokaisella erilainen, onhan meitä naisiakin yhtä monta erilaista. Mulla se tarkoittaa sitä, että tulee toisesta se fiilis (toivon mukaan jo eka kerralla), että vatsassa on perhosia. Siinä ei ole ulkonäöllä, työpaikalla ym mitään väliä, onhan kauneus katsojan silmässä. Minulle wau-mies saattaa olla ystävälleni ihan ok:n näköinen. Ja vaikka ulkonäkö olisikin täysi 10, se ei tarkoita sitä että kemiaa on. En jaksaisi itse sellaista miestä joka vain näyttää hyvältä, mutta jonka kanssa ei ole oikein mitään yhteistä tai puhuttavaa. Enkä myöskään jaksaisi miestä, joka enemmän tuntuu kaverilta kuin kumppanilta. Eniten se on kiinni kemioista ja siitä fiiliksestä mikä toisesta tulee.

    Olen onnellinen itsekseni, mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö kaipaisi kumppanuutta, yhdessäolemista, sitä, että on joku jonka kainaloon käpertyä.
    Olen nähnyt paljon ystäväpariskuntia, joista näkee etteivät he ole onnellisia yhdessä enää. On huomattukin, ettei toinen olekaan se mitä haluaa mutta kun perhekin on ehditty perustaa siinä rakkauden huumassa, niin eipä siitä noin vaan sitten lähdetäkään. Ja nämä ystävät eivät ole onnellisia mutta he tyytyvät siihen mitä on. Itse en halua tyytyä, vaikka tiedostan, ettei mikään parisuhde ole helppo ja välillä vaaditaan lujasti tahtoa että homma toimii.

    Minulla on kriteerini mutta se ei tarkoita sitä että ne kaikki aina osuu yhden ihmisen kohdalle. Ei auta kuin jatkaa yrittämistä ja toivoa, että joku päivä se mun tyyppi tulee vastaan ja hurmaa mut, ja minä sen!

    • Todella hyvä kommentti! Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Itsekin näen aika paljon erilaisia parisuhteita ympärilläni ja monesti mietin, että oi miksi, miksi? Mutta tosiaan jokainenhan ne omat suhteensa luo. Ihan varmasti sinunkin eteesi tulee vielä se ihminen, joka tuntuu oikealta. Kun oikea ihminen tulee elämään, unohtaa yhtäkkiä ne kriteerit ja näkee tämän ihmisen täydellisenä. Toki jossain kohtaa alkaa näkemään myös ne virheet mutta jos virheet pystyy hyväksymään, voidaan puhua jo rakkaudesta ja siitä, että tahtoo olla ihmisen kanssa vaikka hänessä virheitä onkin. Kukaan meistä, kun ei ole täydellinen.

      Maailma on onneksi täynnä ihania rakkaustarinoita ja edelleenkin on mahdollista luoda hyviä, sekä kestäviä ihmissuhteita. Kaikkea hyvää tulevaisuuteesi! :)

    • Usko rakkauteen ei ole hiipunut vaikka sitä aina koetellaankin :) se tulee kun on tullakseen, ei oo kiirettä. Mäkin satuin sattumalta löytää sun blogin ja taidatkin kirjoitella mulle tärkeistä aiheista, eli aion jatkossakin lukea sun juttuja! Nyt tuli vaan tunne että pakko kommentoida! Keep on going ja kaikkea hyvää sullekin :)

  12. Mun oli nyt pakko kommentoida. Oon seurannut sun blogia nyt ehkä hiukan alle vuoden. Nykyään blogeja on niin paljon, että en tiedä miten edes eksyin tänne sun blogiin ja miten sitä aloin seuraamaan. Sama sille, mutta jostain syystä musta tuntuu että luet mun ajatuksia! Kirjotat juurikin niistä aiheista mitä ajattelen ja sun näkökannat on ihan samoja kun mun. Myös sun elämäntilanne (vakituinen työ toimistossa, parisuhde, rutiinit, ruokarajoitteet, persoona etc) on täsmälleen samoja kun mun! Oon ihan varma että meillä on joku henkinen yhteys ja oon löytänyt mun kaksoispersoonan tai jotain :D Vaikka en sua tunne, niin vaikutat hyvältä tyypiltä ja kaikkea hyvää sulle :)

    • Mukavaa, kun kommentoit ja ompa hauska kuulla! Me varmaan tultaisiin sitten hyvin toimeen. :) Se on kyllä hienoa, miten välillä löytääkin hyvin samalla tavalla ajattelevia ihmisiä, joko netistä tai ihan real life. Kommenttisi siis todellakin piristi!

      Kaikkea hyvää sinulle, nykäise hihasta jos joskus törmätään. :)

  13. Hyvä postaus! :) itse olen seurustellut vajaa 2 vuotta mutta tuntuu kuin olisinme olleet kauemmin. Meillä menee loistavasti. Ainoo mikä itseäni vaivaa on tietynlainen mustasukkaisuus/luottamuksenpuute. Kun olemme erossa, esim minä viikonlopun kaverillani toisessa kaupungissa yötä niin mieleeni tulee pettämisajatukset. Ja ei, luottamuksesta se ei oo kiinni. Luotan mieheeni. Mutta nykyään pettämistä on niin kaikkialla; leffoissa, sarjoissa, lehdissä, uutisissa… niin väistämättä se tulee mieleen. Onko sulla koskaan ollu samanlaisia ajatuksia miehes ollessa matkoilla tms? Oletko jollain keinolla tai konstilla saanu ajatukset muualle? Joskus kirjoitit tästä aiheesta jotain..et oot kans huomannu et sitä toitotetaan kaikkialla :D oletteko paljon yhteyksissä, kuinka paljon, esim jos miehes on viikonlopun poissa? :)

    • Kiitos, kiva kuulla. :) Meillä ei ole ollut juuri koskaan luottamuspulaa. Liikutaan aika paljon eri porukoissakin, käydään esimerkiksi ulkosalla omien frendien kanssa, ollaan reissattu ulkomaillakin erikseen jne. ja ongelmia on ollut vaan joskus suhteen alkuvaiheessa, eikä silloinkaan voinut varsinaiseksi ongelmaksi edes kutsua, se oli ehkä alun epävarmuutta.

      Itse olen hyvin ehdoton näissä asioissa ja mietinkin, että jos mieheni minua pettäisi tilanne vaatisi todella rakoilevan suhteen. Jos kahdella ihmisellä on tiivis ja hyvä parisuhde, ei siihen väliin mahdu kolmatta, ei edes yhden yön ajaksi. Meillä on myös hyvin samanlainen arvomaailma mikä sekin luo sitä luottamusta toiseen ja tietää ettei toinen voisi tehdä mitään sellaista. Vaikka välillä olisikin vaikeampaa tai riitoja jne. Me ollaan myös yhteydessä päivittäin, ollaan sitten eri mestoissa tai vaikka ihan vaan päivällä duunissa. Ehkä jonkun mielestä hassua viestitellä kesken työpäivää vaikkei olisi erityistä asiaakaan mutta semmonen meidän suhde on. :)

      Tiedän kuitenkin miltä tuntuu olla mustasukkainen tai epävarma toisesta, sitä olen kokenut kyllä aikanaan. Olen ihan varma, että sun ei tarvitse olla huolissasi. Usein tuollaiset tuntemukset juontavat juuriaan jostain ja kannattaakin koittaa työstää omaa itsevarmuutta asian suhteen. Mielestäni pelolla (ja omalla mielikuvituksella) ei ainakaan kannata pilata hyvää suhdetta, ei missään nimessä. Tsemppiä ja kaikkea hyvää teille! :)

  14. Hyvä kirjoitus! Itse jäin juuri sinkuksi 9 vuoden suhteen jälkeen. Ja on tässä nyt todellakin se itsetutkiskelun paikka. Tuntuu, että ei oikein osaa ajatella elämää ilman toista. Toisaalta nyt mulla on mahdollisuus nähdä myös sitä toisenlaista elämää, jota en juurikaan ole tähän mennessä vielä kokenut.

    • Kiitos! Hei tsemppiä todella paljon! Mutta ihanaa, että sinulla on selvästi positiivinen asenne tulevaa kohtaan. Sinullahan voi olla edessä vaikka ja mitä, nauti! ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta