#instalately & somefiiliksiä

Osa teistä seuraileekin minua jo Instagramissa mutta, koska kertaus on opintojen äiti niin edelleen minut löytää sieltä nimimerkillä @judezzi. Olen miettinyt pitkään pitäisikö minunkin avata Snapchat sun muita uusia somekanavia mutta toistaiseksi siihen en ole jaksanut ryhtyä. Mielestäni on hienoa, että kovin moni bloggari jaksaa olla näissä jutuissa niin aktiivinen mutta musta on jotenkin jo pitkään tuntunut, että blogi, Insta ja Face ovat itselleni tarpeeksi. Vaikka blogiani ja kaikkea siihen liittyvää rakastan, välillä muhunkin iskee jonkunlainen someähky. Se pysyy aika hyvin hallinnassa, kun kanavia on ”vaan” kolme mutta jos tässä olisi vielä muutama tili lisää, näkisin varmaan koko elämäni linssien läpi. En jaksaisi sellaista, kai?

Välillä minua huolettaa ihan yleiselläkin tasolla tämä aika. Kuinka paljon ihmisiltä menee sivusuun, kun otetaan selfieitä joka tilanteessa ja vielä kymmenittäin? Itsekin ihan liian usein havahdun siihen, että hetkiä lipuu ohi, koska a) otan kuvaa tai b) muokkaan sitä. Toisaalta se on myös duuniani mutta silti. Välillä on syytä olla huolissaan ja ehkä muistutella itseään mitkä asiat ovat niitä tärkeimpiä. Ei ehkä se saanko täydellisen kuvan ruoastani vaan ennemmin se ihminen, jonka seurassa syön tuota safkaa… Eikö?

2015-09-18

Käväsin tänään MAC:in pisteellä Stockalla ja siinä kaaoksen keskellä koitin löytää itselleni syksyisen mattapunan. Tein valintani aika randomisti ja tällä kertaa meni kyllä nappiin! Sävy on nimeltään YASH ja se on MAC:in matta-sarjaa. Huulipunan kaveriksi myyjä suositteli minulle Pro Longwearin sävyn Nice`n`Spicy. Ensipuraisu myös tähän rajauskynään oli erittäin positiivinen! Vaikutti hyvin kestävältä ja levittyi todella mukavasti. // Viime aikoina kahvit meille on keittänyt Dolce Gustolta testiin saatu uutuus kahvikone Stelia. Olen ihan kahvifriikki ja ilman aamukaffia päiväni ei käynnisty. DG:llä on ihania kahvimakuja, joista oma lempparini on maidoton Zoega. Tuolla käynnistelen jokaisen aamuni, siispä huomenna taas virkeänä kahdeksaan duuniin. 😉 // Nämä Tamariksen nilkkurit ovat paras ostos aikoihin. Nyt kengillä on kävelty jo monen monta kilometriä ja ei purista, satu tai hiestä! Ihan loistavat jalassa vaikka plattoa on ihan mukavasti. 🙂 // Yksi syksyn ehdottomista terveellisemmistä herkuistani on hedelmälautaset. Olen hurahtanut nyt etenkin päärynöihin ja satsumiin. Nam, terveellistä hyvää!

2015-09-11

Oletteko kokeilleet Ruohonjuuri-deliä? Ihan huikea mesta! Ostan sieltä välillä lounasta ja toisinaan smoothieita, sekä erilaisia puddingeja ja puuroja. Etenkin kerrospuddingit ovat minun suurta herkkuani! Kaikki on tosiaan vegaania, maidotonta ja gluteenitonta. Kannattaa ehdottomasti kokeilla. // Hernesaarenrannan päättäjäiset -tämä oli se selfie. Onkin muuten viime kerta, kun olin ulkosalla. Ollut aikamoista hiljaiseloa viime viikot mikä lienee ihan hyväkin viinintäyteisen kesän jälkeen. // Treeneistäkin on ollut nyt taukoa flunssan vuoksi mutta eiköhän se pian taas tästä. Olen oppinut, että enää en treenaa puolikuntoisena joten missään nimessä en tule vielä tälläkään viikolla salille menemään. Vähän on kyllä ikävä mun olkapäitä ja käsivarsia. On taas ollut kyllä pakko todeta, että nopeasti niistä häviää muoto ja pyöreys, kun ei tee mitään. // Björn Borg järjesti taannoin ulkotreenit, joissa käytiin ystäväni Anniinan kanssa pyörähtämässä. Oli aika mielenkiintoinen kokeilu crossfitin parissa mutta ei musta varmaan silti crossfittaajaa saa, heheh.

2015-09-052

Tilasin taannoin Acnen verkkokaupasta uuden Canada Scarfin talveksi ja laitoin viime vuotisen beigen-vihertävän kiertoon. Tämä musta oli fiksu valinta, sopii kaikkeen ja luulisi olevan aika ajaton. Kunhan en nyt vaan hukkaisi… // Kesäpökät toimii vielä näin syksylläkin, revityt farkut ovat mun suosikit. <3 // Tämä oli taannoinen perjantai-selfie. Leffailta, jolloin käytiin katsomassa Southpaw. Ihan mielettömän hyvä ja opettavainen elokuva, suosittelen. // Paulo Coelhon alkemisti on nyt luennassa ja vaikuttaa erittäin hyvälle. Koskahan saisin taas hiljaisen hetken keskittyä lukemiseen? Kirja itsessään on niin lyhyt, että tuohan pitäisi lukea muutamassa tunnissa läpi. Muistan ajan jolloin luin vaikka kuinka paljon erilaisia romaaneja, nykyään muun kuin blogien tai lehtien lukeminen on jotenkin haastavaa. Vaatii olosuhteet, joissa pystyn täysin keskittymään oli kirja sitten kuinka mielenkiintoinen tahansa.

2015-08-26

Piipahdin muutama viikko sitten Blascon blogi-tilaisuudessa, josta olen muutaman kerran blogissakin maininnut. Mukaan lähti niin ihania tuotteita, että olen ollut kovin myyty. BB Cream onkin jo ihan lopussa, joten kohta on aika hakea uusi purnukka. Sävy medium on omalle iholleni ihan täydellinen. Sävy on hieman punertavaan menevä, mikä itseasiassa yllätti minut sopivuudellaan. Olen aina valinnut meikkivoiteet ennemmin beigeen, kuin punertavaan taittavina mutta tämä sävy sopiikin iholleni huomattavasti paremmin! // Meikäläisen lemppari lounas löytyy Trocaderosta, nam! Falafelit ja aivan kaupungin parhaat sellaiset. Myös bufeepöydästä kerättävä itämaistyylinen salaatti on mielettömän hyvää. Suosittelen oikeasti joskus kokeilemaan jos Uudenmaankadulla liikutte. Helsingin ykköslounasmesta!

Hyvää yötä ihanaiset, huomiseen! xoxo

Kommentit (6)
  1. Juu insta ja fb riittää mullekkin! Ja hyvä ettet säkään oo ottanu ressii snapistä. Ei se oo kaikille 🙂 joku toivoi ylempänä videoita, ja täälä myös minäkin!! 🙂 muuten mitkä on syn lempiherkkuja punnitse&säästästä? Entä jos sorrut normi karkkeihin ni mitä sillon lähtee kaupasta? 🙂

    1. Hih niin. 🙂 Voi, että tätä kysytään usein! Ehkä mun pitää siis kuvata joku kerta toi pussukkani. 😉 Mutta ehdottomasti tummalla suklaalla päällystetyt parapähkinät!! Ne on niin hyviä. Kaupasta lähtee monesti maidoton jäätelö tai kuivahedelmiä tai suklaalla kuorrutetut cashewit. 🙂

  2. Voi kuinka kaunis sä olet Jutta!! Ja ihan törkeen hyvässä kunnossa sä olet, inspiraatio <3 xx

    1. Kiitos kaunokainen! Ja samaa voisi sanoa siis sinullekin. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *