Anteeksiannon suunnaton vaikeus

Mulla on viime aikoina pyörinyt mielessä ajatuksia anteeksiannosta. Onko se välttämätöntä, kuinka helppoa tai ylipäänsä aina edes mahdollista? ”Anteeksi” on sanana niin pieni mutta tunnetasolla valtava. On ihan eri pyytää toiselta anteeksi, kuin oikeasti tarkoittaa sitä ja vielä pystyä aidosti anteeksi antamaan. Oma arvomaailmani perustuu kristillisiin arvoihin ja täten myös anteeksianto on yksi iso osa minua. Tai itseasiassa pohjimmiltaan se ei ole osa minua, vaan olen joutunut tekemään hurjasti asian eteen duunia. Mun on vaikea antaa anteeksi, pyytää kyllä mutta se antavana osapuolena oleminen on usein niin haastavaa.

Jos ihminen ei anna anteeksi se katkeroittaa ja syö meitä sisältä. Myös se ettei pyydä anteeksi vaikka aihetta olisi, tekee meille hallaa. Ylipäänsä kaikki kielteiset tunteet uuvuttavat meitä pidemmällä aikavälillä. Jos vaikka verrataan miten keveälle iloisuus tuntuu verrattuna suruun, niillä tuntemuksilla on eroa kuin yöllä ja päivällä. Toinen saa meidät aivan uupuneeksi ja toinen äärilaita taas maailman valloittajiksi. Itselläni on lapsesta saakka ollut tapa sysätä ikävät asiat ja tuntemukset syrjään. Minusta on helpompaa olla käsittelemättä tunteita, kuin käsitellä niitä. Onneksi tänä päivänä koen vahvistuneeni tällä saraa. Pitkään minulla oli esimerkiksi tapana sulkea elämästäni täysin ne ihmiset, jotka satuttivat minua kerran tai joita itse satutin. En nyt edelleenkään sano, että tämä on täysin luonteestani kitketty mutta parempaan suuntaan ollaan menossa. Pitää opetella antamaan anteeksi paitsi muille, myös itselleen. Meistä jokainen tekee virheitä ja varsinki nuoruudessa tehtyjen mokien ei kuulu määritellä sinua enää tänä päivänä.

IMG_0053-003

Miten anteeksi antamista voi sitten harjoitella? Onko siihen mitään tapaa tai keinoa? Suurin kynnys siinä on varmaan se nöyrtyminen. Monen ihmisen oma kuori on niin kova ja ylpeä, että toiselta anteeksi pyytäminen tai toiselle anteeksi antaminen koetaan haastavana. Enhän minä nyt voi alentua tuohon… Mitä ihmettä? Kenen silmissä sitä alentuu? Nuo ovat niin naurettavia ajatuksia ja lähtevät oikeasti kaikesta muusta, kuin siitä hyvästä jota meissä on. Uskon, että harjoittelun voi startata ihan puhtaasti sillä, että ensin opettelee antamaan anteeksi itselleen. Kun antaa anteeksi itselleen, pikkuhiljaa lähtee kahleita ja sitä pystyykin käsittelemään tunteita niin paljon laajemmin. Se ei enää olekaan niin noloa ”alentua” pyytämään anteeksi myös toiselta.

Omalla kohdallani myös näiden anteeksi annettujen tekojen unohtaminen on ollut haastavaa. Jos mietitään vaikka tilanne, että ihmissuhteessa petetään toisen luottamus, onko sitä mahdollista enää eheyttää? Olen aika ehdoton kaikenlaisessa pettämisessä ja siksipä miettinytkin, että minun luonteellani ei anneta anteeksi moisia virheitä. Olen kuitenkin paljon pohtinut asiaa ja tullut siihen tulokseen, että mieluummin antaa anteeksi, kuin jatkaa elämäänsä tuon taakan kanssa. On toki eri asia jatkaako enää tässä ihmissuhteessa vai ei, mutta ainakin antaa anteeksi. Jokainen meistä tekee virheitä. Tärkeää on kuitenkin se, että ihminen jolle anteeksi annetaan oppii virheestään. Toisen anteeksiantoa ei saa käyttää hyväksi, ei missään nimessä.

Loppupeleissä anteeksianto on itselleni ainakin sellainen ikuisuusprokkis. En ole täydellinen ja on olemassa asioita, joiden kanssa joudun kamppailemaan ehkä jopa lopun elämääni. Tämä on yksi niistä, mutta minua ei nolota myöntää sitä. Tiedän nimittäin, että teissä on monta samojen tuntemusten kanssa taistelevaa tyyppiä.

Onko teistä anteeksi antaminen helppoa? Entä anteeksi pyytäminen? Oletteko joskus painineet samojen ajatusten äärellä?

PS. Vielä asiaa tarkentaakseni, en viittaa nykyiseen parisuhteeseeni tekstissä. :)

On my way

8 vastausta artikkeliin “Anteeksiannon suunnaton vaikeus”

  1. Tällä hetkellä itse mietin paljon samoja asioita. Vaikka luotamme mieheni kanssa toisiimme on molempien luottamus petetty aiemmissa suhteissa ja mieheni on tehnyt tyhmiä, itselläni olo että mietin usein sitä että koska joutuu pettymään ja antaako sen anteeksi. Inhottavia asioita jotka vievät aikaa ja tarvitsevat sitä. Onneksi puhumme tästä jos se vaivaa joskus ♡ Voimia siullekin ♡ Ajan kanssa kaikki!! ♡ : )

    • Itse en puhunut tässä nyt omasta parisuhteestani mutta ymmärrän kyllä, että monissa suhteissa juurikin luottamus on ongelma. Nuokin haavat kuitenkin parantuvat ajan kanssa, usko pois. Jos exät ovat tehneet typeryyksiä, se ei tarkoita sitä, että nykyinen olisi samanlainen. Kaikkea hyvää ja voimia sinnekin <3

  2. Meillä mies jäi aiemmin tänä vuonna kiinni valehtelusta ja uskottomuudesta. ”Annoin anteeksi” ja olemme jatkaneet yhteiseloa. Kuitenkin tuntuu, etten ole kokonaan voinut antaa anteeksi, enkä varsinkaan unohtaa. Nykyään on tosi vaikea luottaa toisen sanoihin ja menoihin. En tietenkään rajoita hänen tekemisiään, mutta aina jos on poikien iltaa ym. niin kyllähän sitten murehdin mitä siellä tapahtuu. Nyt olen jo alkanut miettimään, että syökö tuo luottamuspula liikaa meidän suhdetta ja minua itseään? Olisiko kuitenkin parasta päästää irti ja etsiä joku, ketä ei tuollaista tekisi.
    No, näitä täytyy miettiä. Mutta siis siksi kommentoin, kun tosiaan anteeksi antoa on erilaista. Minäkin olen antanut anteeksi, mutta sitten en kuitenkaan olekkaan :D Hah, hankalaa!

    • Ymmärrän, reagoisin varmasti ihan samalla tavoin. Helpompi olisi varmaan antaa anteeksi esimerkiksi humalassa tapahtunut syrjähyppy kuin sitten vaikka ihan selän takana pyörinyt suhde tai vaikka ihastuminen. En tiedä, luulen etten selviäisi noista jutuista ja muhun iskisi se poissa silmistä-poissa mielestä -reaktio… Voimia sinne päätöksien tekemiseen! Kannattaa punnita suhdetta todenteolla ja niitä seikkoja, jotka uskottomuuteen ovat johtaneet.

  3. Tunnistin itseni tästä tekstistä 100%. Katkaisin välit parhaaseen ystävääni, tai oikeastaan vetäydyin täysin ja en vastannut yhteydenottoihin, kun minulle ilmeni että hän oli valehdellut minulle todella monesta asiasta päin naamaa… Se sattui niin paljon, koska luotin häneen täysin… Nyt tästä kaikesta on 3 vuotta aikaa, ja olen miettinyt että ei ehkä olisi kannattanut olla niin ehdoton… En vain osannut olla enää hänen kanssaan kun luottamus oli rikkoutunut… Olisin jollain tavalla halunut pitää hänet elämässäni ja anteeksikin olen antanut, mutta olen myös luonteeltani aika musta-valkoinen ja halusin vain vetää itseni pois tuosta tilanteesta… Hän oli kuitenkin hyvä ihminen, vaikka teki virheitä, en edelleenkään tiedä miksi hän valehteli mutta siinä tilanteessa ja tunnemyrskyssä en nähnyt muita vaihtoehtoja kuin lopettaa yhteydenpito… Se saattoi näyttää hänelle todella helpolta, mutta ei se helppoa ollut… Piti vain suojella itseään siinä, ja emme tuskin enää samalla tavalla olisi voineet olla parhaita ystäviä kun 100% luottamus mureni… :( Kuitenkin tästä luonteenpiirteestä on ollut harmia itselleni joten yritän päästä jyrkkyydestäni pois… edes hieman…

    • Ymmärrän täysin. Noin itsekin reagoin. Toisaalta, elämänkoulu on tehnyt minusta vähemmän luottavaisen ihmisiä kohtaan. Oikeasti kerron hyvin harvalle syvimmät tuntoni, jos välillä kenellekään. Monesti huomaan, että jos jaan ne olo helpottuu. Toisinaan en vaan pysty. Tuntuu sille, että jos asiat pitää itsellään ei joudu koskaan pettymään tai tuntemaan vaikka nolouden tai häpeän tunteita. Saatika sitten pelkäämään, että asiat lähtisivät leviämään. Jep, sekasin ollaan. :D

  4. Samaa mieltä. Anteeksi antaminen on tärkeää mielestäni myös sillon, kun toinen ei ole anteeksi pyytänytkään. Eräs ihminen petti mun luottamuksen niin totaalisesti kun vaan voi, mutta valehteli ja luikerteli viimeiseen asti – ei ikinä edes myöntänyt tehneensä väärin. Ei pienintäkään katumuksen merkkiä, ei anteeksi pyyntöä todellakaan – mutta mä annoin anteeksi. Mielessäni. Koska muuten raahaisin tota asiaa perässäni vielä nykypäivänäkin, ehkä katkerana asiasta. Tästä huomaa sen, että muille anteeksi antaminen on omalle hyvinvoinnille tärkeää, vaikkei sitä heti tajuaisi. Anteeksi antaminen ei myöskään tarkoita sitä, että hyväksyisit toisen ihmisen pahan teon (!), joten anteeksi antaminen ei oo mitenkään ristiriidassa vaikkapa itsensä kunnioittamisen kanssa.

    • Kyllä, näinpä. Joiltain ihmisiltä myös katoaa se mikä on anteeksiannon merkitys. Anteeksi pyydellään jatkuvasti mutta ei muuteta omia käyttäytymismalleja laisinkaan. Tuo on ikävää…

      Ja missään nimessä anteeksianto ei tee anteeksi pyydettävää asiaa yhtään sen sallitummaksi. Ei tod. Tosi hyviä pointteja sullakin kyllä. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta