Kosmetiikkasuosikit x 7

Olen aikamoinen kosmetiikkafriikki ja rakastan kokeilla uusia tuotteita. Parasta on kuitenkin löytää suosikkeja, joita tulee ostettua purkki toisensa jälkeen. Olen silti aika ronkeli ja vain harvoihin tykästyn oikeasti niin paljon, että vaalin saman tuotteen ostamista kerta toisensa jälkeen. Viime aikoina peilikaappini on jälleen täyttynyt ihanista uutuuksista (ja vähän vanhemmistakin suosikeista), jotka ajattelin esitellä teille näin lauantain kunniaksi. Toivottavasti sieltä löytyy sinullekin kokeilemisen arvoisia juttuja!

1. Essie – Sävy blanc 

Jos minulta kysytään millä merkillä on parhaat ja kestävimmät kynsilakat, sanon ehdottomasti Essien. Yksinkertaisesti lähes ainoita lakkoja, jotka pysyvät useamman päivän ja joissa on mieletön pigmentti. Tämän syksyn suosikkini (ja varmaan ihan tulevakin kestosuosikkini) on kestävä ja peittävä valkoinen kynsilakka. Tämä pysyy lohkeilematta kynsissä jopa 4-5 päivää mikä on itselleni aika saavutus. Omaan nimittäin liiskoittuvat ja suoraan sanottuna pas*at kynnet. Tätä lakkaa ei myöskään tarvitse laittaa kuin maximissaan kaksi kerrosta saavuttaakseen täyden peittävyyden. Propsit myös siitä!

2. Vita Liberta, Trystal Mineral Bronzer – Sävy 02 Bronze

Aurinkopuuteri joka päivettää, mitä? Tuo oli ensireaktioni tästä hiljalleen päivettävästä kasvopuuterista. Varovasti aloitin kokeilun, sivelin hitusen otsaan ja poskiluiden alle aina meikkauksen yhteydessä ja uskomatonta mutta totta -tämä todella toimii! Puuteria ei tarvitse sivellä koko kasvoille, vaan ennemmin niihin kohtiin joita tahdot korostaa kasvoissasi. Eli juuri esimerkiksi poskiluun aluset, otsan vierusta, kaula… Päivittäisessä käytössä antaa ns. jatkuvat muodon kasvoille päivettävän vaikutuksensa ansiosta, todellakin suosittelen! Purkki varmaan kestää myös iäisyyden, sillä sitä ei tarvitse kerralla laittaa todellakaan paljon.

IMG_2270

3. Joe Blasco BB Cream – Sävy medium

Tätä BB-voidetta olen hehkuttanut blogissani jo useampaan otteeseen ja jaksan kehuskella edelleen. Olin nyt hetken ilman tätä, kun ensimmäinen purkki loppui ja havahduin heti siihen, että pakko saada lisää. Muilla meikkivoiteilla iho ei ole yhtä kuulas ja hehkuva, eikä meikki pysy samalla tavalla kasvoilla kokonaista päivää. Eilen tulikin napattua Sokokselta jälleen uusi tuubi ja nyt olen yhtä aurinkoa. Ehdottomasti paras tuote hetkiin!

4. Formula 10.0.6 – Get Your Glow On brightening peel off mask (papaya + citrus)

Tämä on sarja, johon olen ollut todella positiivisesti yllättynyt! Minä joka olen 28-vuotias ja pakko vielä mainita, että myös miesystäväni joka on 31-vuotias. Ihonhoitosarjahan lanseerattiin Suomessa I LOVE ME-messuilla ja sen keulakuvana toimii Isac Elliot. Jep ei ehkä heti ajattelisi, että sopisi myös hieman vanhemmallekin iholle. Tämän sarjan naamio on kuitenkin aivan mieletön. Teinimäisen raikas tuoksu ja pitkään aikaan kasvoni eivät ole tuntuneet niin raikkaille ja pehmeille naamion jälkeen. Ihan super! Sarjaa voin siis ehdottomasti suositella myös ”nuorille aikuisille”, ehkä itse vielä jotenkuten lukeudun siihen sakkiin. :D

5. Formula 10.0.6 – Sp Totally Clean everyday cleanser sensitive formula (cucumber + sea kelp)

No sitten saman sarjan toinen suosittelemisen arvoinen tuote, eli kasvovesi. Kuten olen monesti todennut, kasvovettä ilman en pysty olemaan. Se on omalle iholleni ehdoton ja jos sen käytön jätän iho alkaa keräämään pientä näppyä etenkin otsaan. Tässä on raikas tuoksu ja iho tuntuu todella freesille käytön jälkeen. Aamuisin herättelenkin itseni tämän avulla uuteen päivään, sillä kasvoveden raikkaus on todellakin sellaista joka herättää myös mielen.

IMG_2268

6. La Roche-Posay – Hydraphase Intense Yeux silmänympärysvoide

Tämä sarja on ehkä vastakohta tuolle äskeiselle mutta toimiva. Oma ihoni on aika normaali/välillä vähän sekaiho joten suurin osa tuotteista sopii kasvoilleni, niin vahvemmat kuin hellemmätkin tuotteet. Tämä sarja on tosiaan hellempi ihonhoito-sarja ja kehitelty erityisesti ongelmaiselle iholle. Kuivuus, herkkyys, ärtyneisyys… Kyseinen silmänympärysvoide on kehitelty kosteuttamaan ja tekemään herkän ihoalueen erityisen pehmeäksi. Omaan todella ohuen ihon silmien ympäristössä, mikä taas tulevaisuudessa tulee maximoimaan rypyt ihan varmasti. Siksipä kosteuttava tuote tähän hommaan on omalla kohdallani ihan must! Päivittäinen huolellinen käyttö toivon mukaan tuottaa tulevaisuudessakin tulosta.

7. La Roche-Posay – Hydraphase Intense Legere tehokosteuttava kasvovoide

Se mitä itse inhoan, on kosteuttavien tuotteiden paksu koostumus. Jos voide on tehokosteuttavaa, se on niin paksua ettei kuivu ikinä ja jämähtää kasvoille oikein maskiksi. Lyö siihen sitten meikki päälle niin epätasaisuus on taattua… Näin siis useimmissa kosteuttavissa tuotteissa. Tämä voide on kuitenkin poikkeus. Voide on erityisen ohutta eikä ikinä uskoisi miten paljon se kosteuttaa! Ohut koostumus mutta ihana pehmeys ja kosteutus iholle. Käytänkin tätä aina meikin alusvoiteena aamuisin ja kasvot pysyvät kosteutettuina koko päivän.

IMG_2276

Löytykö sieltä mitään samoja suosikkeja tai kiinnostavia tuotteita? 

Muuten toivottelen ihanaa lauantaita! Meillä on tänään luvassa dinner Amigossa, jonka jälkeen elokuviin. Ihanaa viettää pitkästä aikaa tällainen ”juhlaton” viikonloppu! Tekee todella hyvää.

*Osa tuotteista saatu blogin kautta testiin. 

On my way

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta