Halloween & MACin Brave

Hyvää Pyhäinpäivää alias Halloweenia jokaiselle! Täällä on aloiteltu tätä päivää heräämällä tavallista myöhemmin, kokkailemalla banaanipannareita, sekä nautiskelemalla aamukahvia ihanan hitaalla moodilla. Täydellistä, viikonloppu eikä kiire minnekään. Saku lähtee tänään useammaksi päiväksi työreissulle, joten edessä on sitten matkalesken päiviä ja tämä tietysti tarkoittaa tavallista enemmän aikaa panostaa omiin juttuihin ja blogiin.

Tänään moni tosiaan juhlistaa Halloweenia pukeutumalla ja kaupunki on täynnä erilaisia naamiaisia. Itsekin olen saanut kutsun muutamiin juhliin, joissa onneksi costumeen pukeutuminen on vapaaehtoista sillä en muuten ole yhtään naamiaisihmisiä. Olen aina inhonnut pukeutumista ja samalla ihmetellyt ihmisiä, jotka viitsivät laittaa tähän naamioitumiseen rahaa ja aikaa. En tiedä, ei vaan ole oma juttuni mutta onhan noita toisaalta hauska muiden päällä katsella. Sen verran jaksan aina kuitenkin panostaa, että ostan silmikon. Tuokaan ei ole todellakaan kiva päällä (lue hankaa ripsiä ja hiostaa) mutta onhan sitä jotenkin tavallisuudesta kuitenkin poikettava. Löysin kyseisen silmikon Glitteristä ja oli muuten eniten oman näköiseni ja vähän neutraalimpi. ;)

IMG_2678IMG_2706

Sen lisäksi, että puen silmikon, ajattelin ”repäistä” ja tällä kertaa laittaa huulillekin jotain muuta kuin nudea. Viime aikoina yksi suosikkini on ollut MACin sävy Brave, joka onkin sävyltään juuri sellainen vaaleanpunaisen ja lilan sekoitus mikä iskee ainakin meikäläiseen. Olen muuten huomannut, että vaikka nudeja rakastan niin värillisemmät ja huomiota herättävämmät punat kyllä kaunistavat lookkia kummasti. Ne ovat naisellisempia ja piristävät ilmettä tässä syksyisessä säässä. Itse punan laatua en voi taaskaan olla ylistämättä, niin kestävä ja juuri sopivan täyteläinen pigmentiltään. Musta on tullut oikeasti ihan MAC-hullu!! Meikkipussiin ei taida enää ihan hurjasti muita meikkejä eksyä… Näiden kohdalla se hinta-laatusuhde todellakin kohtaa.

Mites teidän Halloween? Onko edessä naamiaisia vai niiden skippausta?

On my way

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta