Itserakkausjuttuu

Kirjoitin sunnuntaina siitä, kuinka ikävöin matkalle lähtenyttä avopuolisoani. Jälkeenpäin aloin miettimään, että osa saattoi ymmärtää tekstini pointin hieman väärin, sillä en todellakaan ole ihminen joka ei viihtyisi yksin. Mähän olen kyllä itsenäinen nainen ja tykkään viettää aikaa itsekseen omia juttuja tehden. Kyse oli enemmänkin siitä, että kaipasin miesystävääni, tai kaipaan. Muutin pois kotoa jo 16-vuotiaana ihan omilleni ja ennen nykyistä parisuhdettani asuin kuusi vuotta yksin. Ei siis voida puhua mistään ahdistumisesta tai siitä etten pystyisi olemaan itseni kanssa. Olen aina liputtanut itsenäisyyden puolesta ja sen, että jokaisessa suhteessa tulee olla omaa aikaa. Kokoajan ei tarvitse olla pylly kiinni toisen pyllyssä. Mielestäni on kuitenkin hyvin normaalia ikävöidä ihmistä jota rakastaa ja jonka kanssa arjen on tottunut viettämään. Itse ainakin toivon, että suhteemme ei koskaan tulisi olemaan siinä pisteessä etten ikävöisi häntä? Eli missään nimessä en koe näitä fiiliksiä huonoina epäonnistumisen fiiliksinä, vaan ennemminkin hyvänä asiana.

Näiden aatosten innoittamana aloin pohtimaan itsensä kanssa ajan viettämistä ja ylipäänsä itserakkautta. Tänä päivänä joka piipusta toitotetaan kuinka itserakkaus on pohja kaikelle, lähtökohta hyvään elämään. Kyllä, itseä tulee rakastaa jotta pystyy rakastamaan muita. Silti edelleenkin itserakkaus särähtää ainakin omaan korvaani hieman negatiivisvivahteisesti. Itserakas ihminen mielletään usein ärsyttäväksi ja sellaiseksi, joka ei näe itseään pidemmälle. Tätäkin itserakkauden muotoa on toki olemassa ja ei ole mitenkään epätavallista kohdata arjessa ihmisiä, joilla omakehu haisee vähän liikaakin. Parhaimmillaan itserakkaus kuitenkin kantaa meitä elämässä hyvin pitkälle ja vaikuttaa siihen vaan positiivisella tavalla.

IMG_1690

Jos ihminen rakastaa itseään terveellä tavalla, hän pystyy antamaan muillekin paljon enemmän. Esimerkiksi parisuhteessa itserakkaus on enemmän kuin tärkeää. Kun pystyt arvostamaan itseäsi ja valintojasi, osaat rakastaa puolisoasi ja kunnioittaa häntä ihan eri tavalla. Uskon myös, että puolison on helpompi kunnioittaa sinua jos sinä kunnioitat itseäsi. Aina itsensä rakastaminen ei kuitenkaan ole niin yksioikoinen juttu. Varsinkin nuorempana sitä on helposti hyvin kriittinen itseään kohtaan ja saattaa todella paljon epäillä omia kykyjä tai taitojaan. Ulkonäön suhteen ollaan usein epävarmoja ja kaikessa pyritään enemmänkin miellyttämään muita, kuin itseään.

Minä olen vuosien saatossa pyrkinyt terveeseen itseni rakastamiseen ja siihen, että en vähättelisi omia taitojani. Minut on kasvatettu sillä suomalaisella metodilla ”älä nyt ylpisty”, eli omien vahvuuksien tiedostamista tai kehumista ei ole niinkään esille nostettu. Uskon, että tuo suhtautuminen ei ole kenenkään itsensä vika, vaan se on puhtaasti suomalaisuutta. Täällä ei saa kehua itseään, vaan täällä pitää olla ennemmin vaatimaton, kuin itserakas. Itse pidän kyllä vaatimattomuutta omalla tapaa kauniina piirteenä mutta jotta elämässä pääsee eteenpäin, sitä on pakko opetella luottamaan itseensä ja taitoihinsa. Jopa olla valmis kehumaan ja kertomaan missä on oikeasti hyvä. Miettikää jos teiltä kysytään missä olette hyviä tai mitkä ovat hyviä piirteitänne?  Osaatteko kertoa suoralta istumalta vaikka viisi piirrettä? Välillä musta tuntuu, että ihmisten on helpompi tiedostaa ne omat heikkoudet, kuin vahvuudet. Tässä usealla suomalaisella on kehittymistä! Myös siis minulla itselläni.

”Olen vihdoinkin käsittänyt sen, Mä oon fiksu ja kivannäköinen, Kaiken hyvän todellakin ansaitsen, Mitä tielleni sattuu, Helppo muista on kyllä välittää, Mut itteänikin mun täytyy silittää, Lupaan täst edes aina yrittää, Itserakkausjuttuu, Itserakkausjuttuu, Itserakkausjuttuu”. Näin osuvasti laulaa Mariska.

Onko teidän mielestänne itserakkaus yliarvostettua vai ehto elämässä onnistumiseen? 

On my way

21 vastausta artikkeliin “Itserakkausjuttuu”

  1. Tekemäsi pistoshoidot saavat sinut näyttämään vanhammalta. Elävät ja liikkuvat kulmat ja kasvot taas puolestaan saavat kolmekymppiset näyttämään nuorelta. Ei kannata noin nuorena. Liian näkyvää

    • Mun iholle ei ole tehty mitään pistoshoitoja vaikka positiivisesti niihin tulevaisuudessa suhtaudunkin. Olen 28-vuotias, joten mulla ei ole tarvetta vielä edes sellaisille, katsotaan sitten kymmenen vuoden päästä. :)

      Satun nyt ylipäänsä vaan omaamaan hyvän ihon ja se on vielä aika kimmoisa ja kuulas, eiköhän tällä ikää kuulukin olla.

  2. Hyvin samalla tavalla ajattelen monista asioista. Täytyy sanoa, että harvemmin jaksan blogeista pitkiä tekstejä lukea…oon vähän sellainen kuvien selailija -tyyppi..mutta sun tekstit jaksan aina lukea =) Ne on aidon ja sympaattisen tuntuisia ja niissä on tarttumapintaa. P.s. hyvä kun et välitä tollasista asiattomista kommenteista, olet luonnollisen kaunis.

    • Mukava kuulla, kiitos tästä palautteesta! :) Ja jep, omaan arvoonsa. :)

  3. Samaa mieltä ekan kommentoijan kanssa. Ja kyse ei ole ihosi ”kuulaudesta”. Näytät todella maturelta huulinesi ja silmänympärysihosi kanssa. Olen itsekin syntynyt vuonna 1987, ja näytän noin 10 vuotta nuoremmalta kuin sun naamasi. Kannattaisi jättää toi lika kosmetiikalla ja hyrauluoinihapolla leikkiminen :)

    • Hahah, no onneksi olkoon. :D Mature kiittää ja kumartaa.

    • Ihana Erika! <3 Mutta kyllä mä kato kestän, anonyyminä ilman kuvaa on varaa väittää 28-vuotiaana näyttävänsä 18-vuotiaalta. :D Yeeeep!! Kivat geenit. ;)

  4. Kääk, voihan mature!! xD En voi käsittää mitä ihmiset saavat noista haukuista. Kaunis olet etkä kyllä yhtään iläistäsi vanhemman näköinen :)

    • Kiitos! :)) Tosin tiedätkö, ei mua haittaa olla sen ikäinen kuin olen ja näyttää siltä. Harvemmin mua nuoremmaksi luullaankaan (paitsi alkossa) eikä se haittaa. :) Tosin mature nyt vähän yliampuu, hih…

  5. Just katsoin tuota sun kuvaa ja ihastelin miten hyvältä ihosi näyttääkään ja kuinka kaunis nainen oot. Aika mautonta kommenttia tulee taas eräiltä… ps. Yks parhaista blogeista on tämä sun blogisi :)

    • Kuvassa linssin jälki pehmentää kuvaa. 50 mm usein tekee sen ja jos tarkennuspiste on vähänkin muualla kuin sen tulisi olla niin kuva on pikkasen blurri. Nää selfiet ei oo niin helppoja järkkärillä. ;D

      Mutta on mulla hyvä iho, mitä sitä kieltämään mutta tässä kuvassa se on ehkä vähän epäaidon näköinen juuri tarkennuksen vuoksi. :) Kiitos sulle, mahtavaa kuulla että blogi miellyttää!! <3

  6. Minäkin tulin juuri kommentoimaan, että näytät kuvassa aivan erityisen kauniilta. Jotenkin todella kaunis, kauniin värinen iho ja onnistunut otos. Enkä kyllä sanoisi, että näyttäisit yhtään vanhemmalta :D

    Tykkään blogistasi. Sulla on aivan älyttömän monipuoliset jutut! 99 prosenttia blogien kirjoittajista kirjoittaa aina vaan samoista asioista ja siksi etenkin nämä tämän hetken suosituimmat blogit on jo niin hemmetin tylsiä, etten enää jaksa edes lukea niitä. Sulla on ihanan monipuoliset jutut ja aina kiinnostaa, mitä tällä kertaa oot keksinyt :)

    Keep up the good work!! :)

    • Kiitos ihanasta palautteesta! :) Mukava kuulla tällaista. Olen itseasiassa samaa mieltä blogien tylsyydestä tänä päivänä… Pyrin itse monipuolisuuteen mutta kyllä multakin niitä tylsiä postauksia välillä tulee… :/

  7. Moiks! Oon vasta nyt löytänyt sun blogin ja selannut sitä tosi pitkälle myös vanhoihin kirjoituksiin. Blogissasi on ihanan laadukkaat kuvat ja sen lisäksi vielä hyvää pohdinnallista tekstiä. :) Jotenkin nään sussa itseäni vaikka oon vielä nuorempi (22v) Itse asiassa olen nähnyt sinua myös tuolla yöelämässä viime aikoina. Ens kerral vois tulla ihan moikkaamaan<3 kaikkea hyvää Syksyyn!

    • Moikka! Kiitos, huippu kuulla. Mä en itseasiassa varmaan se aikuismielisin tyyppi edes ole joten ei nyt mikään ihme. ;)

      Aii, no tuu ehdottomasti ensi kerralla jutulle! Ihan hirvittää kun seuraava ”ei juhlaton” vloppu on vasta joulukuun toka vloppu (ja sitä ennen Budapestin matka). Niin kauheasti kaikkea ja siis ollut lähes koko syksyn. :O Normaalisti en siis joka vloppu yössä ravaa. :D Kummasti sattuu kaikki juhlat vuoden lopulle…

      Kaikkea hyvää sinullekin!

  8. Miten hoidat ihoasi? En ole samaa mieltä ensimmäisen kommentoijan kanssa, mutta olen kaksikymmentä ja minulla on ryppyjä enemmän kuin sinulla! Voi johtua tietysti siitä, että tupakoin teininä parisen vuotta (vieläkin harmittaa että silloin aloitin, nykyään en tosin enää polta)! Eli olisi kiva kuulla päivittäisestä ihonhoidostasi + sisäisestä ravitsemuksestasi? Muistanko väärin että olet ainakin joskus sivunnut aihetta? En itse vain löytänyt kyseistä postausta..

  9. Joo, kerro mitä huulipunaa sulla on tässä, haluun samanlaista myös! :D <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta