Kun kaikki ei ole ok

Mulla on tällä hetkellä sellainen olo, että tahtoisin niin avata fiiliksiäni tänne. Itseasiassa omalla kohdallani se ehdottomasti paras tapa purkaa ja jäsentää ajatuksiaan on juurikin tämä blogi. Pidin koko lapsuuden/varhaisnuoruuden päiväkirjaa aina sinne 19-vuotiaaksi saakka. Toki omaan päiväkirjaan kirjoitti vielä paljon rehellisemmin ja suoremmin asioista, jolloin sitä muutaman kerran sitten raivottiinkin äidille, kun hän päätti avata tuon salaisen arkkuni. Sitähän nimittäin kirjoitetaan ei kenellekään muulle, kuin itselleen… Blogiani taas lukee kymmenet tuhannet tyypit, joten ei tämä ihan päivikseen verrattavissa ole, mutta tänä päivänä on itseasiassa itselleni samanlainen kanava purkaa fiilksiä.

Eniten ehkä rakastan sitä, että saan teiltä vertaistukea. Siellä ruudun toisella puolella onkin yhtäkkiä ihminen, jolla on täysin samanlaisia kokemuksia tai samanlainen ajatusmaailma. Jostain muustakin tuntuu samalta, mitä? Se on oikeasti aina yhtä lohduttavaa, tai vastaavasti ilostuttavaa. Tottakai olemassa on aivan ihania ystäviä ja tukihenkilöitä mutta itse olen esimerkiksi paljon huonompi selittämään asiat suullisesti, kuin kirjoittamaan ne paperille. Ja jostain syystä suullaan on huomattavasti vaikeampi pukea sanoiksi tuntemuksiaan, varsinkin negatiivisia sellaisia. Ehkä se oman haavoittuvaisuuden avaaminen muille ihmisille face to face on vaan loppupeleissä aika vaikeaa. Parin lasillisen jälkeenkin…

IMG_2961

Se mistä tahdon kirjoittaa epäsuoran suorasti on se, että kaikki ei nyt tosiaan ole hyvin. En oikein tiedä mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan mutta tällä hetkellä fiilikset ovat todella ikävät. Ollaan asioiden äärellä, jotka ovat itselleni niitä kaikista arimpia ja vaikeimpia, tunnemaailma. Ollaan siellä epäonnistumisen maastossa, tai niin minä asian koen.  Tiedätte varmaan sen tunteen, kun kokee epäonnistuneensa, se syö sisintä ja syvältä…

Mä olen ehkä aina ollut sellainen tyttö vähän liikaakin, joka on selviytyjä. Arvostaa naisten vahvuutta ja sitä, että selviää vaikeimmastakin suosta. Vellon masennuksessa hyvin vähän aikaa ja jatkan aina eteenpäin. Tavallaan jätän monet tunteet käsittelemättä, koska painan vaan eteenpäin. Onhan se nyt he*metin paljon helpompaa!! Otan sen kovan kilven esiin, ei mua satuteta. Sitten tulee taas niitä hetkiä, jolloin olen ihan palasina. Ikäänkuin se herkkä pikkutyttö, joka aikanaan itki peläten tulevaa.

Musta on tärkeää tiedostaa se, että välillä on ok olla rikki, hajalla, pahalla mielellä tai oikeasti vaan niissä fiiliksissä ettei elämästä tule mitään. Se on inhimillistä ja osa ihmisyyttä. Aina ei tarvitse jaksaa painaa jos ei vaan kykene. En tällä hetkellä pysty tai tahdo kirjoittaa enempää, enkä tarkemmin mihin elämän osa-alueeseeni nämä fiilikset liittyvät, mutta ehkä jossain vaiheessa. Ehkä päiväkirjani tietäisi jo yksityiskohtaisesti mutta ei blogini.

IMG_2940

Vaikken asiaa varsinaisesti täällä avaakaan, helpottaa mua jollain tapaa sanoa se täällä ettei kaikki ole hyvin. Tiedän, että siellä ruudun toisella puolella on teitä, jotka kamppailette samojen fiilisten kanssa jollain elämän osa-alueella. Aina ei jaksa kirjoittaa tsemppaavasti ja muita rohkaissen. Välillä on ok olla bloggaaja, jolla ei ole kaikki hyvin ja sanoa se ääneen.

Ihanaa perjantaina, kiitos kun olette siellä. <3

Kommentit (50)
  1. Harmi kuulla että sulla ei oo kaikki hyvin. Asioilla on kuitenkin onneksi tapana järjestyä, ja yhden oven suljeuduttua toinen aukeaa. 🙂 koitan itsellenikin toistella noita sloganeita säännöllisin väliajoin… Mulla on sellainen tilanne että vietän parhaillaan ensimmäistä välivuottani lukion jälkeen, ja olen ihan hukassa itseni kanssa. Teen pätkätöitä siellä sun täällä, töistä ei siis lähes koskaan ole varmuutta seuraavaa kuukautta pidemmälle, lisäksi erosin kesällä lähes neljän vuoden suhteesta ja syksyllä aloin epäröimään haluanko sittenkään hakea unelmakouluuni. Niin dramaattiselta kuin se kuulostaakin, koen jonkun merkityksen puuttuvan elämästäni. Pitkästä aikaa olen yksin ilman kumppania, enkä todellakaan tiedä mihin haen kouluun ensi keväänä. Pakkohan sinne kouluun ei ole vielä hakea, olenhan vasta parikymppinen, mutta epävarmuus töiden suhteen syö todellakin sisältä. Eri asia jos pääsisi vakkariksi jonnekkin. Olen hyvin ahdistunut tästä tilanteesta ja se näkyy siinä, etten jaksa oikein huolehtia itsestäni vastoin pitkäaikaisia tottumuksiani ja viikon kohokohta taitaa olla lauantai-illan vietto baarissa. Onhan se surullista, mutta valitettavasti totta. Vielä puoli vuotta sitten olin käytännössä absolutisti joka kävi salilla 4-5krt viikossa, lisäksi olin onnellisesti parisuhteessa ja 100% varma haluavani sinne sen hetkiseen unelmakouluuni – ja nyt kaikki on kääntynyt ihan päälaelleen ja se jos mikä ahdistaa. Tuntuu että oon vaan niin onneton ja yksinkertaisesti ihan pihalla sen suhteen mitä elämältäni haluan. En vaan sitten millään koe tätä välivuotta rentouttavana, toisinkuin monet muut. 😀 taitaa nämä fiilikset kuitenkin olla tuttuja monille juuri lukionsa päättäneille.

    1. Moikka! Ymmärrän. Itsekin kipuillut aikanaan monien vastaavien asioiden kanssa ja valitettavasti nuo kipuilut eivät aina vanhemmitenkaan helpota. Elämää ovat sitä sanotaan…

      Ehkä sun pitää elää kausi että otat rennommin, käyt ulkona ja tuuletat päätäsi. Kyllä asiat varmasti vielä kohdilleen loksahtavat ja elämäsi jälleen rauhoittuu. Olet kuitenkin vielä nuori. 🙂

      Kaikkea hyvää! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *