Kun kaikki ei ole ok

Mulla on tällä hetkellä sellainen olo, että tahtoisin niin avata fiiliksiäni tänne. Itseasiassa omalla kohdallani se ehdottomasti paras tapa purkaa ja jäsentää ajatuksiaan on juurikin tämä blogi. Pidin koko lapsuuden/varhaisnuoruuden päiväkirjaa aina sinne 19-vuotiaaksi saakka. Toki omaan päiväkirjaan kirjoitti vielä paljon rehellisemmin ja suoremmin asioista, jolloin sitä muutaman kerran sitten raivottiinkin äidille, kun hän päätti avata tuon salaisen arkkuni. Sitähän nimittäin kirjoitetaan ei kenellekään muulle, kuin itselleen… Blogiani taas lukee kymmenet tuhannet tyypit, joten ei tämä ihan päivikseen verrattavissa ole, mutta tänä päivänä on itseasiassa itselleni samanlainen kanava purkaa fiilksiä.

Eniten ehkä rakastan sitä, että saan teiltä vertaistukea. Siellä ruudun toisella puolella onkin yhtäkkiä ihminen, jolla on täysin samanlaisia kokemuksia tai samanlainen ajatusmaailma. Jostain muustakin tuntuu samalta, mitä? Se on oikeasti aina yhtä lohduttavaa, tai vastaavasti ilostuttavaa. Tottakai olemassa on aivan ihania ystäviä ja tukihenkilöitä mutta itse olen esimerkiksi paljon huonompi selittämään asiat suullisesti, kuin kirjoittamaan ne paperille. Ja jostain syystä suullaan on huomattavasti vaikeampi pukea sanoiksi tuntemuksiaan, varsinkin negatiivisia sellaisia. Ehkä se oman haavoittuvaisuuden avaaminen muille ihmisille face to face on vaan loppupeleissä aika vaikeaa. Parin lasillisen jälkeenkin…

IMG_2961

Se mistä tahdon kirjoittaa epäsuoran suorasti on se, että kaikki ei nyt tosiaan ole hyvin. En oikein tiedä mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan mutta tällä hetkellä fiilikset ovat todella ikävät. Ollaan asioiden äärellä, jotka ovat itselleni niitä kaikista arimpia ja vaikeimpia, tunnemaailma. Ollaan siellä epäonnistumisen maastossa, tai niin minä asian koen.  Tiedätte varmaan sen tunteen, kun kokee epäonnistuneensa, se syö sisintä ja syvältä…

Mä olen ehkä aina ollut sellainen tyttö vähän liikaakin, joka on selviytyjä. Arvostaa naisten vahvuutta ja sitä, että selviää vaikeimmastakin suosta. Vellon masennuksessa hyvin vähän aikaa ja jatkan aina eteenpäin. Tavallaan jätän monet tunteet käsittelemättä, koska painan vaan eteenpäin. Onhan se nyt he*metin paljon helpompaa!! Otan sen kovan kilven esiin, ei mua satuteta. Sitten tulee taas niitä hetkiä, jolloin olen ihan palasina. Ikäänkuin se herkkä pikkutyttö, joka aikanaan itki peläten tulevaa.

Musta on tärkeää tiedostaa se, että välillä on ok olla rikki, hajalla, pahalla mielellä tai oikeasti vaan niissä fiiliksissä ettei elämästä tule mitään. Se on inhimillistä ja osa ihmisyyttä. Aina ei tarvitse jaksaa painaa jos ei vaan kykene. En tällä hetkellä pysty tai tahdo kirjoittaa enempää, enkä tarkemmin mihin elämän osa-alueeseeni nämä fiilikset liittyvät, mutta ehkä jossain vaiheessa. Ehkä päiväkirjani tietäisi jo yksityiskohtaisesti mutta ei blogini.

IMG_2940

Vaikken asiaa varsinaisesti täällä avaakaan, helpottaa mua jollain tapaa sanoa se täällä ettei kaikki ole hyvin. Tiedän, että siellä ruudun toisella puolella on teitä, jotka kamppailette samojen fiilisten kanssa jollain elämän osa-alueella. Aina ei jaksa kirjoittaa tsemppaavasti ja muita rohkaissen. Välillä on ok olla bloggaaja, jolla ei ole kaikki hyvin ja sanoa se ääneen.

Ihanaa perjantaina, kiitos kun olette siellä. <3

On my way

50 vastausta artikkeliin “Kun kaikki ei ole ok”

  1. Et oikeastaan ikinä katso kameraan. Harmillista jos on paha olla. Ei ole periksi antamista avun tai tuen hakeminen. Se on vain vaikeaa.

    • Kyllä mä aina välillä katson. :) Ja olet oikeassa, avun tai tuen hakeminen ei ole millään tapaa periksi antamista, ei ole ei.

  2. Tunnistan . Päätöksiä pitäis tehdä mutta kaikkien vaihtoehtojen riskit on yhtä huonot… Tiedä vaan että kaikesta selviää hengissä ja jos selviää hengissä niin on jo voittanut!

    • Jep. Tavallaan on jännä miten paljon ihminen pelkääkin muutoksia jotka satuttavat sydäntä. Toisaalta ei voi tietää olisiko parempi muutoksen jälkeen ilman, että kokeilee.

  3. Voi miten ikävä kuulla! Ota aikaa itsellesi ja hengitä. Kaikki järjestyy.

    Itseäni auttaa luonto, siellä asiat saavat kuin itsekseen vähän järkevämmät mittasuhteet.

    ❤️

    • Ihana Elina, kiitos <3

      Tänään otan aikaa itselleni, hengitän ja lepäilen. Luontokaan ei tekisi huonoa.

  4. Vaikka en todellakaan toivo kellekään pahaa oloa, oli tätä jollain tavalla ihanan helpottavaa lukea. Olen pitänyt elämääsi lähes täydellisenä, vaikka oletkin toki aiemminkin avannut blogissa myös negatiivisia asioita. Itselläni tulee usein jonkinnäköinen alemmuuskompleksi, en pysty liikkumaan niin paljon kun haluaisin, en jaksa kontrolloida syömisiä niinkuin haluaisin, en jaksa opiskella niin paljon kuin pitäisi. Koko ajan on pieni stressi siitä, että päästän itseni aivan liian helpolla ja silti voin huonosti ja olen väsynyt.

    Välillä pitäisi vaan olla itselleen armollisempi, ei kaikilla muillakaan asiat ole täydellisesti. Välillä saa pysähtyä murehtimaan ja märehtimään, ei tarvitse jaksaa.

    Tsemppiä ja haleja, toivottavasti asiat järjestyvät!

    • Elämäni ei todellakaan ole täydellistä. Olen kyllä jo pitkään ollut onnellinen elämässäni mutta näemmä asioilta viedään välillä silti pohja.

      Tiedätkö mitä? Kannattaa unohtaa elämänsä kontrolloiminen, ruokien kyttäys ja itseltään liian vaatiminen. Elämä helpottuu kummasti. <3 Itsekin suoritin jossain vaiheessa hyvin paljon mutta onneksi ymmärsin lopettaa, pikkuhiljaa. Stressaamisesta ei seuraa koskaan mitään hyvää. Itse ainakin jälkeenpäin olen huomannut miten paljon huonoa stressaukseni saikaan aikaan… Mutta tämä on tosiaan duunia. Välillä ei jaksa. Itse koen ainakin nyt olevani aika voimaton…

  5. Kylläpä taas löytyy ruudun tältäkin puolelta vertaistukea. Ihan samoja fiiliksiä ollut viime kuukaudet, vaikka syy varmaan on eri molemmilla :/ Aivan kuten kirjoitit, niin niitä tunteita jättää käsittelemättä ja yrittää prefektionistisesti selvitä ja sysätä negatiiviset ajatukset pois mielestä..vaikka kyllä kai sisin tietää jos kaikki ei oo ok, vaikka sitä ei tiedostaisikaan. Ite oon alkanut fyysisesti oireilemaan, on epämääräistä lämpöilyö ja sydänvaivoja ja sanottiin lääkärissä, ettei vaan ois psyykkisten syiden laskemaa vastustuskykyä. Ja siinä se epäonnistumisen tunne tuleekin, kun yhtäkkiä omat tunteet ja epäonnistuminen niiden käsittelyssä saakin kipeeksi:(…Muttta kovasti tsemppiä tulevaisuuteen, toivotaan et ajan kanssa kaikki järjestyy! :) Sun uus hiusten väri näyttää muuten ihan tosi hyvältä! Erittäin onnistunut latvojen sävytys :-)

    • Ihanaa, kiitos. Jos näin nyt voi sanoa…

      Mulla on myös suuri yhteys henkisellä pahoinvoinnilla fyysisyyteen. Esimerkiksi viime päivät olen ollut jäässä, tänään kurkku tuntui kipeälle, vatsa on ollut herkkä ja kipeä, ruokahalu kadoksissa, väsyttää… ja tiedän ettei kyse ole flunssasta vaan siitä, että olen itkenyt niin paljon ja kokoajan on ikäänkuin kivi sydämellä. Eli mä todellakin tunnistan itseni sun tekstistä, valitettavasti.

      Toivottavasti sinunkin ongelmasi ja elämäsi ahdistukset selviävät, paljon tsemppiä! <3 Todella ihanaa, että kommentoit! Ja kiitän. Todella onnistunut on väri. Kävin uudella kampaajalla jota ystäväni suositteli, sellainen kuin Harriet Helsingissä. Ihan mielettömän hyvä hinta-laatusuhteeltaan. :)

  6. Heippa! Ymmärrän tuon fiiliksen ja sen, miksi tuntuu oikealta avata asiaa blogissa. Onhan se vaikeaa kirjoittaa ylipäänsä mistään, jos ei hieman avaa siellä taustalla hieman piilossa pyörivää pahaa oloa. Ainakin itselleni tulee sellainen olo, että huijaan enkä pysty antamaan kaikkeani. Mulla on viimeisen parin viikon aikana ollut pitkälti samanlainen fiilis ja elämä on tulossa jonkinlaiseen murrokseen taas vaihteeksi. Mun mielestä kaikkea ei tarvitse kertoa tai avata julkisesti, mutta itsekin sitä huomaa että siitä pienestäkin avautumisesta saa huojentuneemman olon. Se että yrittää väkisin ylläpitää jotain hyvänolon kulissia syö vain entistä enemmän. Aina kaikki ei ole täydellistä ja se on ihan inhimillistä. Mä en ainakaan halua omasta elämästäni maalata mitään kiiltokuvia ja vaikka tälläista oloa ei kenellekään muulle toivokaan, on jotenkin huojentavaa tajuta, että en ole ainoa tunnemyrskyssä elämän kanssa painiva. Tsemppiä Sinulle <3

    • Kyllä! Mietin alkuun kokevatko ihmiset tekstin huomion hakemisena tai sellaisena epämääräisenä valituksena, kun ei kerrota suoranaisesti syitä. Mutta ihanaa jos näin ei ole. :)

      Elämä ei tosiaan ole aina täydellistä ja olen samaa mieltä, että on inhimillistä välillä romahtaa, voida huonosti jne. Elämä pitää kuitenkin sisällään monenlaisia asioita, ihmissuhteita, tunnemyrskyjä… Meillä on helposti tapana olla vähän yli-ihmisiä. Mietitään liikaa mitä naapuri ajattelee ja miten sinua katsotaan kieroon jos osoitatkin heikkoutta. Kiva kuulla, että tekstistä oli ehkä jotain apua sinulle vaikka tavallaan toivon, että olosi paranisi ja selviäisit oman elämäsi murrosvaiheesta. Samaa toivon itselleni. Ja sitä rohkeutta kohdata asiat sellaisina kuin ne ovat.

  7. Voi kuinka ikävä kuulla :( muistelen että juuri hetki sitten kirjoitit että olet onnellinen juuri nyt ja olin niin iloinen sun puolesta kun olet vaikuttanut hyvinkin ”levottomalta” kirjoituksissasi ainakin puoli vuotta. :(
    Toivottavasti ei mitään kamalan vakavaa ole ja toivon onnea ja iloa elämääsi. <3

    • Niin, mietin samaa itsekin itseasiassa. Mutta näemmä sitä itse jotenkin ummistaa asioilta välillä silmiään ja pyrkii vaan miettimään niitä hyviä asioita ja jättää epäkohdat taka-alalle. Asiat on kuitenkin joskus kohdattava, myös ne huonot ja ikävät. Kiitos, se mikä ei tapa vahvistaa sanotaan. <3

  8. Paljon tsemppiä sinne, voimahalin kera! :-)
    Minun mottoni on, että kyllä asiat aina järjestyvät, ehkä kliseistä, mutta totta!

    -jenny

    • Ihanaa kiitos! <3 Joo mäkin jaksan aina luottaa siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Nyt tuntuu jo vähän paremmalle.

  9. Voih mulle tuli niin paha mieli tästä tekstistä. Mutta ymmärrän. Täällä samat fiilikset. Olisi ihana kuulla enemmän, liittyykö parisuhteeseen? Mulle tuli mieleen kun oot puhunut että oot miettinyt et kun lapsia on ympärillä kavereilla..? Meinaa itsellä on juuri se että mies haluis lapsia nyt. Minä en. Enkä tiedä kuinka jatkaa. Vaikeaa. Tsemppiä sulle <3

    • Valitettavasti en halua vielä kommentoida asiaa tarkemmin. Sanotaanko näin, että elämän suuria kriisejä ja vaikeita päätöksiä. En kyllä koskaan uskonut joutuvani tällaiseen tilanteeseen. :( Vaikeinta on juuri se vaikeus jatkaa, mitä tehdä ja paraneeko asiat sitten kuitenkaan loppupeleissä jos jatkaa samalla polulla? Tai mitä jos tekeekin väärän päätöksen? Tsemppiä sinullekin <3

  10. Hei Jutta tsemppiä! Vaikkakaan et avaa enempää mistä on kyse, niin jotenkin tuntuu että pystyn samaistumaan tähän. Itse koen olevani elämäni kanssa tällä hetkellä hukassa.. ja siitä asiasta puhuminen on todella vaikeaa. :/ vaikka tietääkin että rakkaita ihmisiä olisi ympärillä valmiina kuuntelemaan, ei silti itsensä avaaminen ole niin yksinkertaista.
    Toivottavasti tämä on ohimenevää! Jaksamista sinulle! :)

    • Joo. :( Se ei todellakaan ole yksinkertaista. Itseäni helpotti tämän tekstin kirjoittaminen ja ette uskokaan miten paljon tsemppaavat myös nämä ihanat myötätuntoiset kommentit! Kiitos sinullekin ja jaksamisia myös sinne. Kyllä kaikki järjestyy. <3

  11. Pystyn samaistumaan tuntemuksiisi, vaikkakin varmasti syymme ovat eri. Viime syksy oli itselläni todella raskas muutamien ikävien juttujen takia ja sen jälkeen keväällä jäin vellomaan väsymykseen ja masentuneisuuteen. Piiskasin itseäni siitä etten jaksa urheilla tarpeeksi enkä ylipäätään jaksanut tehdä mitään työpäivän jälkeen (mikä ei sinänsä ole ihme sillä työpäiväni matkoineen kestää vajaa 11h päivittäin). Olin tyytymätön itseeni ja elämään yleensä. Mitään syytä ei sinänsä ollut – syksyllä muutto uuteen kaupunkiin yhteen poikaystäväni kanssa, uusi työsopimus taskussa. Mutta niinhän sitä sanotaan, itse on itsensä pahin vihollinen, joten voin hyvinkin samaistua perfektionisti fiiliksiin sillä tunnistan sen myös itsestäni.
    Kävin jopa lääkärillä joka tarjosi masennuslääkkeitä. Hän kysyi koenko olevani masentunut ja vastasin kieltävästi, silti sain reseptin kouraan. Se oli itselleni omalla tavallaan ns. wake up call… Aloin etsiä korvaavia keinoja sillä en halunnut aloittaa lääkitystä varsinkaan kun en kokenut että olisin mielialalääkityksen tarpeessa. Aloitin taas puolipakolla aktiivisemman elämän niin sosiaalisesti kuin fyysisestikin. Voin taas paljon paremmin, mutta kyllä se paljon vaatikin.
    Ehkä halusin tällä vain sanoa, meitä on muitakin <3 Mitä ikinä käytkään läpi, vastoinkäymiset kuuluu elämään ja olen varma että sinäkin sieltä jossain vaiheessa ponnistat.
    Tsemppiä <3

    • Itselläni oli viime talvena vähän samanlainen tilanne. Olin todella tyytymätön asioihin ja nyt, kun mietin itseäni silloin ihmettelen, että joku on jaksanut minua edes katsella… Jo pitkään olen ollut onnellinen mutta ilmeisesti asioilta silti välillä viedään pohja ja joitakin seikkoja tulee puskista. Ymmärrän siis mitä tarkoitat. Tuollaisesta tyytymättömyydestäkin tulee niin helposti kierre josta on vaikea päästä pois. :(

      Itse olen aivan kauhuissani tuosta miten helpolla masennuslääkkeitä työnnetään nuorten ihmisten kouraan, kamalaa!! Huhhuh. Toivottavasti itse en koskaan joudu lääkäriin menemään noista syistä sillä sieltä sitä oikeaa apua ei ainakaan saa. Ihanaa, että heräsit ja löysit elämänilon taas muista asioista. Ihmisillä ja liikunnalla on niin suuri merkitys <3 Joskus alku voi olla vaikea mutta, kun vaan väkisin pakottaa itsensä niin loppupeleissä se kannattaa!

      Kaikkea hyvää sinulle! <3

  12. Jaksamisia Jutta. Satuin näkemään sut viime viikolla sporassa, olit superkaunis kuin kuvissakin<3 Olis pitänyt tulla antamaan tsemppihali, heh. :) Mutta joo, täällä samoja tunnelmia mitä kirjoitat. Koitahan pärjäillä ja luota siihen, että kaikella on tarkoitus. Muutos antaa aina lopulta tilaa entistä paremmille asioille, vaikka tuntuukin pahalta.

    • Ihana kiitos, tule ensi kerralla. :) Siihen tahdon juurikin luottaa. Mä uskon niin vahvasti siihen, että kaikki on Korkeimman kädessä. Sinullekin kaikkea hyvää elämääsi. <3

  13. :'(<3 tsemppiä! itsekkin tulin lauantaina töihin istumaan, koska en pystynyt enää olemaan kotona… en kestä katsoa muiden avio-onnea, kun oma suhde ei mene yhtään eteenpäin vuosien jälkeen… rakastan, mutta en voi jäädä tähän…

    • Mielestäni on hyvä, että tiedostaa ne asiat jotka ovat pielessä ja tarttuu niihin. Se on rohkeutta!! Jos jatkat tilassa jossa olet voi olla, että sinulta menee vaan vuosia hukkaan. Parisuhteessa on tärkeää, että molemmat tietävät missä mennään ja molemmilla on se yhteinen fiilis tulevasta. Kannattaa keskustella asiasta -helpommin sanottu kuin tehty.

      Paljon tsemppiä!! <3

  14. Harvoin olen tänne kommenttikenttään tullut kirjottamaan, mutta nyt jos koskaan…

    Yksin ei kukaan paini vaikeiden asioiden kanssa. Tarkoitan, että itse ainakin pahalla hetkellä tulee sorruttua ajatukseen, että ”voi voi onpas vaikeaa, vain minulla, tuskin kenelläkän muulla on tälläistä taistelua”. Ajatukset ahdistuksessa jotenkin turvottaa päänupin ja asiat saa usein väärät mittasuhteet. Mutta kulttuurista, iästä, sukupuolesta yms. riippumatta jokaisella on välillä raskaita taakkoja kannettavana. Se lohduttaa, vaikkei kenellekään missään nimessä pahaa toivo, mutta se jotenkin yhdistää meitä kaikkia, se inhimillistää.

    Anteeksi melko sekalainen teksti. Olen tavallaan elämän risteyskohdassa, tulee miettittyä pää puhki, jolloin ajatus ja varsinkaan kirjoitus ei oikeen kulje. Halusin vain sanoa, että et ole yksin. Se on tekstini pointti.

    Muista, että vahvuus ei ole sitä, ettei pelota, epäonnistu, sure tai näytä voimavarojensa vähyyttä.
    Usko, ettei kenellekään anneta liian painavaa ja sotkuisaa vyyhtiä, jota ei jaksaisi selvittää.

    And remember ”I promise you these storms are only trying to wash you clean.” (Jessica Katoff)

    <3

    • Oikeassa olet. Ihana, kiitos. <3

      Vahvuus ei tosiaan ole sitä ettei näytä heikkouksiaan kuten itselläni on usein tapana tehdä. Vahvuus on sitä, että uskaltaa näyttää mille tuntuu. Ihanaa viikonloppua sinne ja kiitos sanoistasi.

  15. Hei Jutta. Toivon koko sydämestäni, että kaikki selviää parhain päin, ja niinhän asiat aina lopulta selviää, vaikka se voikin viedä aikaa. Olen itse kokonut niin rankan eron elämässäni etten koskaan uskonut selviäväni siitä, mutta kyllä sitä vain selvisi! Nykypäivänä ajattelen kuinka onnellinen olen, että se ero tuli – elämä on paljon täydempää ja löysin nykyisen mieheni, maailman parhaan sellaisen. Tarkoitan tällä vain sitä, että jopa todella vaikeista elämän kolhuista voi seurata jotakin uutta ja entistä parempaa.

    Mitä vaikeuksisa ikinä käytkään nyt läpi toivoin sinulle kaikkea hyvää niinkuin varmasti useat lukijasi, ystäväsi ja perheesi. Muista ettet ole yksin.

    • Ihana kommentti, kiitos siitä. <3

      Kyllä, näinhän se menee. Elämässä luopuminen ja vaikeat päätökset tuntuvat niin pahoilta mutta joskus ne ovat vaan niitä oikeita ja myöhemmmin ymmärtää syyt näille. Itse toivon todella, että osaan tehdä oikeita valintoja tulevaisuudessa. Ja muistan etten ole yksin, kiitos!!

  16. Sanoit itse jo sen kaikkein olennaisimman: ”…välillä on ok olla rikki, hajalla, pahalla mielellä tai oikeasti vaan niissä fiiliksissä ettei elämästä tule mitään. Se on inhimillistä ja osa ihmisyyttä.”
    Aina ei tarvitse jaksaa. Ihminen saa olla heikko.
    Ja on eräänlaista vahvutta TUNNUSTAA olevansa heikko. On vahvuutta näyttää itsestään muutakin kuin pintaa.
    Voimia!

    • Samaa mieltä. Tokikaan sitä ei haluaisi kokea näitä tuntemuksia saatika kirjoittaa niistä mutta aina elämä ei tosiaan pelkästään helli… :/ Uskon kuitenkin kaiken järjestyvän. Nyt varsinkin, kun olen päässyt sen pahimman tunneryöpyn ylitse ja pystyn miettimään selkeämmin helpottaa se asiaa.

      Kiitos tsempeistä! <3

  17. Näinhän se vähän on. Itsellä paluumuuttamiseen liittyvä identiteettikriisi käynnissä. Vuosi Suomessa kohta takana ja elämä myllertää edelleen. Kaipa tämä tästä, täytyy yrittää keskittyä niihin elämän pieniin iloihin, niin itsekin yritän :) Tsemppiä!

  18. Hei. Jos ahdistuksesi liittyy parisuhteeseen, haluaisin vain sanoa, että usein kaikki on kiinni päätöksestä. Jos päätätte sen asian, että olemme yhdessä, elämän tuomat hankaluudet eivät vie siltä pohjaa. Joku kerran totesi, että ei ruoho ole vihreämpää aidan toiselle puolella :) Mutta kaikkihan ei tietenkään ole näin yksinkertaista. Itse 9 vuotta miehen kanssa, on tullut vastaan vaikeita asioita, mutta kun toista kuitenkin niin rakastaa, niin se pitää yhdessä.

    • Yhdeksän vuotta on kunnioitettava aika, tänä päivänä varsinkin. Ja fiksuja sanoja myöskin. Päätöksestä on moni asia kiinni.

      Kaikkea hyvää! :))

  19. Harmi kuulla että sulla ei oo kaikki hyvin. Asioilla on kuitenkin onneksi tapana järjestyä, ja yhden oven suljeuduttua toinen aukeaa. :) koitan itsellenikin toistella noita sloganeita säännöllisin väliajoin… Mulla on sellainen tilanne että vietän parhaillaan ensimmäistä välivuottani lukion jälkeen, ja olen ihan hukassa itseni kanssa. Teen pätkätöitä siellä sun täällä, töistä ei siis lähes koskaan ole varmuutta seuraavaa kuukautta pidemmälle, lisäksi erosin kesällä lähes neljän vuoden suhteesta ja syksyllä aloin epäröimään haluanko sittenkään hakea unelmakouluuni. Niin dramaattiselta kuin se kuulostaakin, koen jonkun merkityksen puuttuvan elämästäni. Pitkästä aikaa olen yksin ilman kumppania, enkä todellakaan tiedä mihin haen kouluun ensi keväänä. Pakkohan sinne kouluun ei ole vielä hakea, olenhan vasta parikymppinen, mutta epävarmuus töiden suhteen syö todellakin sisältä. Eri asia jos pääsisi vakkariksi jonnekkin. Olen hyvin ahdistunut tästä tilanteesta ja se näkyy siinä, etten jaksa oikein huolehtia itsestäni vastoin pitkäaikaisia tottumuksiani ja viikon kohokohta taitaa olla lauantai-illan vietto baarissa. Onhan se surullista, mutta valitettavasti totta. Vielä puoli vuotta sitten olin käytännössä absolutisti joka kävi salilla 4-5krt viikossa, lisäksi olin onnellisesti parisuhteessa ja 100% varma haluavani sinne sen hetkiseen unelmakouluuni – ja nyt kaikki on kääntynyt ihan päälaelleen ja se jos mikä ahdistaa. Tuntuu että oon vaan niin onneton ja yksinkertaisesti ihan pihalla sen suhteen mitä elämältäni haluan. En vaan sitten millään koe tätä välivuotta rentouttavana, toisinkuin monet muut. :D taitaa nämä fiilikset kuitenkin olla tuttuja monille juuri lukionsa päättäneille.

    • Moikka! Ymmärrän. Itsekin kipuillut aikanaan monien vastaavien asioiden kanssa ja valitettavasti nuo kipuilut eivät aina vanhemmitenkaan helpota. Elämää ovat sitä sanotaan…

      Ehkä sun pitää elää kausi että otat rennommin, käyt ulkona ja tuuletat päätäsi. Kyllä asiat varmasti vielä kohdilleen loksahtavat ja elämäsi jälleen rauhoittuu. Olet kuitenkin vielä nuori. :)

      Kaikkea hyvää! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta