Boostia aineenvaihduntaan

Jokaista meistä ei ole siunattu luonnostaan tehokkaalla aineenvaihdunnalla. Toiset kamppailevat tuon ikävän ongelman kanssa jatkuvasti, toiset silloin tällöin ja onnekkaimmat eivät koskaan. Itse lukeudun jonnekin sinne välimaastoon, eli aineenvaihduntani on kyllä aina ollut suhteellisen nopea ja toimiva mutta toisaalta vatsani taas sen verran herkkä, että jo pienikin virheliike (mikä milloinkin) saattaa sekoittaa koko pakan. Jokainen meistä kuitenkin tietää, kuinka tärkeää roolia aineenvaihdunta kehossamme näyttelee. Jos se ei pelaa, olemme kirjaimellisesti tukossa mikä taas aiheuttaa meissä erinäisiä vaivoja, kuten ummetusta, pahoinvointia, närästystä, turvotusta, vatsakipuja, masennusta ja mitä vielä.

Itse olen vuosien saatossa oppinut lukemaan kehoani aika hyvin ja nykyään tiedostankin lähes aina missä mennään. Välillä jos vatsassa mörisee tai se on turvonnut, voin vaan funtsia niitä lounaaksi nauttimiani ihania mozzarella-palloja. Toki toisinaan tulee niitä tilanteita, kun ei vaan osaa sanoa selkeää syytä ja tuolloin otankin esiin hormonit-kortin. Se aika kuusta, keho saattaa olla pinkeä pallo ja tukossa. Mikään ei oikein pelaa, ei mielen tasolla saatika sitten tuolla sisäpuolella. Aineenvaihdunta on oikeasti toisinaan aika pienestä kiinni, se joko toimii tai sitten ei ole toimiakseen.

IMG_3338

Näissä tilanteissa, kun koen ns. tukkoisuutta kehossani, pyrin aina tehostamaan kehoni toimintaa tavalla tai toisella. Vaikka periaatteessa olisin elänyt ihan ”tavallisesti”, aina voi petrata. Itse en esimerkiksi joka päivä juo viherjuomia tai edes vettä tarpeeksi. Monesti arjessa ajatukset ovat myös ihan muualla, kuin siinä omassa aineenvaihdunnassa ja se lienee täysin normaalia. Ongelmiin tapaa heräämäään vasta siinä vaiheessa, kun niistä muodostuu ongelmia.

Siispä jos kehoon haluaa toivomaansa liikettä täytyy ottaa tehokeinot käyttöön. Nämä omat vinkkini eivät ole mitään vaikeita poppaskonsteja, vaan ihan jokaiselle aikuiselle sopivia vinkkejä. Luonnollisia tapoja herätellä jumissa olevaa kehoaan taas toimimaan.

  • Käy salilla tai lenkillä. Lihakset polttavat kehostamme enemmän kaloreita kuin rasvamassa ja vaikken itse kaloreihin perustakaan, on tämä ihan yleinen tiedossa oleva fakta. Jos siis tahtoo vilkastuttaa aineenvaihduntaansa, kannattaa treenata. Omalla kohdallani salitreeni toki kuuluu viikkoihini mutta aineenvaihdunnan jumittaessa koen parhaaksi lähteä lenkille. Lenkki helpottaa oloa sillä hetkellä, vaikka salitreeni toki pidemmällä aikavälillä boostaa aineenvaihduntaa. Molempi parempi!
  • Juo enemmän vettä! Kuten yllä mainitsin, tämä on välillä omakin kompastuskiveni. Vesihän on kehomme elixiiri ja ilman sitä kehomme kulutus laskee. Minulla onkin tapana pitää jatkuvasti vesilasia nokan edessä, jotta muistan juoda ja aineenvaihduntani pelaa. Viimeistään janon yllättäessä on syytä miettiä olisiko aika ruveta kantamaan sitä vesipulloa aina matkassa.
  • Nauti vihermehuja -ja smoothieita. Kaikki vihreä on mitä parhainta tehostamaan kehon toimintaa. Hedelmät ja kasviksethan sisältävät runsaasti vettä, mikä taas tehostaa sitä kaloreiden palamista kehossa. Itse uskon vahvasti myös vihreän keventävään ja energisöivään oloon. Teenkin usein maanantaisin herkkujen täyteisen viikonlopun jälkeen jonkunlaisen viherpommin, jotta kaikki kuonat lähtevät liikkeelle. Tuon raikastuvan ja energisen fiiliksen voi tuntea kehossaan hyvin konkreettisestikin! Kannattaa testata. Laitan loppuun vielä erinomaisen ”green-detox” -reseptin, jonka voitte toteuttaa vaikka maanantaina. ;)
  • Nuku riittävästi. Uni vanhin voitehista pätee myös tähän. Kun nukkuu riittävästi keho toimii myös aineenvaihdunnaltaan paremmin, yksinkertainen totuus.

IMG_3331

  • Syö säännöllisesti. Oma kompastuskiveni oli joskus aikanaan se, että jos huomasin kehoni jumittavan aloin lähestulkoon paastoamaan. Söin vähemmän ja se jos mikä taas jumituttaa sitä aineenvaihduntaa vielä entisestään, niin typerää. Kannattaa siis syödä tasaisesti mutta hyviä ruoka-aineita. Itse tiedän valitettavasti aika monta ylipainoista henkilöä, joiden kroppa on selvästi seis ja jos heidän ruokailutottumuksiaan vähänkin seuraa, se on lähinnä sitä ettei syödä päivällä mutta illalla ahdetaan kaksin käsin. Tuo ei laihduta, eikä tehosta aineenvaihduntaa vaan päinvastoin.
  • Syö/juo sitrushedelmiä ja yrttejä. Tämä vinkki on itseasiassa lähestulkoon se henkilökohtainen suosikkini. Rakastan nimittäin sitruunaa, limeä, minttua ja sitruunamelissaa. Ihanan raikkaita ja vihreitä, joista tulee niin hyvä olo. Jos keho ei pelaa niin tätä nelikkoa vaan ruokavalioon!
  • Nauti proteiinia. Vaikka yltiömäistä proteiinin kulutusta vastustankin, sopivissa määrin se tehostaa aineenvaihduntaa. Lähteen ei kuitenkaan tarvitse välttämättä olla se maitorahka tai lihakönttä, vaan voidaan lähteä kokeilemaan esimerkiksi kalaa, pähkinöitä, papuja, kananmunia jne. Elimistö siis polttaa tuplasti enemmän rasvaa sulattaessaan proteiinia, kuin sulattaessaan hiilareita.
  • Vähennä kahvinjuontia ja lisää vihreää teetä tilalle. Vaikka kahvin sanotaan olevan diureetti ja poistavan nesteitä, mielestäni se välillä jopa tukkii kehoa. Ei kuppi tai kaksi mitään tee mutta jos puhutaan oikeasti suurista määristä päivän mittaan. Aamukahvi on ihan must mutta iltapäivästä sen voi jo vaihtaa teehen. Kannattaa ainakin kokeilla. :)
  • Työskentele seisoen. Itse olen huomannut selkeästi istumisen yhteyden aineenvaihduntaan tässä parin vuoden aikana, kun mulla on ollut mahdollisuus työskennellä istuvaltaan pitkiäkin aikoja. Istuminen tappaa -ei taida muuten olla turha väite. Jos istuu päivän työtuolilla sen sijaan, että seisoisi aineenvaihdunta oikeasti hidastuu. Samalla verenkierto on heikompaa etenkin jaloissa ja tämä jos joku saa aikaan ikävää turvotusta. Itse liputan siis ehdottomasti seisomisen puolesta, myös aineenvaihdunnan kannalta!

IMG_3366IMG_3382

Mutta siinä tosiaan niitä omia vinkkejäni. Toki olemassa on varmasti vielä paljon muuta, mutta nämä yhdeksän kohtaa olen kokenut erinomaisiksi. Ihan hyvä välillä itseäänkin muistutella noista seikoista. Loppuunhan lupasin teille vielä yhden reseptin -raikkaan detox-juoman, jota tein tällä viikolla. Oli muuten aivan erinomaista ja fiilis tuon drinksun jälkeen erinomainen!! Vihreällä on kumman positiivinen vaikutus.

Green detox-smoothie (1-2 hlölle)

  • 1 suomalainen kurkku
  • 1 prk ananasta tai vaihtoehtoisesti puolikas tuore ananas.
  • 1 limen mehu
  • Tuplakourallinen pinaattia
  • Kourallinen minttua
  • Kourallinen sitruunamelissaa
  • Pieni siivu tuoretta inkivääriä
  • Ripaus mustapippuria
  • 1 dl jääkylmää vettä
  • Kourallinen jäitä

Blendataan koko setti hyvin (niin kauan kunnes vihreätkin murskana) ja nautiskellaan kevenevästä ja energisemmästä olosta!

Tämän myötä toivottelen teille oikein ihanaa lauantaita! Laitan postauksen itseasiassa ajastettuna tulemaan, sillä nyt ollaan yläilmoissa matkalla Budapestiin! Jos seikkailut Unkarissa kiinnostavat reaaliaikaisesti, niin Instagramissa nimimerkillä @judezzi voitte seurailla. :)

On my way

8 vastausta artikkeliin “Boostia aineenvaihduntaan”

  1. Tämä postaus tulikin juuri oikeaan aikaan muistuttelemaan, että mitäs pitäisi tiedostaa ihan arjessakin. Itse kuulun siihen kastiin, jolla on melkein aina aineenvaihdunta tukossa. Pitää taas ottaa ihan teho tarkastelu itselle käyntiin ja muistutella että tuotakin voisi tehdä enemmän.

    Istuminen on itsellä varmaan se kaikkein pahin. Päivät koulussa, ja illat samalla koneen ääressä. Pitäisi muistaa tehdä niitä taukojumppia paljon enemmän ja koulussakin voisi välillä tehdä muuta.

    • Istuminen on kyllä paha! Ehdottomasti taukojumpat nyt kehiin siis. ;-)

      Jos aineenvaihdunta ei pelaa on olo ikävä. Kannattaakin asiaan siis ehdottomasti huomiota kiinnittää.

  2. Kiva postaus!
    Itse painiskelen huonon aineenvaihdunnan kanssa sillä olen istumatyössä joka toinen päivä 8-9h :/ Rakastan työtäni, mutta istuminen puuduttaa eikä meillä ole vaihtoehtoja seisomiselle.. noh ei voi mitään. Tän lisäks koulussa ja gradun tekoa jokapäivä monta tuntia.
    Eikö sun jalat väsy kokopäivän seisomisen jälkeen? Oletko kotona paljon sit sohvalla tai muualla makoilemassa? :)
    Ja mikä on sulle normaali aineenvaihdunta? Jokapäivä suolen tyhjennys? Luin taannoin artikkelin jossa sanottiin että 40% ihmisistä aineenvaihdunta pelaa vain 2-3kertaa viikossa. Mietin vaan että apua miten pystyy pitää kaiken sisällään noin kauan ja että varmaan paha olo :D

    • Kyllä nykyään pitäisi jokaisesta toimistosta löytyä sähköpöydät, jotka saa tarvittaessa ylöskin… Mun jalat on enemmänkin kipeät siitä jos istun. Seisomista ne kestää hyvin. :D Ehkä oon vaan tottunut, kun aina tehnyt liikkuvaa duunia.

      No kyllä itse näkisin, että se on se kerran päivässä ainakin… Tuo on todella surullista, että noinkin suuri prosentti kärsii noista vaivoista. Pari kertaa viikkoon ei kyllä ole ihan normaalia. :O Varmasti hirveä olo…

  3. Sanonta taitaa mennä, että ”vesi vanhin voitehista”, ei uni… :) ei mikään paha moka, pisti vain heti silmään ja ajattelin vinkata, jos tahdot tekstiin korjata vielä.

    • Haha, totta. Tosin pätee kai uneenkin. En siis jaksa korjailla. :)

  4. Tää oli mielenkiintone postaus!!! :) lisää täntyyppisiä, terveyspostauksia ;) !!

    • Kiva kuulla! Pitääkin aktivoitua näiden saralla. :))

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta